tiistai 19. syyskuuta 2017

Vain avoimuus voi auttaa meidät toistemme lähelle

Kävin kirjoittamissa avoimuudesta hidasta elämää -blogissa.

"Epäilen hetken, voinko kirjoittaa otsikon noin ehdottomaan muotoon? Tieto nousee kehostani ja tiedän, kyllä voin. Tämä on minulle totta, ja samalla niin vaikeaa. Kuten monille meistä. Elämme kaikki omassa maailmassamme ja vaikka kuinka kurottelemme kohti totuutta, suurin osa keräämästämme tiedosta perustuu tulkintaan.Onneksi tulkinta taas perustuu usein kokemukseen ja tietoon, intuition herkkyyteen."

Lue koko juttu täältä >>

perjantai 1. syyskuuta 2017

Olen vahvistanut rajojani

Kipu kertoo, mitä meillä on opittavaa. Se kutsuu kasvamaan. Mitä suurempi kipu, sitä suurempi läksy. On tavattoman helppoa antaa neuvoja ja ymmärtää asioita niin kauan kuin ne ovat käsivarren mitan päästä itsestä. Vaan jokainen ihmisten kanssa töitä tekevä tietää, että lähelle on vaikea nähdä. Kompuroin pitkään läheisessä ihmissuhteessa sivuuttaen selvät merkit siitä, etten ole toiselle hänen arvoisensa. Pyrin ymmärtämään käytöksen hänen kauttaan, oikeuttamaan sivuuttamisen ja ilkeydet. Antamaan aikaa ja karaisemaan itseni. Kuinka naurettavaa, voiko tunteitaan huijata. Kirjoitan näitä sanoja kuitenkin lempeästi, kuluneet kuukaudet ovat olleet minulle tärkeä opettaja, kuten tämä ihminenkin. Hän näytti minulle, kuinka tärkeää on olla itselle uskollinen.

Annan itselleni kiitosta että uskalsin kertoa hänelle viimein, että minusta tuntuu pahalta ja annan hänelle kiitosta, että hän rehellisesti kertoi ajatuksistaan ja tunteistaan minua kohtaan. Nyt tiedän, ettei meillä voi olla yhteistä tulevaisuutta ystävinä, koska arvopohjamme ja ihmiskäsityksemme ovat niin erilaiset. Kuinka riemullista onkaan huomata, että voin vapauttaa itseni. Samalla voi sanoa aidosti ja avoimesti, että ihmisen kaunein ominaisuus on minun mielestäni hyväntahtoisuus. Onneksi se yhdistää kaikkia lähellä olevia ihmisiäni.

Suurimman kipuni keskellä itkiessäni, sain parhaimman palautteen pojaltani, Hän kysyi, kuinka ihmeessä minä, joka olen ihmissuhdeammattilainen, voin olla niin sokea siinä, kuinka annan itseäni kohdella? Muodostaessani kömpelöä ja harhailevaa vastausta, hän jatkoi hymyillen ja kertoi, että maailman parhaat jalkapallovalmentajat ovat surkeita pelaamaan futista. En unohda keskusteluamme ikinä.

Rajojen laittamisella tarkoitan tässä tekstissä sitä, ettei päästä toista itsen sisään tekemään vahinkoa. Ihmissuhteissa väistämättä kohtaamme erimielisyyksiä ja tulee riitoja, mutta jos toinen toistuvasti saa sinut tuntemaan olosi surkeaksi alentamalla, mitätöimällä tai puhumalla rumasti, on sinun tarpeen olla itsesi puolella. Kaikista asioista voi puhua rakentavasti ja yhteistä hyvää kehittäen. Aina yhteistä kieltä ei vain löydy, silloin tarvitaan rakkautta itseä kohtaan ja rohkeutta irrottautua suhteesta, joka ei tee enää hyvää. Erityisen vaikeaa se voi olla, jos historiassa on ollut hyviä hetkiä. Menneisyyden varaan ei voi kuitenkaan rakentaa, jos nykyhetki ei tarjoa tarpeeksi luottamusta ja turvaa olla suhteessa oma itsensä. Tämä koskee kaikkia ihmissuhteita. Ole rohkea, ole itsesi puolella ja pääset eteenpäin kyllä.


tiistai 29. elokuuta 2017

Elokuisia ajatuksia

Vietin viikonlopun  ihanassa Estholmen saaressa kirjoittamassa ensi vuonna ilmestyviä kirjojani. Luonto, hiljaisuus ja saaren isäntäväki tekivät hyvää levottomalle mielelleni.

Vuosi on tuonut paljon hyvää ja haastavaa. Upeita yllätyksiä ja kasvukipuja. Elämä kutsuu minua nyt itseni äärelle. Kirjoitan yhä akankohtaisista aiheista tänne, mutta syksyn aikana ehkä hieman harvemmin, keskityn nyt luomaan mahdollisimman hyvää tekstiä käsikirjoituksiini. Hidasta elämää -sivustolta löydät jatkossa myös kirjoituksiani. Kiitos sinulle, merkityksen antaja.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Seksuaalisuutemme on osa mielenmaisemaamme

Erosta ei voi puhua puhumatta seksuaalisuudesta ja seksuaalisuudesta keskusteleminen päätyy usein parisuhteen vuorovaikutuksen pohtimiseen yleensä. On aivan mahdollista puhua kaalimadoista ja asennoista, yhdyntäkertojen määrästä ja orgasmien laadusta, mutta puhumme silloin tekniikasta ja suorituksista, joskus myös addiktioista tai ahdistuksen purkamisesta.

Toki seksi voi olla vain leikkiä ja hekumajahtiakin, oman itsensä unohtamisen armollinen tila, jonne arjen raskaus ei yllä, mutta rakkaussuhteessa se on myös mahdollisuus kohdata toinen tavalla, jossa sanojen ulkopuolelle jäävä tunne- ja herkkyystodellisuus tulee ainutlaatuisella tavalla koetuksi, tai sitten ei.

Sanon aina ettei eroihin ole olemassa yhtä syytä. Voimme otsikoida parisuhteen päättymisemme millä sanoin haluamme, mutta usein se kertoo halustamme myös viedä muiden tai oma huomio pois asioista, jotka kyyristelevät julkisyiden takana. Helppoja leimaratkaisuja ovat "Toinen nainen", "Toinen mies", "Uskottomuus,"  tai "Erilaiset odotukset seksiltä". Jos syy eroon todella löytyy seksuaalisten halujen eroavaisuudesta, olisi tärkeää tulla tietoiseksi, mistä erilainen halukkuus tai tarpeet johtuvat? Seksuaalisuuden kautta kun käsittelemme helposti kovin monenlaisia tunteita, myös tunnelukkoja ja sanomatta jääneitä asioita.

Asiakkaani ovat usein eronsa jälkeen oivaltaneet, etteivät he olleetkaan haluttomia, vaan väärässä suhteessa. Myös heitä on, jotka havahtuvat eron jälkeisessä vapaudessaan tunteeseen, ettei nyt saatavilla oleva vapaa seksi olekaan kaikkien seksittömien vuosien jälkeen ensimmäinen asia, jota kohti mieli vetää. Muistan nuoren naisasiakkaani, joka tuli avioliitossaan täysin hylätyksi seksuaalisesti. Mitä enemmän hän yritti miehensä lähelle ja kertoi tarpeistaan, sitä kauemmaksi mies meni syyttäen naista epänormaalista halukkuudesta. Eronjälkeisessä prosessissaan nainen havahtui ajatukseen, ettei ongelma ollut heidän seksuaalisten tarpeidensa erossa vaan sinä, ettei mies ylipäätään halunnut päästää naista lähelleen. Kun sanat puuttuivat, joilla luoda läheisyyttä, oli seksi välinen, jolla yrittää lähelle.

Eilen keskustelin ystäväni kanssa lehtijutusta, jossa perheenäiti oli hylännyt miehensä, koska ei saanut häneltä tarpeeksi seksiä. Nuori rakastaja täytti nyt hänen tarpeensa paremmin ja hän myös
myönsi auliisti elävänsä parasta aikaansa. En ole lukenut artikkelia, mutta monenlaisia tunteita se kaverini referoimana herätti, eniten ehkä ajatuksen siitä, kuinka kostonomaiselta juttu vaikutti. Haluaisitko sinä lukea lehdestä kuinka huono olit aviovuoteessa? Vaan ehkä joillekin ihmisille seksin määrä voi olla arvo sinänsä? Ja heti perään haluan sanoa, että epäilen sitä. Ilmennämme aina tarpeisiin perustuvilla teoillamme tunteitamme, tai jätämme ilmaisematta, joka on myös tahdon ilmaus.

Tutkimuksista tiedetään, että eniten parisuhderiitoja aiheuttavat siivoaminen, lasten kasvattaminen ja seksi. Kaikkien noiden kohdalla puhumme myös tarpeistamme, jotka voivat olla eri tärkeysasteikolla kumppanimme kanssa, Siksi olisikin tärkeää, että niihin liittyvistä asioista puhutaan tunnetilanteen ulkopuolella. Siivoamisesta silloin, kun ei olla väsyneitä ja riitaisia. Lapsista lasten pois ollessa kuulemasta keskustelua. Seksistä silloin kun juupas-eipäs -tilanne ei ole päällä.

Näiden pohdinnasta voi alkaa, yksin tai yhdessä.

Jos saat liian vähän seksiä suhteessasi
Mitä kaipaat, kun haluat seksiä?
Jos saisit niin paljon seksiä kun haluat, paljonko se olisi?
Miltä seksittömyys saa olosi tuntumaan?
Mitä tunteita haluat kumppanillesi välittää seksin kautta?

Jos haluat vähemmän seksiä kuin kumppanisi
Onko tilanne ollut aina tällainen, vai tapahtuiko muutos jossain vaiheessa?
Kuinka paljon seksiä sinulle olisi sopiva määrä?
Onko seksissänne jotain, mihin haluaisit muutoksen?
Mikä olisi sinusta parasta mahdollista seksiä?




perjantai 21. heinäkuuta 2017

Kenelle suosittelisin avioeroa?

Asiakkaani kysyi minulta viimeisellä tapaamisellamme päättäessämme yhteistä matkaamme, mitkä ovat sellaisia asioita, joiden tähden suosittelisin eroa vastaanotolleni tulevalle ihmiselle? Kysymys oli hieno selkeydessään. Se ilahdutti minua, koska tajusin, kuinka kirkas visioni on eroneuvonnan ja hoitotyön näkökulmasta. Asiakkaani siis antoi minulle kysymyksen kautta tietoa itsestäni siitä, kuinka tukevalla maalla tunnen kulkevani eroauttajana.

Vastaus oli siis minulle helppo. Sanoin, että sillä hetkellä kun terapeutti tai valmentaja kuvittelee tietävänsä, mikä on parasta asiakkaalle, nostaa auttaja itsensä jumalan asemaan. Parasta, mitä voimme siis asiakkaallemme antaa, on oikeat, hänelle räätälöidyt kysymykset ja tehtävät, joiden avulla hän voi pohtia parisuhteensa tilaa ja itseään, omaa paikkaansa elämässään. Nimittäin auttaja voi aina toki tietää, kuinka hän suhtautuisi omassa elämässään vastaavaan tilanteeseen, mutta hän ei kuitenkaan ole elämässä asiakkaansa elämää.

On kuitenkin olemassa muutama asia, joiden kohdalla en väisty kysymyksen edessä vastakysymyksen taakse. Näitä tilanteita ovat, kun suhteessa on henkistä tai fyysistä väkivaltaa tai vuorovaikutukseen liittyy jäykkyyttä, joka juontuu persoonallisuudessa oleviin haasteisiin, suoremmin sanottuna, persoonallisuushäiriöihin.  Silloin pyrin antamaan tietoa ja opastusta, tekemään epänormaalin näkyväksi ja kehottamaan hakemaan apua vahvistamalla rajoja (kuinka tunnistaa minun ja sinun tunteet toisistaan), turvallisuutta (pitäisikö hakea lähestymiskieltoa?) ja samalla uskoa tulevaan (pärjäät kyllä, pärjäät paremmin vielä, kun et pelkää). Usein vertaistuki hoitaa parhaiten.

Epänormaalista tulee vahingollisessa suhteessa normaali hyvin pian. Oli kyseessä väkivalta, alkoholi, huumeet, uskottomuus, valehtelu, alistaminen tai joku ei niin selkeä, mutta yhtä vahingollinen asia suhteen kannalta, kuten etääntyminen, tunnekylmyys, puhuttomuus, ilkeily tai hylkääminen. Alkuun asia yleensä kielletään, sitten tilannetta ryhdytään sopeuttamaan vaikuttamalla omaan käytökseen. Lopulta jää jäljelle enää vain (epä)toivo, joka voi olla niin sitkeä, että mikään merkki ei riitä sen näkemiseen, ettei se rakkaus ole, joka täällä asuu. Toisaalta, eivät eroa harkitsevat rakkautta enää välttämättä osaa odottaakaan, vaan keskiössä on usein ahdistus lapsista, taloudesta tai yksinäisyydestä. Eronnut kun menettää helposti paljon muitakin ihmissuhteita kuin puolisonsa.

Kysymyksen minulle antanut asiakkaani oli työskentelymme päättyessä tyytyväinen uuteen elämänmaisemaansa. Rakkaus itseä kohtaan oli löytynyt ja siitä oli tullut näkyvää ja hoitavaa. Rajat olivat vahvistuneet, vastuu itsestä ja toisesta oli selkeytynyt. Ihmiset näkevät itsensä rakastamisen usein hankalasti ymmärrettävänä asiana ja käsitteellistävät sitä liikaa. Ei se ole rakettitiedettä, kyseessä on sen ymmärtäminen, että on itseään lähinnä oleva henkilö ja siksi myös suhde itseen on tärkein hoidettava ihmissuhde. Pidäthän siis sinäkin huolta itsestäsi, kehu, hoivaa ja salli lipsua, helli, anna anteeksi, ole kiltti ja kiitä. Muistathan, itsensä rakastaminen on tärkeää, olet sitten parisuhteessa tai sinkku.

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Sinun rakkautesi oli totta

Joku viisas on joskus sanonut, että ihmisen on tärkeämpää osata rakastaa kuin saada rakkautta. Tämän näkökulman voisi helposti haastaa kysymällä, että kuinka sitten rakastaa, jos ei rakkautta ole osakseen saanut, eikä sitä kautta sen olemuksesta oppinut?  Kuitenkin, olen tavannut ihmisiä, joita on rakastettu, mutta joille rakastaminen on vaikeaa ja heitä, joille rakkautta ei juuri suotu, mutta jotka havahtuivat siihen ja päättivät jakaa rakkautta myös muille.

Ajatus itsensä rakastamisen tärkeydestä on aiheuttanut närää monessakin asiantuntijassa, mutta uskon sen johtuvan ennen kaikkea siitä, että ajatus ei aukene kaikille aivan samankaltaisena. Kun puhumme rakkaudesta, puhumme väistämättä aina samalla itsestämme

Ihmiselle on tärkeää puolustaa omaa rakkauselämäntapareviiriään. Teini-iästä saakka parisuhteessa ollut viisikymppinen puhuu mielellään parisuhteen tärkeydestä ja tarkoituksellisuudesta, eikä näe mieltä yksinäisen suden vapaudessa kulkea omia polkujaan samalla kun susi saa puistatuksia ajatuksesta jakaa matkansa ikuisesti uskollisen parinsa kanssa. Romanttisen rakastumisvaiheen ytimessä elävä  ihminen on riippuvainen toisen läsnäolosta. Jollekin parisuhde on ainoa tapa elää, ja jollain minulle arvoituksellisella tavalla tuo kutsumuksellinen olento aina löytää uuden suhteen joka kerta yhtä keveän helposti edellisen päätyttyä. Ehkä me olemme ytimeltämme erilaisia, ehkä tapa pariutua tai olla pariutumatta on todella lajiominaisuus? On ihmisiä, jotka ylivirittyvät niin paljon hormonihuumassa, että rakastumisvaihe ei ole vain ihanuutta vaan stressaava poikkeustila. Eräät pelkäävät niin paljon hylätyksi tulemista, ettei suhde ole sen tähden vaihtoehto itsenäiselle parittomalle elämälle.

Moni asiakkaani pohtii, rakastiko entinen puoliso oikeasti häntä milloinkaan ja mistä sen tietäisi aivan varmasti? Myös Affair-sarjan Helen painii näillä hetkillä Suomessa nähtävissä jaksoissa saman jäytävän ajatuksen kanssa: Oliko Noahin rakkaus totta? Valittiinko minut vääristä syistä? Sarja on vallan mahtava kuvaus vaihtuvista ihmissuhdedynamiikoista. Voisi kysyä valmistuuko yksikään ihmisssuhde milloinkaan?  Koska niin kauan kuin me muutumme, muuttuvat tarinammekin.

Vaan mitkä ovat oikeat syyt rakastaa? Ne, joita sinä asetat rakkaudelle vai ne, jotka kumppanisi asetti? Mistä puhut kun puhut rakkaudesta? Mitä kaipaat, kun kaipaat rakkautta? Ovatko ne samat syyt kuin syyt sitoutua? Tai löytyykö syy eroon näiden tarpeiden muuttumisesta?  Onko rakkaus halua ja himoa vai tahto perustaa yhteinen elämä? Onko yhteinen elämä edes mahdollista? Onko edes mahdollista luvata toiselle loppuelämää? Onko parisuhde päämäärä vai mainio opinto-oikeus omaan itseen?

Eroseminaarissa puhutaan paljon rakkaudesta ja myyttisestä itsensä rakastamisesta. Olen saanut ilon seurata monen henkilön itseensä rakastumista ja kyllä, se on kaunista, koska itseään rakastava ei ole yksin, vaan hän on rakkauden kanssa. Eikä kukaan voi tätä rakkautta häneltä riistää. Ajattelen, että  itsensä rakastaminen on tärkeää siksikin, että itseään rakastamalla oppii paljon siitä mitä rakkaus yleensä itselle merkitsee. Jos siis olet eronnut, voit toki pohtia, oliko puolisosi rakkaus aitoa, mutta se on loppupelissä vain mörkömetsään eksymistä. Juhli mieluummin sillä tiedolla, että sinun rakkautesi oli totta ja sillä on sinulle valtavaa merkitystä. Sinä osasit rakastaa, ja sinä osaat rakastaa.

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Etsivät löytävät ja rohkeat rakastavat

Kuva: Ripsu Hongisto-Salmi
Mia Halonen on toimittaja ja rakkausvalmentaja, joka on avoimesti kertonut vuosien varrella, millaista on etsiä rakastavaa parisuhdetta elämäänsä.

Samalla kun Mia on paljastanut meillä omat ajatuksensa, ja tunteensa, hän on antanut peilin lukemattomille ihmisille, jotka painivat samojen kysymysten äärellä: Uskallanko vielä kerran heittäytyä? Voisinko aktiivisesti etsiä rakkautta?

Mia on kerta toisensa jälkeen muistuttanut meistä kaiken rajallisuudesta, rohkeuden tarpeellisuudesta ja siitä, että mennyttä ei takaisin saa, mutta tulevaisuus on aina avoinna oleva mahdollisuus.

Mia tapasi  kanadalaisen Tim Poustien noin vuosi sitten ulkomaisella nettitreffisaitilla. Kiinnostus heräsi nopeasti ja sitä seurasi molemminpuolinen rakkaus. Pari ei arkaillut tulla lähemmäs toisiaan, vaikka välissä oli tuhansia kilometrejä ja arjen esteitä, joihin joku muu olisi väsynyt jo ennen yrittämistä. Ei Mia, eikä Tim. He valitsivat ottaa mahdollisuuden vastaan.

Ajattelen, että rakastuminen on parhaimmillaan vahva kutsumuksen tila. Sielu tunnistaa parinsa tai ainakin mahdollisuuden liittyä toiseen ihmiseen ja elämäntarkoitus tulee näkyväksi kirkkaalla tavalla. Jotta ihminen voisi rakastua, hänen pitää olla alttiina sille, kirjoitti rakkaussosiologi Francesco Alberoni aikoinaan kirjassaan. Ketään ei voi pakottaa rakkaudelle. Rakastumiselle alttiina oleminen on avoinna olemista elämälle ja samalla omalle itselleen. Tärkeä kysymys on: Mitä kaipaan, kun kaipaan rakkautta?

Sain olla vieraana keskiviikkona Mian ja Timin häävastaanotolla Töölön tunnelmallisessa kesäillassa. Tilaisuus oli hyvin kaunis. Ei pönötystä, ei tylsiä puheita. Saimme nauttia kauniista sanoista, läsnäolosta, hymyilevistä ihmisistä, sadepisaroista, auringosta, meren kimmellyksestä, huikeasta ohjelmasta ja ennen kaikkea hääparin onnesta. Juhlan yllätysvieras, upea Marion Rung aloitti ohjelmanumeronsa laulamalla Hyvästi yö. Kyllä siinä tunteet nousivat pintaan.

Mietin, miksi tuo säteilevä, naurua kihertävä Mia on niin ihana? Monesta syystä, mutta varmasti etenkin juuri siksi, että hän ei häpeä mitään. Mia loistaa ja on näkyvä silloinkin, kun useimmat meistä hiipisivät luoliinsa miettimään, mikä meissä on vikana. Mia on antanut meidän seurata mukanaan elämänsä ylä- ja alamäet, se on ollut meille lahja. Eikä hän kompastu koskaan ajatukseen: Mitä jos? Siinäpä meille aremmille haastetta kylliksi elämään. Kiitos.

Mia ei kulkenut kohti rakkautta, vaan hän kulkee rakkaudessa ja kannustaa meitä jokaista tekemään samoin. Meillä kaikilla on vain tämä elämä.

Onnea hääparille vielä kerran, kosketitte sydäntäni.

Lisää häistä voit lukea Mian blogista Eevan sivuilla ja Ripsu Hongisto-Salmen blogista .