tiistai 9. tammikuuta 2018

Pitääkö sinun seurassasi varoa sanojaan?

Sopeuttavalla käyttäytymisellä parisuhteessa tarkoitetaan kaikkia niitä keinoja, joilla pienennämme itseämme saadaksemme rakkautta. Keino toimii hyvin myös ystävyyssuhteissa, joissa päämäärämme on saada hyväksyntää. Sopeuttamista on se, että kantaa liikaa, ettei toinen rasittuisi,  tai liian vähän (jos toinen haluaa pitää ohjat käsissään), on tuomatta mielipiteitään esille, jos se uhkaa toisen mielenrauhaa tai pyrkii olemaan mahdollisemman hiljaa ja sivussa kun riita uhkaa. Sopeuttavaan käyttäytymiseen lasketaan myös tuomitsevuus ja täydelllisyydentavoittelu, vaikkeivat ne herätäkään positiivista kaikua kanssakulkijoissa. Sopeuttava käyttäytyminen kuuluu ihmisen keinovalikoimaan, mutta kun siitä tulee jäykkää ja yksipuolista, luo se etäisyyttä ihmissuhteisiin. Siksi siitä olisi hyvä tulla tietoiseksi.

Asiaan on myös toinen näkökulma. Oletko sinä ihminen, jonka seurassa pitää sopeuttaa käytöstään? Tunnistatko asiat, jotka ovat liian arkoja ottaa puheesi seurassasi tai tavat toimia, joita et kestä? Varovatko ihmiset sanojaan tai tekojaan läsnäollessasi? Huomaatko, että kiihdyt helposti toisen mielipiteistä tai pyrit saamaan kumppanisi toimimaan haluamallasi tavalla, koska et kestä toista tapaa tehdä asioita? Kaikissa näissä kohdissa sinulla voi olla syytä kysyä itseltäsi, mikä osoittaa sen, että sinä olet oikeassa? Tai miksi ahdistut niin kovin siitä, että asiat eivät mene juuri niin kuin itse haluat?

Useimmiten hallinnantarpeenne taustalla on pelko, vaikka  mielellämme sanotammekin sen toisin. Se pitää yllä tarvetta kontrolloida ja olla oikeassa. Pelko ei kestä sitä, että toisella voisi olla parempaa tietoa asiasta. Pelko kannustaa sinua luottamaan omaan itseesi, koska toiseen luottamisessa on jotain liian pelottavaa. Kuitenkin, on aivan mahdollista kesyttää pelkonsa. Se tapahtuu tutustamalla siihen. Pohtimalla, mikä pitää yllä haluasi olla oikeassa ja tietää parhaiten. Pikku hiljaa pääset irti määrittelyntarpeestasi ja huomaat kuinka paljon antoisampaa elämä on, kun muiden tekemisiä ei tarvitse säädellä tai opettaa. Ihmiset alkavat luottaa sinuun enemmän ja läheisyys pääsee kasvamaan välillänne.

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Irrottautuminen on eron hyväksymistä ja tulevaisuuteen suuntautumista

Parisuhteen päättyessä yksi tärkeimmistä eteenpäin vievistä asioista on irrottautuminen entisestä kumppanista. Samalla, kun irrottautuminen on päämäärä, on se myös väline. Sinulla on paljon mahdollisuuksia käytössäsi, joilla edistää irrottautumista, mutta ennen kaikkea, se on vastustamisesta luopumista ja antautumista ajan hoitavalle voimalle. Lue koko juttu Hidasta elämää sivulta>>

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Hyvää uutta vuotta!



Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää uutta vuotta! Ensi vuonna jatkan blogissani tunteiden ja vuorovaikutuksen ihmeellisten kysymysten parissa. Luvassa on aiempaa enemmän seksuaalisuutta ja läheisyyttä käsitteleviä teemoja.

Sinulle lukijani toivon läsnäoloa, avoimuutta ja hyviä kohtaamisia. Ole itsellesi kiltti ja kulje omaa kutsumustasi kohti. Jos se ei ole vielä sinulle auennut, niin lähde matkalle ottamaan selvää.  Älä jää yksin huolinesi, mutta älä myöskään ilojesi kanssa. Jaettu harmi puolittuu siinä kuin riemu tuplaantuu ja jos niin ei käy, olet väärässä seurassa. Muista, maailmassa on hyviä ihmisiä, sinun tarvitsee vain ottaa askel heitä kohti. Rauhaa ja rakkautta!




perjantai 29. joulukuuta 2017

Vaiheita

Aloin kirjoittaa tätä blogia 1470  päivää sitten. Päätös syntyi silloisen seurustelusuhteeni päättymisen raunioilla. Halusin uutta merkitystä elämääni, halusin oppia tutustumaan itseeni ja samalla jakaa oppimaani. Koin, että bloggaaminen on mainio tapa tehdä työtäni näkyväksi heille, jotka pohtivat ajan varaamista vastaanotoltani.  En silloin neljä vuotta sitten kuitenkaan osannut arvata, kuinka moneen ihmiseen tekstini tulisivat vaikuttamaan ja mikä merkitys niillä tulisi olemaan.

Eniten tekstejäni olen tagannut tunteet- ja muutos-merkinnällä, suurimmassa osassa teksteistä olen käsitellyt eroa ja vuorovaikutusta ihmissuhteissa. Yhä enemmän viimeisen vuoden aikana olen käsitellyt myös omaa elämääni, pidän itsekin siitä, että asiantuntija tulee ihmisenä esiin roolinsa takaa. Suhteellista ja suhteetonta -blogin lisäksi kirjoitan Hidasta elämää -tiimissä, jossa olen ollut mukana tammikuusta 2014, olen iloinen yhteisöstä, joka on laajentanut maailmankuvaani ja avannut mahdollisuuksia elämässäni.

Auttajan työssä on antoisaa, että siinä yleensä pääsee lähelle ihmistä ja väistämättä usein myös oppii asiakkailtaan. Pidän siitä, että joudun haastamaan ajatuksiani ja perustelemaan ne. Joskus keskustelut johtavat myös siihen, että rupean ajattelemaan toisin. Kasvan ihmisenä ja ammatissani suuntiin, joita en aina ole osannut ennalta odottaa. Kuten nyt, kun eroasiantuntijuuden lisäksi alan olla enemmän tekemisessä erojen ennaltaehkäisyn kanssa.

Esa Saarinen pohtii juuri ilmestyneessä Helsingin Sanomien haastattelussa (tilaajille), ihmisyyttä ja ihmissuhteita. Hän sanoo:

”Esimerkiksi parisuhde vaatii erilaisia vaiheita rikastuakseen ja jotta kaari voi syntyä. On siedettävä tunnetiloja, joita muuten ei haluaisi kokea, mutta jotka palvelevat kokonaisuutta. Kaikki kunnolliset prosessit sisältävät tummia vaiheita.”

Lainaus sisältää järisyttävän tärkeä ajatuksen: Parisuhteen onnellisuuden tae ei ole jatkuva tyytyväisyys, vaan kyky kestää myös vaikeita vaiheita, joiden jälkeen osaa arvostaa paremmin kokonaisuutta ja yhteistä elämää. Se, kuinka kestämme ahdistusta ja epätietoisuutta vaihtelee, mutta hyvä uutinen on, että sitä voi oppia. Varsinkin silloin, jos taustalla on haasteellinen ja turvaton  lapsuus, voivat menneisyyden varjot rasittaa uskoa pysyvään suhteeseen. Ihminen voi alkaa sabotoida omaa parisuhdettaan. Tulemalla tietoiseksi menneisyydestään, voi myös löytää uusia tapoja kohdata vaikeuksia ihmissuhteissa. Ylen artikkeli käsittelee tätä mielenkiintoisesti käymällä läpi lapsuusiän kiintymyssuhteiden merkitystä myöhemmille ihmissuhteille.

tiistai 26. joulukuuta 2017

Kohtaamisen kauneus

Kuva: Hidasta elämää
Pysähdyn ja pohdin kulunutta vuottani. Se on ollut täynnä tunteita. Olen joskus sanonut olevani kävelevä tuntoaisti. Siksikin olin ihmeissäni kun uusi ystäväni kuvasi minua järjen ääneksi. Mietin, mikä on ero tunteen ja järjen välillä?

Elämäni aikana  olen kovissa paikoissa huomannut, että siirryn eräänlaiselle automaattiohjaukselle, tilaan, joka auttaa minua selviytymään eteenpäin samalla, kun maailma romahtaa ympärilläni. Se on opittu defenssi, lapsuudestani saakka minulla ollut selviytymiskeino, mutta uskon siinä olevan jotain synnynnäistäkin alttiutta. Olen vahva, pystynhän kannattelemaan myös muita hädässä. Toimin järkevästi ja minusta todella tuntuu, että minä hallitsen tilanteen. Varmasti toisen asemaan asettumisen kykyni on auttanut minua myös työssäni. Vuodet ovat opettaneet minut olemaan taidosta kiitollinen, mutta olen tutustunut myös sen hintaan, joka on ollut yksin jääminen omien hankalien tunteideni kanssa. Tämän tiedostaminen on johdattanut minut  parempaan itsetuntemukseen ja sitä kautta uusiin toimintatapoihin omassa elämässäni. ja kun tuntee itsensä paremmin, tuntee samalla hieman paremmin myös muut.

Parhainta mitä voimme toisille antaa on aito kohtaaminen. Aina ei ole helppoa olla auki ja joskus läsnäolon taika pääsee yllättämään. Minun parhaat hetkeni kuluvana vuonna ovat liittyneet ihmissuhteisiin, niin myös vaikeimmat. Useista ystävistä on tullut minulle läheisempiä ja ne henkilöt, joiden kohtaaminen on satuttanut tavalla, jossa ei ole ollut mitään rakentavaa, olen rajannut pois elämästäni.

Haluan olla uskollinen tunteilleni ja itselleni. Olen oppinut, että parhaat hetket jaan ihmisten kanssa, joilla on sama arvopohja ja ihmiskäsitys kuin minulla. Arvostan avoimuutta, herkkyyttä, aitoutta  ja hyvää tahtoa. Parhaisiin hetkiin sisältyy myös useita ammatillisia kohtaamisia, mikään ei ole työssä palkitsevampaa kuin saada aito kiitos. Se tuntuu hyvältä myös antaa.

Olen jostain lukenut, että useimmat päätökset teemme tunteella, mutta meillä on tarve  perustella ne järjellä. Järkipäätös perustuu siis tunteisiin, mutta suhtautumisemme niihin riippuu paljon herkkyydestämme.

Katsele Claes Andersson ajatukset siitä, mikä on tärkeää elämässä >>


perjantai 22. joulukuuta 2017

Ajatuksia menneestä ja katsaus tulevaan

Kulunut vuosi on ollut täysi. Minulla on tapani innostua lujaa vetovoimaisista asioista ja usein kahmin kiinnostavia töitä ja tehtäviä. Se on välillä haastavaa, koska en halua perua lupauksiani tiukassakaan paikassa ja pyrin löytämään mielelläni asiakkaalleni ajan myös silloin, kun se on aikataulullisesti haastavaa. Päivät voivat venyä pitkiksi, mutta hassua kyllä, unesta harvoin tingin, ja se, että nukun niin hyvin, todennäköisesti antaa minulle virtaa jaksamiseen.

Tänä vuonna olen saanut paljon uusia asiakkaita ja kiinnostavia töitä. Joistain olen joutunut kieltäytymään, vaikka ne ovat olleet kovin houkuttavia. Eroseminaarit ovat yhä lempilapseni, ryhmä joka toimii kerrasta toiseen uskomattomalla tavalla. Eroryhmät myyvät nykyään nopeasti loppuun, olen iloinen, että menetelmä tunnetaan. Tammikuun ryhmä on jo kauan ollut täynnä, maaliskuun ryhmään mahtuu vielä.

Ensi vuonna ilmestyy ensimmäinen kirjani, joka on, ei niin yllättäen, erosta selviytymisen opas. Kiitos teille asiakkailleni, jotka olette antaneet tarinanne kirjan sivuille jaettavaksi. Hieman kirjaani ennen julkaistaan antologia äitiydestä ja lapsista. Kirjassa on kaksi tekstiäni minulle ajankohtaisesta pesästä lentoon -vaiheesta. 

Uusi luottamustehtäväni, HSP Suomen Erityisherkät ry:n hallituksen jäsenyys, odottaa minua vuoden alussa. Upeaa, että saan työskennellä inspiroivien ammattilaisten kanssa tärkeän teeman ääressä. Erityisherkkyys tunnetaan nykyään kohtuullisen hyvin, mutta yhä siihen liittyy myös paljon väärinymmärrystä ja ennakkoluuloja. Ennen kaikkea, erityisherkkyyden tunnistaminen itsessään  on monelle herkälle huima kokemus, joka avaa maisemat parempaan itsetuntemukseen.

Tulevaisuudessa teen enemmän vastaanottotyötä. Todennäköisesti joudun sen tähden vähentämään hieman eroseminaareja. Kaikkea ei voi vain saada, vaikka kuinka haluaisi. Tähtäimeni on valmistua seksuaaliterapeutiksi vuonna 2019. Kutsumus kantaa siis uusiin, mutta aiempaa koulutustani hienosti täydentäviin maisemiin, olen kiitollinen, että saan olla tässä ammatissa.


Kuvassa vastaanottotilani Helsingin Arabianrannassa.

Uuden elämän värit

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Eroasiantuntijan identiteettikriisi?

Otsikko ottaa kantaa työhistoriaani. Olen viidentoista vuoden ajan tehnyt eroauttamista ja -neuvontaa. Lähdin ammatilliselle polulle oman eroni kautta, niin usein käy. Haavoittuneesta tulee paranemiskokemuksen jälkeen auttaja. Minulle oli huikea kasvukokemus tulla jätetyksi 19 vuotta sitten neljän avioliittovuoden jälkeen. En toki sitä mieheni lähtiessä ymmärtänyt. Silloin näin vain lohduttoman tulevaisuuden ja tunsin surua, vihaa  ja häpeää. Pian aloin vahvistua ja erityisesti rakkaus alkoi näyttäytyä minulle uudella tavoin. Alkoi, koska olin siihen valmis. 

Seuraava kasvun paikka oli, kun huomasin, ettei sitä toista herra oikeaa ehkä tulekaan. Todellinen läpimurto oli päivä, jolloin totesin: Vaikken koskaan enää rakastuisi uudelleen, voin kokea rakkautta ja olla onnellinen. En ole riippuvainen siitä, että toinen ihminen sitä minulle osoittaa. Rakkaus on, riippumatta siitä olenko parisuhteessa tai en.

Hakeuduin keväällä Parisuhdekeskus Katajan Solmuja parisuhteessa -parineuvojakoulutukseen. Halusin saada haltuuni menetelmän, jonka avulla voi auttaa pareja ymmärtämään itseään paremmin ja tekemään kestävämpiä ratkaisuja. Kasvamaan yhdessä. Viehätyin Solmusta, koska siinä on tietty struktuuri, kuten eroseminaarissakin. Tapaamiset eivät ole tyhjää lätinää, vaan meillä on tavoite jota kohti kulkea yhdessä. Kuitenkin tähän hetkeen keskittyen.

Nyt kun olen saanut toimia Solmuneuvojana puolen vuoden ajan, huomaan kuinka suuri etu minulle on kaikista niistä vuosista, joiden aikana olen auttanut eronneita selviytymään. Löytämään uuden tarkoituksen elämälleen. Eihän se ihme ole, ei eroa voi prosessoida analysoimatta päättynyttä suhdetta. Ei toimivasta parisuhteesta puhua tietämättä siitä, mikä ei ainakaan toimi. Olen onnellinen, että olen päätynyt parineuvojaksi toista reittiä kuin yleensä.

Pohdin kaikkia näitä tunteita, joita minulla herää liittyen parineuvontaan ja eroauttamiseen ja olen iloinen, että huomaan roolien täydentävän toisiaan. Lopulta kyse on molemmissa rakkaudesta tai rakkaudettomuudesta. Voin nähdä eron uuden elämän mahdollisuutena, mutta voin huomata mahdollisuuksia nyt myös siellä, jossa en ehkä niitä olisi aiemmin kyennyt näkemään.