sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Talviajan pehmeys ja turva

Olen syntynyt syksyllä, keskellä pimeyttä, mutta täydenkuun loisteessa marraskuussa vuonna 1969. Ehkä sen tähden minusta tuntuu, että vuosi alkaa syksystä. En pelkää pimeää, en harmautta, sade kutoo samettia sieluni ylle. Lempifantasiani on, kuinka saan maata merenrantahuvilassa syysmyrskyn keskellä rakastajani kainalossa ja kuunnella kuinka tuuli keinuttaa puiden latvoja ja nostattaa meren aaltoja. Mielentilasta riippuen, voin olla ajatuksissani kaukaisen meren rannalla tai oman maan sannalla. Myrskyn pauhu muistuttaa minua siitä, kuinka pieni olen, ja kuinka juuri sen tähden, voin luopua pelosta. Sen tähden, voin antaa tulla mitä tulee. Voin olla, mitä olen. Voin luopua kontrollista ja antautua.

Syksy sulkee vuoden syliinsä ja talvi peittelee luonnon uneen. Värit juhlivat mennyttä kesää, tekevät juhlasaaton kirkkaudelle. Tuulessa tunnen lapsuuteni tuoksun. Näyttää, kuinka aika hiljenisi ja kävisimme tauolle. Kuitenkin, piilossa, metsän peitossa, tapahtuu kummia:  alkuja, elämää, aavistus seuraavasta keväästä. Niin minussakin syntyy pitkän talven aikana vastauksia, haaveista tavoitteita ja voimaa. Olen lukenut joskus, että syntymävuodenaika värittää ihmisen sielunmaisemaa, ehkä se on totta. Ainakin moni läheinen ystäväni on syntynyt syksyllä kuten minäkin.

Tämä syksy on ravistellut minua monin tavoin, olen itkenyt ja nauranut enemmän kuin vuosiin. Olen ollut ahdistunut ja kokenut hurjaa hehkua. Olen joutunut jättämään taakse pitkän elämänvaiheen perheenäitinä, kun lapseni ovat nyt aikuisia. Elämä kysyy  minulta tänään, mitä seuraavaksi Marika? Mihin suuntaan? Ja huomaan, että yhä on niin paljon sanojen takana olevaa, jonka haltuun ottamiseksi tarvitsen aikaa, jonka näkyväksi tekemiseen ystävien tukea. Tarvitsen kirjoja, musiikkia ja luontoa. Luottamusta ja rakkautta. Lähdevettä ja hyvää kahvia, perunoita ja sipulia pannulla. Äitini läsnäoloa. Painavaa peittoa, kuumaa suihkua, yhteenliittymistä ja omaa tilaa. Olen pian 48-vuotias ja aivan alussa.

Eino Leino sen hyvin asetti:

Minun mieleni on niin kummallinen
kuin meri kuutamolla.
En tahtois ma touhuun ihmisten
ja en tahtoisi yksin olla.


Minun mieleni on niin korkea
kuin taivahan tähtivyöhyt,
sen alle mahtuvi maailma
ja yhdessä päivä ja yöhyt.





Talviajan alkamisen päivänä.

Kuva otettu vuonna 2003.






perjantai 20. lokakuuta 2017

Kiitollisuus ravitsee sydäntä

Läsnäolo on tärkeää, jotta voisi huomata omat tunteensa. Liian tiheä askel, täysi kalenteri tai pakeneminen päihteisiin etäännyttää meidät tunteistamme. Moni kuitenkin myös perustelee täyttä arkeaan juuri kokemusten ja elämysten haalimisella. Myös alkoholia ja huumeita käytetään tavoitteena kokea jotain, joka ei ole tavoitettavissa arjen kainalossa. Mikä estää meitä näkemästä elämän hienot vivahteet ympärillämme?

Hyvä ystäväni sanoi tällä viikolla, ettei hän tarvitse alkoholia tai sirkushuveja nauttiakseen elämästään. Että kaikki on niin hienoa jo itsessään: kulttuuri, ihmissuhteet, ajankohtaisista asioista innostuminen, kuuma teepannu ja runokirja. Onko elämästä hurmaantuminen taitolaji? Ainakin sen minä olen huomannut, ettei se korreloi omaisuuden tai vastoinkäymisten kanssa. Minullakin on vuosien kokemus siitä, miltä tuntui jännittää, kuinka rahat riittäisivät viimeiselle viikolle ennen palkkaa. Ne vuodet ovat muistoissani hienoja, tiukka rahatilanne vain kirkasti kaikkea sitä muuta hyvää, mistä sain nauttia.

Sanotaan, ettei onni asu olosuhteissa. Minun on helppo uskoa se omien kokemusteni ja ympärillä olevien tarinoiden kautta. Suurin yhteinen nimittäjä onnellisten ihmisten keskuudessa on elämänkokemusteni mukaan kiitollisuus. Taito nauttia elämän kauneudesta ja mahdollisuuksista. Tahto ilahduttaa lähimmäisiään ja iloita heidän onnestaan. Rohkeus tarttua tilaisuuksiin.  Kaikilla ei tätä lahjaa ole. Ajattelen kuitenkin, että sen voi oppia jos vain haluaa.

Myös vaikeista asioista ja elämän vastoinkäymisistä voi olla kiitollinen. Usein ne ovat suuria opastajia matkallamme. Se, mikä niiden anti on, näyttäytyy useimmiten kuitenkin vasta ajan päästä ja silloinkin heille, jotka ovat päättäneet luottaa elämään tapahtuneesta huolimatta. Jos olet hylännyt itsesi, kun et saanutkaan sitä mitä elämältä halusit, niin muista ettei suunnanvaihdos ole milloinkaan myöhäistä. Kuten joku viisas joskus sanoi: paras aika istuttaa omenapuu oli kaksikymmentä vuotta sitten, toiseksi paras aika on tänään. Lisäisin vielä, että hedelmiä sinun ei tarvitse kuitenkaan odottaa niin kauaa.

lauantai 23. syyskuuta 2017

Kun kumppani haluaa vapauden

Mitä tapahtui viidenkympin villitykselle? Muistan kuinka sana huvitti minua lapsena. Aikuisten tarinoiden kautta se avautui tilana, johon henkilö (yleensä mies) joutui vasten tahtoaan, mutta lopulta hurmalle antautuen. Koska lauseiden loput eivät kuuluneet tai avautuneet lapsen maailmalle, jäi siitä päällimmäiseksi ajatukseksi hilpeä hullaannus, sekavuustila, josta onneksi oli mahdollisuus parantua.

Maailma on muuttunut neljässäkymmenessä vuodessa, elämme terveempinä pidempään ja neli-viisikymppisinä tehdään täysiä duunia ja suoritetaan elämää. Vaikka puoliso voi jäädä sivuraiteelle, voi arkeen olla mahdotonta mahduttaa villityksiäkään. Olen pohtinutkin viime aikona, onko viidenkympin villityksestä kehittynyt 2010-luvulla kuudenkympin kukistus, niin moni asiakkaistani havahtuu eläkeiän kynnyksellä siihen, että puoliso ilmoittaa haluavansa vapauden tapailla uusia ihmisiä, jos ei avioliitossa, niin ottamalla avioeron.

Eläkkeelle siirtyminen, lasten kotoa muutto ja mahdollinen yhteiselämä kahden kesken voi avautua pelottavana maisema, sitä ahdistavampana mitä kauemmaksi puolisosta on erkaannuttu.Kun välissä ei ole enää arjen vaatimuksia eikä loputonta tehtävälistaa on toinen äkkiä lähellä. Kiusaus nähdä puoliso silloin esteenä itsenä toteuttamiselle voi olla suuri. Kuitenkin, jos päätös erota perustuu aidan takana häämöttäville vihreämmille maisemille, voi paluu todellisuus olla rankka, kun uudesta kumppanista kuoriutuu ensihehkun jälkeen ihminen, jolla on omat haasteensa. Kumppania voi aina vaihtaa, mutta itsemme kanssa elämme joka hetki.

Tunteet tulevat ja menevät, emmekä voi niihin täysin vaikuttaa. Jokainen on vastuussa kuitenkin omista teoistaan, vaikka usein jälkeenpäin itseään voi ollakin vaikea ymmärtää. Ahdistus parisuhteessa on aina kysymys, joka kaipaa vastausta, silloin arvostavinta olisi ottaa kumppani keskusteluun mukaan, jotta olisi ainakin mahdollisuus pohtia tilannetta yhdessä. Jos eroon kuitenkin päädytään, voit kuitenkin silloin sanoa itsellesi tehneesi parhaasi suhteenne eteen.

Villityksiä, joissa puoliso voi jäädä sivuun elämässä voi tulla vastaan muissakin elämänvaiheissa, eikä niihin aina liity sivusuhteita. Tällaisia tilanteita voivat olla lapsen syntymä, ideologiaan ihastuminen, uusi kaveripiiri tai harrastus. Elämme perheen lisäksi myös omaa elämäämme. Jotta etääntyminen ei johtaisi eroon, on tärkeää pitää kanavat auki puolisoon. Olla tietoinen, mitä sinulle, minulle ja meille kuuluu?

tiistai 19. syyskuuta 2017

Vain avoimuus voi auttaa meidät toistemme lähelle

Kävin kirjoittamissa avoimuudesta hidasta elämää -blogissa.

"Epäilen hetken, voinko kirjoittaa otsikon noin ehdottomaan muotoon? Tieto nousee kehostani ja tiedän, kyllä voin. Tämä on minulle totta, ja samalla niin vaikeaa. Kuten monille meistä. Elämme kaikki omassa maailmassamme ja vaikka kuinka kurottelemme kohti totuutta, suurin osa keräämästämme tiedosta perustuu tulkintaan.Onneksi tulkinta taas perustuu usein kokemukseen ja tietoon, intuition herkkyyteen."

Lue koko juttu täältä >>

perjantai 1. syyskuuta 2017

Olen vahvistanut rajojani

Kipu kertoo, mitä meillä on opittavaa. Se kutsuu kasvamaan. Mitä suurempi kipu, sitä suurempi läksy. On tavattoman helppoa antaa neuvoja ja ymmärtää asioita niin kauan kuin ne ovat käsivarren mitan päästä itsestä. Vaan jokainen ihmisten kanssa töitä tekevä tietää, että lähelle on vaikea nähdä. Kompuroin pitkään läheisessä ihmissuhteessa sivuuttaen selvät merkit siitä, etten ole toiselle hänen arvoisensa. Pyrin ymmärtämään käytöksen hänen kauttaan, oikeuttamaan sivuuttamisen ja ilkeydet. Antamaan aikaa ja karaisemaan itseni. Kuinka naurettavaa, voiko tunteitaan huijata. Kirjoitan näitä sanoja kuitenkin lempeästi, kuluneet kuukaudet ovat olleet minulle tärkeä opettaja, kuten tämä ihminenkin. Hän näytti minulle, kuinka tärkeää on olla itselle uskollinen.

Annan itselleni kiitosta että uskalsin kertoa hänelle viimein, että minusta tuntuu pahalta ja annan hänelle kiitosta, että hän rehellisesti kertoi ajatuksistaan ja tunteistaan minua kohtaan. Nyt tiedän, ettei meillä voi olla yhteistä tulevaisuutta ystävinä, koska arvopohjamme ja ihmiskäsityksemme ovat niin erilaiset. Kuinka riemullista onkaan huomata, että voin vapauttaa itseni. Samalla voi sanoa aidosti ja avoimesti, että ihmisen kaunein ominaisuus on minun mielestäni hyväntahtoisuus. Onneksi se yhdistää kaikkia lähellä olevia ihmisiäni.

Suurimman kipuni keskellä itkiessäni, sain parhaimman palautteen pojaltani, Hän kysyi, kuinka ihmeessä minä, joka olen ihmissuhdeammattilainen, voin olla niin sokea siinä, kuinka annan itseäni kohdella? Muodostaessani kömpelöä ja harhailevaa vastausta, hän jatkoi hymyillen ja kertoi, että maailman parhaat jalkapallovalmentajat ovat surkeita pelaamaan futista. En unohda keskusteluamme ikinä.

Rajojen laittamisella tarkoitan tässä tekstissä sitä, ettei päästä toista itsen sisään tekemään vahinkoa. Ihmissuhteissa väistämättä kohtaamme erimielisyyksiä ja tulee riitoja, mutta jos toinen toistuvasti saa sinut tuntemaan olosi surkeaksi alentamalla, mitätöimällä tai puhumalla rumasti, on sinun tarpeen olla itsesi puolella. Kaikista asioista voi puhua rakentavasti ja yhteistä hyvää kehittäen. Aina yhteistä kieltä ei vain löydy, silloin tarvitaan rakkautta itseä kohtaan ja rohkeutta irrottautua suhteesta, joka ei tee enää hyvää. Erityisen vaikeaa se voi olla, jos historiassa on ollut hyviä hetkiä. Menneisyyden varaan ei voi kuitenkaan rakentaa, jos nykyhetki ei tarjoa tarpeeksi luottamusta ja turvaa olla suhteessa oma itsensä. Tämä koskee kaikkia ihmissuhteita. Ole rohkea, ole itsesi puolella ja pääset eteenpäin kyllä.


tiistai 29. elokuuta 2017

Elokuisia ajatuksia

Vietin viikonlopun  ihanassa Estholmen saaressa kirjoittamassa ensi vuonna ilmestyviä kirjojani. Luonto, hiljaisuus ja saaren isäntäväki tekivät hyvää levottomalle mielelleni.

Vuosi on tuonut paljon hyvää ja haastavaa. Upeita yllätyksiä ja kasvukipuja. Elämä kutsuu minua nyt itseni äärelle. Kirjoitan yhä akankohtaisista aiheista tänne, mutta syksyn aikana ehkä hieman harvemmin, keskityn nyt luomaan mahdollisimman hyvää tekstiä käsikirjoituksiini. Hidasta elämää -sivustolta löydät jatkossa myös kirjoituksiani. Kiitos sinulle, merkityksen antaja.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Seksuaalisuutemme on osa mielenmaisemaamme

Erosta ei voi puhua puhumatta seksuaalisuudesta ja seksuaalisuudesta keskusteleminen päätyy usein parisuhteen vuorovaikutuksen pohtimiseen yleensä. On aivan mahdollista puhua kaalimadoista ja asennoista, yhdyntäkertojen määrästä ja orgasmien laadusta, mutta puhumme silloin tekniikasta ja suorituksista, joskus myös addiktioista tai ahdistuksen purkamisesta.

Toki seksi voi olla vain leikkiä ja hekumajahtiakin, oman itsensä unohtamisen armollinen tila, jonne arjen raskaus ei yllä, mutta rakkaussuhteessa se on myös mahdollisuus kohdata toinen tavalla, jossa sanojen ulkopuolelle jäävä tunne- ja herkkyystodellisuus tulee ainutlaatuisella tavalla koetuksi, tai sitten ei.

Sanon aina ettei eroihin ole olemassa yhtä syytä. Voimme otsikoida parisuhteen päättymisemme millä sanoin haluamme, mutta usein se kertoo halustamme myös viedä muiden tai oma huomio pois asioista, jotka kyyristelevät julkisyiden takana. Helppoja leimaratkaisuja ovat "Toinen nainen", "Toinen mies", "Uskottomuus,"  tai "Erilaiset odotukset seksiltä". Jos syy eroon todella löytyy seksuaalisten halujen eroavaisuudesta, olisi tärkeää tulla tietoiseksi, mistä erilainen halukkuus tai tarpeet johtuvat? Seksuaalisuuden kautta kun käsittelemme helposti kovin monenlaisia tunteita, myös tunnelukkoja ja sanomatta jääneitä asioita.

Asiakkaani ovat usein eronsa jälkeen oivaltaneet, etteivät he olleetkaan haluttomia, vaan väärässä suhteessa. Myös heitä on, jotka havahtuvat eron jälkeisessä vapaudessaan tunteeseen, ettei nyt saatavilla oleva vapaa seksi olekaan kaikkien seksittömien vuosien jälkeen ensimmäinen asia, jota kohti mieli vetää. Muistan nuoren naisasiakkaani, joka tuli avioliitossaan täysin hylätyksi seksuaalisesti. Mitä enemmän hän yritti miehensä lähelle ja kertoi tarpeistaan, sitä kauemmaksi mies meni syyttäen naista epänormaalista halukkuudesta. Eronjälkeisessä prosessissaan nainen havahtui ajatukseen, ettei ongelma ollut heidän seksuaalisten tarpeidensa erossa vaan sinä, ettei mies ylipäätään halunnut päästää naista lähelleen. Kun sanat puuttuivat, joilla luoda läheisyyttä, oli seksi välinen, jolla yrittää lähelle.

Eilen keskustelin ystäväni kanssa lehtijutusta, jossa perheenäiti oli hylännyt miehensä, koska ei saanut häneltä tarpeeksi seksiä. Nuori rakastaja täytti nyt hänen tarpeensa paremmin ja hän myös
myönsi auliisti elävänsä parasta aikaansa. En ole lukenut artikkelia, mutta monenlaisia tunteita se kaverini referoimana herätti, eniten ehkä ajatuksen siitä, kuinka kostonomaiselta juttu vaikutti. Haluaisitko sinä lukea lehdestä kuinka huono olit aviovuoteessa? Vaan ehkä joillekin ihmisille seksin määrä voi olla arvo sinänsä? Ja heti perään haluan sanoa, että epäilen sitä. Ilmennämme aina tarpeisiin perustuvilla teoillamme tunteitamme, tai jätämme ilmaisematta, joka on myös tahdon ilmaus.

Tutkimuksista tiedetään, että eniten parisuhderiitoja aiheuttavat siivoaminen, lasten kasvattaminen ja seksi. Kaikkien noiden kohdalla puhumme myös tarpeistamme, jotka voivat olla eri tärkeysasteikolla kumppanimme kanssa, Siksi olisikin tärkeää, että niihin liittyvistä asioista puhutaan tunnetilanteen ulkopuolella. Siivoamisesta silloin, kun ei olla väsyneitä ja riitaisia. Lapsista lasten pois ollessa kuulemasta keskustelua. Seksistä silloin kun juupas-eipäs -tilanne ei ole päällä.

Näiden pohdinnasta voi alkaa, yksin tai yhdessä.

Jos saat liian vähän seksiä suhteessasi
Mitä kaipaat, kun haluat seksiä?
Jos saisit niin paljon seksiä kun haluat, paljonko se olisi?
Miltä seksittömyys saa olosi tuntumaan?
Mitä tunteita haluat kumppanillesi välittää seksin kautta?

Jos haluat vähemmän seksiä kuin kumppanisi
Onko tilanne ollut aina tällainen, vai tapahtuiko muutos jossain vaiheessa?
Kuinka paljon seksiä sinulle olisi sopiva määrä?
Onko seksissänne jotain, mihin haluaisit muutoksen?
Mikä olisi sinusta parasta mahdollista seksiä?