maanantai 30. joulukuuta 2013

Antaudutko tunteelle vai mahdollisuudelle?

Ihminen rakastuu elämässään muutamia kertoja.  Rakastuessamme emme valitse kohdettamme, eikä kohde aina edes välttämättä meitä, vaikka kuinka haluaisimme. Moni elää ihastumisesta seuraavaan, juopuu tunteesta ja valloituksesta, löytää merkityksen halusta, kiinnittyy, havahtuu, jatkaa seuraavaan. Joillekin riittää vain seksi. Joku etsii sitä oikeaa, uudelleen ja uudelleen. Sanotaan että oleellista parisuhderakkaudessa on että ihminen antaa rakastaa itseään, antautuu siis rakastettavaksi.  Voit siis rakastaa toki toista, vaikka hän ei rakkauttasi haluaisikaan tai jopa tuntisi sen vastenmieliseksi, mutta parisuhdetta et pysty sille rakkaudelle rakentamaan.

Rakkaus ja halu sekoittuvat helposti toisiinsa. Parisuhderakkauden ytimessä on aina eroottinen vetovoima, se on salaisuus ja ihme, joka on liittänyt kaksi ihmistä yhteen alkujaan niin, että he ovat tehneet päätöksen sitoutua toisiinsa. Rakentaa elämäänsä yhdessä. Ehkä on turha edes idealisoida parisuhderakkautta epäitsekkääksi toiminnaksi vaan sen voi nähdä onnenpotkuna, jossa kaksi henkilöä tavoittelee samaa houkuttavaa palkintoa ja lopulta saavat nauttia siitä yhdessä.
Helsingissä yli puolet talouksista on sinkkutalouksia. Lisäksi on vielä paljon eronneita, lastensa kanssa eläviä parittomia. Moni etsii kumppania, toivoo rakastumista kohdalleen. Entä jos jalat alta vievää urosta tai daamia ei tulekaan vastaan? Voiko rakkautta houkuttaa luokseen silloin toisin keinoin? Ainakin kannattaa miettiä antaako ehkä sittenkin vääriä signaaleja ulospäin tai olisiko omassa tavassa raakata kandidaatteja jotain analysoitavaa? Tiedän ihmisiä, jotka ovat rakentaneet parisuhteita päätöksestä rakastaa toista ihmistä. He ovat tavanneet ehkä nettitreffeillä, kutsuilla tai töissä. Viihtyneet yhdessä ja todenneet yhdessäolon mutkattomaksi. Alkuun puuttunut kipinä on löytynyt matkan varrella, tutustuttaessa toiseen.  Tällainen toisin päin tehty matka ei edusta sitä mitä olemme tottuneet lukemaan satukirjoista tai naistenlehdistä, mutta se on erinomainen vaihtoehto ehkä loputtomalle seuraavan rakastumisen odotukselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti