maanantai 30. joulukuuta 2013

Antaudutko tunteelle vai mahdollisuudelle?

Ihminen rakastuu elämässään muutamia kertoja.  Rakastuessamme emme valitse kohdettamme, eikä kohde aina edes välttämättä meitä, vaikka kuinka haluaisimme. Moni elää ihastumisesta seuraavaan, juopuu tunteesta ja valloituksesta, löytää merkityksen halusta, kiinnittyy, havahtuu, jatkaa seuraavaan. Joillekin riittää vain seksi. Joku etsii sitä oikeaa, uudelleen ja uudelleen. Sanotaan että oleellista parisuhderakkaudessa on että ihminen antaa rakastaa itseään, antautuu siis rakastettavaksi.  Voit siis rakastaa toki toista, vaikka hän ei rakkauttasi haluaisikaan tai jopa tuntisi sen vastenmieliseksi, mutta parisuhdetta et pysty sille rakkaudelle rakentamaan.

Rakkaus ja halu sekoittuvat helposti toisiinsa. Parisuhderakkauden ytimessä on aina eroottinen vetovoima, se on salaisuus ja ihme, joka on liittänyt kaksi ihmistä yhteen alkujaan niin, että he ovat tehneet päätöksen sitoutua toisiinsa. Rakentaa elämäänsä yhdessä. Ehkä on turha edes idealisoida parisuhderakkautta epäitsekkääksi toiminnaksi vaan sen voi nähdä onnenpotkuna, jossa kaksi henkilöä tavoittelee samaa houkuttavaa palkintoa ja lopulta saavat nauttia siitä yhdessä.
Helsingissä yli puolet talouksista on sinkkutalouksia. Lisäksi on vielä paljon eronneita, lastensa kanssa eläviä parittomia. Moni etsii kumppania, toivoo rakastumista kohdalleen. Entä jos jalat alta vievää urosta tai daamia ei tulekaan vastaan? Voiko rakkautta houkuttaa luokseen silloin toisin keinoin? Ainakin kannattaa miettiä antaako ehkä sittenkin vääriä signaaleja ulospäin tai olisiko omassa tavassa raakata kandidaatteja jotain analysoitavaa? Tiedän ihmisiä, jotka ovat rakentaneet parisuhteita päätöksestä rakastaa toista ihmistä. He ovat tavanneet ehkä nettitreffeillä, kutsuilla tai töissä. Viihtyneet yhdessä ja todenneet yhdessäolon mutkattomaksi. Alkuun puuttunut kipinä on löytynyt matkan varrella, tutustuttaessa toiseen.  Tällainen toisin päin tehty matka ei edusta sitä mitä olemme tottuneet lukemaan satukirjoista tai naistenlehdistä, mutta se on erinomainen vaihtoehto ehkä loputtomalle seuraavan rakastumisen odotukselle.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Luolaan, vuorelle vai maailmaan?

Aaro Hellaakoski on kirjoittanut:” Tutki muita, löydät itsesi. Tutki itseäsi, löydät muut.”   Ihminen on toiselle peili. Palautteen kautta voimme kasvaa koko potentiaaliimme, mutta se edellyttää hakeutumista oikeaan seuraan. Jos jatkuvasti tunnen oloni huonoksi jonkin ihmisen seurassa, eikö ole itseni arvostamista sanoa silloin hyvästit? Kahden ihmisen suhde on aina enemmän kuin kaksi ihmistä. Siellä missä kaksi ihmistä kohtaa, syntyy omanlaista, ainutlaatuista energiaa. Tapaamme jatkuvasti uusia ihmisiä ja joka kerta myös itsemme uudelleen. Joskus tällaisessa kohtaamisessa tapahtuu tunnistaminen ja mieli kietoutuu toiseen. Syntyy ystävyys tai rakkaussuhde.

Vietin monia vuosia eroni jälkeen ilman seurustelusuhdetta. Opettelin rakastamaan itseäni. Luin, keskustelin ystävieni kanssa ja tutkin mieltäni. Opiskelin ja nautin omasta ajastani. Oli turvallista olla ilman kumppania. Uskon, että moni sinkku tai eronnut on ilman kumppania omasta halustaan, vaikka se nähtävästi on monen parisuhteessa elävän vaikea ymmärtää. Oleellista on, perustuuko valinta pelolle vai vapaalle tahdolle? Sanotaan, että vuorella on helppo valaistua, koska siellä ei tarvitse tavata toisia ihmisiä. Ymmärsin sen kun kohtasin miehen, joka veti minua puoleensa. Oivalsin, että minun tuli jättää kirkas ja turvallinen luolani ja uskaltaa astua toisen ihmisen äärelle, luolasta huutelemalla se ei onnistuisi.
Yksin ollessaan elämä on monin tavoin helppoa, ei tarvitse tehdä kompromisseja tai pelätä tulevansa satutetuksi, mutta pelkoon perustuva yksinoleminen eristää meidät siitä kasvun mahdollisuudesta, joka tapahtuu vuorovaikutuksessa toisen rinnalla. Sanoin aiemmin luola-aikoinani itselleni: ”Ihminen täydentyy itsensä kautta”. Nykyään laitan perään pilkun ja jatkan:, ”mutta kasvaa toisen rinnalla”. Rakkaussuhteeseen lähtemistä ei kannata pelätä. Vaikka se ei jatkuisikaan ikuisesti, antaa yhteinen aika kallisarvoista tietoa itsestäsi. Sitä et vuori-ilmasta voi imeä.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Valitsetko vilja-aitat vai sänkipellot?

Kierkegaard on sanonut että elämää voi elää vain eteenpäin ja ymmärtää taaksepäin. Käytännössä eläminen eteenpäin tarkoittaa elämistä nykyhetkien päättymättömässä ketjussa. Liitymme toiseen ihmiseen aina parhaan kokemustietomme valossa: ystävään, seurustelukumppaniin, aviopuolisoon. Skannaamme häntä intuition avulla, joka meille on menneisyyden kokemusten kautta suotu.

Ihmissuhteen päättyminen aiheuttaa kipua. Vastustamme muutosta, emme haluaisi luopua. Vaikka vallitseva tilanne olisi ollut pitkään vaikea, on tuntematon tulevaisuus usein pelottavampi vaihtoehto kuin irrottautuminen tuhoavasta tai taantuvasta suhteesta. Kun tullaan pisteeseen, jossa ei nähdä enää paluuta entiseen tai mahdollisuutta yhteisestä tulevaisuudesta, voi ainoa mahdollisuus olla päätös erota. Tällainen tilanne aiheuttaa voimakkaita tunteita, vihaa, surua ja häpeää.
Fisherin eroseminaariin tulee tavoitesuuntautuneita ihmisiä, jotka viihtyvät ryhmissä. Usein heillä on myös jokin selkeä asia johon he etsivät vastausta. Moni kokee hankalana ja epäreiluna sen, että vastausta siihen miksi toinen satutti, jätti tai petti ei löydykään. Tieto ettei vastaus ole selkeä edes entiselle kumppanille hämmentää. Eroon ei ole milloinkaan yhtä syytä eikä siitä ole yhtä oikeaa tarinaa. Lopullinen ratkaisu voi syntyä perusteluna pettämiselle, valehtelulle, kyllästymiselle tai toisen muuttumiselle, mutta taustalla on aina ollut pitkä ja vaiheikas polku, jonka käänteet ovat johdattaneet kohti uusia tapahtumia.

Parisuhde on kahden ihmisen muodostama vuorovaikutuskenttä, eikä sen onnistumisesta tai epäonnistumisesta voi vastuuttaa vain toista. Se miksi tunnemme vetovoimaa tiettyä ihmistä kohtaan juontaa juurensa aikaan ennen suhteen alkua. Siksi meidän tulee tutustua menneisyyteemme, jos aiomme oppia tapahtuneesta. Samassa elämäntilanteessa olevien kanssa keskustelemalla voi tehdä itsestään mullistavia löytöjä.
Logoterapiassa puhutaan menneisyyden sänkipelloista ja vilja-aitoista. Sillä kuvataan sitä että menneisyydessä tapahtuneet asiat eivät katoa milloinkaan. Ne eivät ole tyhjiä ja ankeita sänkipeltoja, vaan aika, jonka sato on korjattu talteen vilja-aittoihin. Näissä aitoissa ovat päättyneen rakkaussuhteen kaikki hetket tallessa. Vaikka suhteen loppunäytökset sisältävät usein paljon vaikeita tunteita, ei niiden pitäisi kadottaa sitä hyvää mitä välillänne kerran oli. Niitä aikoja ei kukaan pysty ottamaan pois.
Jos on irtautunut tuhoavasta ihmissuhteesta, voi olla että kokee vilja-aittansa olevan tyhjiä. Silloin on  aika kylvää uudet siemenet ja hyödyntää maaperän käyttämätön potentiaali, aurata pelto hengen uhmavoimin niin, että siinä on hyvä uuden viljan kukoistaa. Työssä auttaa kaikki aiemmassa suhteessa opitut asiat.
Logoterapian kehittänyt Viktor Frankl haastaa ihmisen löytämään tarkoituksen kärsimyksestä. Hän kannustaa ihmistä sanomaan "kyllä" elämälle silloinkin kun ulospääsyä vaikeasta elämäntilanteesta ei tunnu löytyvän. Tässä ihmistä auttavat asennearvot. Logoterapian motivaatioteorian tärkein tekijä on ihmisen tahto tarkoitukseen, jokaisella ihmisellä on tähän sisimmässään halu. Rakkaussuhteen päättyessä on aika löytää tapahtuneelle tarkoitus, mutta myös monilta osin uusi merkitys omalle tulevaisuudelle, erominaari voi olla tässä suureksi avuksi. Selkeän strukturoidun mallin ja vertaistuen avulla voi löytää itsestään uusia ulottuvuuksia ja nähdä uuden elämäntilanteen mahdollisuutena.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Romantiikka - polku seksiin?

Elokuvassa The Best Exotic Marigold Hotel Sonny sanoo: "Everything will be all right in the end... if it's not all right then it's not yet the end." Suosittelen elokuvan katsomista vaikka joulupyhinä. Viisas ja kaunis filmi puhuttelee monella tasolla ja muistuttaa myös siitä, ettei romanttinen rakkaus ole varattu vain nuorten ylellisyydeksi, vaan se on lahjamme kaikkina ikäkausina.

Romantiikasta päihtyminen on ollut viime aikoina myös kritiikin kohteena. Puhutaan että suhteet särkyvät arkirealismiin ja rakkaushormonien väistämättömään haihtumiseen. Että osa eroista voisi olla estettävissä sillä että romanttisen rakkauden kupla puhallettaisiin määrätietoisesti rikki ja puhuttaisiin avoimesti siitä että suhteen rakentamiseksi tarvitaan tahtoa, yhteisiä arvoja ja päämäärää. Väestöliiton kuukausi sitten julkaisema perhebarometri todistaa samaa. Tutkimuksen tehneen Osmo Kontulan sanoin: ”Hyvän parisuhteen tärkeimmät ominaisuudet ovat sangen epäromanttisia. Parisuhde näyttäytyy erityisesti yhteistyösuhteena, jonka tavoitteet ovat käytännöllisiä."

Romantiikan idea itsessäänkin on muuttunut ajan kanssa. Viisikymmentäluvun ja tämän päivän ihmisten odotuksissa lemmekkäälle kohtaamiselle lienee erilaisia määritteitä. Vai onko vain niin, että viisikymmentäluvulla tarvittiin ajan hengen mukaisesti enemmän fylliä (romantiikkaa), jotta olennainen eli seksi saatiin hämättyä piiloon? Tänä päivänä seksistä puhuminen on niin luontevaa, että masturboinnista voi kirjoittaa omalla kuvalla ja nimellä päivälehdessä.


Useimmille meistä romantiikka tarkoittanee vahvaa vetovoimaa, jota on vaikea avata sanoin tai perustella itselle. Rakastumme mielikuvaan, jota meidän täytyy uskaltaa päivittää todellisuudella. Ihmiseen tutustuu vain ajan kanssa. Juuret siihen, miksi tunnemme toisen kiinnostavana ovat niin kaukana menneisyydessämme tai syvällä itsessämme, ettei sinne voi tai edes tarvitse tavoittaa. Toimivaan ihmissuhteeseen tarvitaan kuitenkin enemmän kuin kemiaa. Yalen psykologin professori Robert J. Sternberg on kuvannut Rakkauden kolmioteorian. Se koostuu nimensä mukaisesti kolmesta osa-alueesta: Läheisyydestä, intohimosta ja sitoutumisesta. Jokaista tarvitaan, jotta pari pystyisi kasvamaan yhdessä ja kokemaan rakkautta yhdessä turvallisesti. Kukkaset, tähtitaivaan tuijottaminen ja käsisuudelmat voivat olla symboleita kaikille näille ja niitäkin tarvitaan.

Marigoldin Sonnyn lause muistuttaa myös siitä, että meillä on vapaus valita milloin näemme olevamme tietyn polkumme lopussa. Vahva tahto tarkoitukseen ja vastuu omista päätöksistä voi valaista matkaamme niin että huomaamme polun päättymisen olleen vain näköharha.


torstai 19. joulukuuta 2013

Alku

Hyvä ystäväni pohti kerran monta vuotta sitten saunan pukuhuoneessa juoksulenkkimme jälkeen elämäänsä ääneen:

"Mitenkä se oma ihmissuhde itseen nyt poikkeaa muista ihmissuhteista? Samanlaista tarpomistahan tämä on: hyviä päiviä, huonoja päiviä. Hetkiä jolloin on aivan ihastuksissaan itsestään ja pysäkkejä joilla ei kestä ollenkaan omaa seuraansa."

Elämässä auttaa, että haluaa kehittää omaa suhdetta itseensä. Se edellyttää omien ajatusten tarkkailua, itsensä puhuttamista. Tarkkana olemista ja suunnan vaihtoakin. Anteeksi antamista. Rohkaisevia sanoa, palautteen antamista tai ainakin sen tahtomista. Aina ei kuitenkaan jaksa. Välillä väsyttää. Toisinaan eksyy vääriin ihmissuhteisiin. Joinakin päivinä vaan puskee tuulen läpi päästäkseen peiton alle tai tuijottamaan television armollista unohdusta, seuraavan päivän saapumista jouduttavaa puuduttavaa kuvaa. Juo pullon viiniä. Nukkuu tylsyyteen. Se on inhimillistä ja armollista.

Ruotsalainen pappi Olle Carlson kertoo kirjassaan Syvä elämänmuutos naisesta, joka kertoo hänelle elämänviisautensa: "Välillä täytyy eksyä, jotta voi löytää itsensä jälleen uudelleen". Lause lohduttaa minua, se muistuttaa siitä, että emme valmistu milloinkaan tässä elämässä, mutta matkatessamme eteenpäin ja kohdatessamme rohkeasti elämän tarjoamia mahdollisuuksia löydämme arvokasta tietoa  itsestämme koko ajan lisää.

Samainen viisas lenkkeily-ystäväni on kuunnellut itseään herkällä korvalla viime vuodet. Viime kesänä hän teki suuren elämänmuutoksen. Sanoi itsensä irti ja vaihtoi alaa. Kysyessäni mikä häntä auttoi eniten päätöksessään, hän vastasi:

"Pelkkä muutoksesta puhuminen ei vie mihinkään. Oli tehtävä oikeasti asioita toisin."

Tehtyäni kymmenen vuoden ajan ihmissuhdetyötä eronneiden ihmisten kanssa olen oppinut että antautuessaan muutokselle ja kuuntelemalla rohkeasti mitä elämä kysyy on mahdollista löytää vaikeastakin elämäntilanteesta uusi mahdollisuus. Tämän tähden aloitan tänään tämän blogin kirjoittamisen. Rohkaistakseni sinua elämässäsi ja auttaakseni ehkä muutoksessasi.