sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Ajatuksia omaan varjoon eksymisestä, kivusta ja löytöretken aarteista


Siinä vaiheessa kun päättyneen suhteen ruotiminen siirtyy entisen rakastetun syyttelystä oman itsen motiivien ja tunteiden pohdintaan ollaan hyvässä alussa kuolleen rakkaussuhteen ruumiinavauksessa.  Kun tunnistaa edes osan oman viettimaailmansa mekanismeista ja syistä mikä toisessa veti puoleensa ollaan jo pitkällä ymmärryksessä.

Kukaan ihminen ei ole täydellinen, mutta eron hetkellä toisen ikävät puolet saavat lisää kokoa. Joskus on myös niin että ne ovat voineet olla suurin syy suhteen loppumiseen. Olet ehkä odottanut henkisen väkivallan päättymistä, pyytänyt alkoholinkäytön vähentämistä tai odottanut toisen ottavan vastuuta enemmän arjen haasteista. Uskoit ehkä onnen saapuvan elämääsi toisen myötä ja ihmettelit minne se katosi huuman haihduttua tai päätit odottaa että toisessa kasvaisi halu saada lapsi. Emme rakastu toiseen sattumanvaraisesti vaikka siltä tuntuisi. Viettejämme säätelevät monimutkaiset asiat. Se on ihana asia, koska rakastumisen mysteerin kuuluukin olla salaisuus. Jos kuitenkin törmäät uudelleen ja uudelleen samaan mahdottomuuteen, voi olla että pyrit ratkaisemaan mallilla itsellesi tärkeää kehitystehtävää.  Mitätöivässä suhteessa roikkuminen voi olla viesti siitä että sinun pitää rakastaa itseäsi enemmän.  Jos eksyt aina päihteidenkäyttäjien seuraan, olet ehkä itse pakomatkalla tunteistasi. Halun kohdistuminen sitoutumiskammoiseen voi kertoa siitä, että joku sinussa pelkää läheisyyttä.  Toisen ihmisen ”vikojen” tunnistaminen on aina jonkinlainen peilaus. Voit itse päättää katsotko kuvastimeen valossa vai pimeässä.
Kipeimmät  asiat kasvattavat meitä usein eniten. Joskus keho tietää ennen mieltä että matkaamme väärällä polulla, tunteet voivat tuntua fyysisenä kipuna. Kun rupeat puhumaan itseäsi ympäri ja selittelemään asioita itsellesi on aika viimeistään havahtua ja kysyä mitä tapahtuu?  Avoimuus ei tarkoita jatkuvaa tilaa jossa ollaan samaa mieltä tai edes pyrittäisiin siihen. Avoimuus on vuorovaikutusta, jossa on turvallista tulla näkyväksi tunteidensa kanssa. Silloinkin kun lopputulos ei vastaa molempien toivetta.
Erosin talviajan ensimmäisenä päivänä miesystävästäni. Päätin käyttää pitkän matkan kohti kesää varjooni tutustumiseen. Olen oppinut ettei se pidä valoista eikä kestä suoraa palautetta. Se karkaa mielellään olkani taakse huutelemaan mielipiteitään ja loukkaantuu jos en kuuntele. Kuitenkin, kun kuuntelen ja vastaan rauhallisesti voin päästä välillä myös kosketusetäisyydelle ja mikä ihmeellisintä, huomaan, että se kuuntelee minua.

 

torstai 27. maaliskuuta 2014

Kun eksästä kasvaa ystävä ja eksän tyttöystävästä kaveri

Uuden ajan liitto
Kun eksästä kasvaa eron jälkeen ystävä, aiheuttaa se helposti ympäristössä isoa ihmetystä ja ankaraa epäluuloa. Minua ja entistä aviomiestäni on mm. epäilty salasuhteesta. Moni on myös ihmeissään miksi me olemme eronneet kun kaveruus kerran sujuu? Yeensä kyselyt loppuvat nopeaan,  kun kerron etteivät eron syyt ole mihinkään muuttuneet. Parisuhde on eri asia kuin ystävyyssuhde ja sillä on omat lainalaisuudet.

Vielä suurempaa ihmetystä saa osakseen, kun ystävystyy eksän uuden ja/tai entisen naisystävän kanssa.  Minulle on käynyt näin, itse asiassa kaksi kertaa. Kummallakin kerralla lämpenin varsin hitaasti, mutta varmasti. Ensimmäisellä kerralla suhde oli alkuun päästessään niin kiinteä että eksä epäili meitä jopa rakastavaisiksi. Toisen daamin kanssa olemme alkuun päästyämme kehitelleet monenlaista liiketoimintaa. Hedelmällistä, hassua ja hienoa. Ehkä on sanomattakin selvää, että tunnemme kaikki myös toisemme ja vietämme silloin tällöin aikaa yhdessä. Big Family.

On oikeastaan aika luonnollista että näin kävi. Yhdistäähän meitä kaikkia eksän pettämätön maku. Ehkä myös me naiset olemme sopeuttamiskäyttäytymiseltämme samankaltaisia. Tiedän ettei tällainen kuvio ole ainutlaatuinen. Uudessa, ydinperheen jälkeisessä maailmassa on monenlaista uusperhettä ja suhdetta, olen kuullut vastaavista virityksistä aiemminkin ja monista muunlaisistakin. Vaikka kaikkien tavoite ei ole ystävystyä eksän uuteen tai eksän eksään, on onnistumisen avaimet siihen kuitenkin halukkaille helposti ulottuvilla: Käsittele erosi, tunne tunteitasi, ota aikaa niin paljon kuin tarvitset, kunnioita omia ja  toisen rajoja ja kohtele itseäsi kunnioittaen.  Vaikka siitä ei heti tai milloinkaan ystävyyttä syntyisikään, huomaat että voit itse paljon paremmin.

Sokeri, vastapuolien yhteinen vihollinen

Löydätkö sokeria tai muuta moitittavaa?
Kerron mielelläni olevani huuhaa-kriittinen. Vuodet kansaterveysjärjestön palveluksessa ovat siis tehneet tehtävänsä. Uskon mielestäni vakaasti tutkittuun tietoon, meta-analyyseihin ja virallisiin suosituksiin. Saan kylmiä väreitä luontaislääketieteen paremmuuden hehkutuksesta ja veriryhmädieeteistä. En ymmärrä että siinä kun lääke-esittelijät ja margariinitehtaat tekevät ihmistä riistävää ja sairastuttavaa bisnestä, ovat eko-alkuiset ja vihreiksi tuunatut ravintolisäpurkit ja kookosöljykuutiot ihmisen ystäviä (kookos on yksi lempituoksuistani ja -mauistani). Vaikka näkemykseni on vahva, en  itsekään vie kaikkea suuhuni järkiperustein, usein tunne riittää tai ainakin järki myöhästyy reilusti. Kun lopetimme perheen kesken sokerin käytön paastonajaksi oli minulle yllätys kuinka harmaaksi arki muuttui. En löytänyt enää mitään muuta "järkevää" syötävää kuin banaani-persikka -piltit (ei lisättyä sokeria), säilykeananakset (omassa liemessä) ja makeutetut vitamiinipillerit (hah). Tuntui kuin 90 % ruokavaliostani olisi vedetty vessasta alas. Terveellistäkö? Nyt rupean jo tottumaan tilanteeseen, joskin pyrin välttelemään duunipaikan lounaita jälkiruokapäivinä. Koskaan en ole ennen odottanut näin innoissani pääsiäispäivällistä. Kansanterveysintoilija, minäkö? En keksi yhtään ravitsemustieteilijää joka hurraisi makeanhimolleni. Se tässä on tietenkin mahtavaa, ettei vastustajaklaanistakaan löydy ruokavaliolleni puolustajia. Sokerista on tullut minulle fylli, joka auttaa pitämään sopivaa etäisyyttä molempiin kovaäänisiin suuntauksiin. Tai no, viime aikoina olen ruvennut miettimään mitenköhän näiden "ääriliikkeiden" kanssa oikein on. Elävässä elämässä keskustellen harvemmin joutuu tappeluihin eri tavoin ajattelevien kanssa, maailmankuva vain avartuu, molemmin puolin.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Meillä kaikilla on mahdollisuus luoda arjentaikaa

Kuten maailmakin aukeaa eri silmin eri lailla, on jokainen ihmissuhdekin taideteos, jota voi ymmärtää vain sen kokijat.  Eri puolesi pääsevät oikeuksiin kun olet vuorovaikutuksessa puolisosi, kärttyisän duunikaverisi tai parhaan kaverisi kanssa. Sen takia kannattaa olla tarkka keiden seurassa elämäänsä viettää, olemme vastuussa itsellemme omasta hyvinvoinnistamme.

Asenteeseen pystyy vaikuttamaan monin tavoin. Voi puskea itseään epämukavuusalueelle, opetella pääsemään eroon ikävästä veivaamisesta ja suuntautua tavoitteellisemmin elämäänsä, pitää kiitollisuuspäiväkirjaa, haastaa itsensä puhumaan tuntemattomalle. Kynnyksen yli päästessä asiat usein lähtevät helpommin etenemään, koska pelottavin asia on takana.
Jos sinun on vaikea olla sosiaalinen, mutta sitä odotetaan sinulta, voit myös kokeilla roolin ottamista. Ajattele itsesi avoimeksi, hymyile jo valmiiksi ennen kuin astut huoneeseen joka on täynnä vieraita ihmisiä. Kuvittele olevasi  koollekutsuja, jonka tehtävään kuuluu muiden kanssa keskustelu. Pidä mukanasi vaikka pieniä esineitä joita annat lahjaksi ja joihin liittyy tarina, kerro miksi haluat esineen antaa.
Sinäkin voit luoda arjentaikaa. Elämä itsessään on upea lahja, joka antaa meillä hienot mahdollisuudet itsemme toteuttamiseen. Siihen ei tarvita rahaa tai valtaa. Innostus ja rakkaudellisuus riittävät. Mistäkö niitä saa? Hyvin läheltä, itsestäsi. Mieti mitkä asiat ovat sinulle merkityksellisempiä, mitä haluat antaa maailmalle jotta se olisi parempi paikka elää meille kaikille. Sillä se mitä annat maailmalle, annat samalla itsellesi. 
Olisitko arvannut että kuvassa on kompostorin sisäkansi, johon pakkanen on luonut taideteoksen? Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. (Kuva: Maija Sinisalo, lupa julkaisuun annettu)
 
 

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Mikä on meille hyväksi, ei aina tunnu hyvältä

"Ainoa tapa löytää itsensä on hukata itsensä silloin tällöin," (Tuntematon nainen Olle Carlssonin kirjassa: Syvä elämänmuutos, kaksitosta toivon askelta)

Emme valmistu tai täydellisty elämässämme, vaan saamme yksi kerrallaan polkuja päätökseen. Jokainen valinta, jonka teemme on uniikki, ei joko oikea tai väärä. Elämällä valintojamme tietoisesti ja ymmärtämällä että myös valitsematta jättäminenkin on päätös, autamme itseämme elämään jatkuvassa nykyhetkessä. Kun yksi taipale päättyy, alkaa väistämättä uusi. Oppi voi tällöin olla kaunis tai kipeä. Joskus joudumme sanomaan tällöin hyvästit myös ihmiselle, joskus taas oman itsen etsintä johdattaa meidät toisen luo. Se on elämän mysteeri, kaunis lahja, joka kannattaa ottaa avosylin vastaan.

Jotta jokaisen matkan anti antaisi meille mahdollisimman paljon, kannattaa antautua hetkelle ja vuorovaikutukselle. Pysähtyä ihmisen vierelle ja antaa kommunikaation kutoa ainutlaatuista kudelmaa välillenne. Ei vain puolison tai ystävän seurassa, vaan kaikkialla missä sinun on mahdollista kohdata lähimmäinen.Kysy, kuuntele ja hymyile. Katsele ja ota katseita vastaan. Kuinka tuntisin itseni, jos en tutustuisi itseeni toisten kautta? Kuinka voisin tietää kuka olen, jos en ole valmis vastaanottamaan palautetta? Se mikä meille on hyväksi ei aina tunnu hyvältä, mutta se voi johtaa parempaan itsetuntemukseen, terveyteen tai hyvinvointiin.

Jos valinta ja muutos aiheina kiinnostavat, lue hieno romaani Syntymäpäivän jälkeen.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Kahden maailman rajalla

Olen erityisherkkä ekstrovertti. Se ei ole diagnoosi, eikä erikoisuudentavoittelua vaan  hiljattain saapunut suuri helpotus, nimittäjä eletylle elämälleni. Sen voisi sanoa olevan persoonallisuuspiirre, temperamentti tai luonteenominaisuus. Se ei ole vain mielessä, se on kehossa, tunteissa ja tavassa tulkita maailmaa. Amerikkalaisen psykoterapeutin Elaine N Aronin mukaan erityisherkillä on usein ollut lapsuudesta saakka vahva tunne erilaisuudesta, joka on saanut heidät kokemaan ulkopuolisuutta tai huonommuutta. He ovat usein tarkkanäköisiä, intuitiivisia, tunnollisia, omaa käyttäytymistään ja sen vaikutusta muihin pohtivia, mutta he saavat helposti liiallisen latauksen hälystä, kiireestä ja muista ihmisistä. Vaikka erityisherkällä ihmisellä voi olla myös aistiyliherkkyyttä, ei kyse kuitenkaan ole samasta asiasta. Stressi on kaikille ihmisille epämukavaa, mutta erityisherkät reagoivat siihen voimakkaammin. Tämä synnyttää toivottomuuden ja arvottomuuden tunteita. Ylivirittäytyminen, joka on erityisherkille tyypillistä, lisää myös stressin määrää. Erityisherkkä ihminen havaitsee siis ärsykkeitä, joita muut eivät havaitse. Yleensä erityisherkät tarvitsevat säännöllisen päivärytmin ja paljon unta.

Olen aina tiennyt olevani herkkä, mutta minua olisi auttanut valtavasti jos olisin tiennyt itseni kaltaisista jo vuosia sitten.  Olisin ehkä ollut rohkeampi ja luottavaisempi, uskaltanut luottaa tunteisiini ja osannut puolustaa itseäni. Pitänyt itsestäni parempaa huolta. Erityisherkkiä on arvioitu olevan noin 20 prosenttia ihmisistä, Ekstrovertteja erityisherkkiä vielä vähemmän.  Useimmat hsp-ihmisistä (highly sensitive person) ovat introvertteja. Toki useat meistä ulospäin suuntautuneista löytävät piirteitä molemmilta puolilta. Minustakin on tuntunut aina, että olen elänyt kahden maailman rajalla tehden eri-pituisia vierailuja molemmilla puolilla.  Toisaalta olen supersosiaalinen, innostuva, avoin ja rajaton, toisaalta hiljaisuutta rakastava, luonnossa viihtyvä yksinäinen ratsastaja. Nyt keski-iässä kun rupean olemaan tuttu itselleni, olen ymmärtänyt myös ominaisuuteni lahja-arvon. Logoterapian opiskeleminen on auttanut minua tässä prosessissa. Tunteet ottavat kovaa, mutta ne myös antavat valtavan paljon. Vaikeita asioita ja tunteita kokiessani olen pystynyt oppimaan hienoja asioita.  Viime vuosina olen myös päässyt hyödyntämään oppimaani ammatissani.
Huomenna tapaan kaltaisiani ihmisiä kun järjestän tapaamisen yhdistyksemme ihmisille. Mietin jo nyt millainen tilanne on? Tunnistammeko toisemme? Kuinka pääsemme jännityksen yli vai solahdammeko luontevasti kuin perhe toisiimme? Jatkuuko yhteinen matkamme pitkään vai onko kokemus eritysherkkyydestä niin uniikki ja ihmiset lopulta kuitenkin niin heterogeenisiä ettei yhteistä jaettavaa löydykään? Joka tapauksessa olen iloinen että teen tämän. Iloitsen että se 7-vuotias Marika, joka viihtyi yksin Kumpulan metsissä ja itki yksinäisen viulunsoittajan puolesta ja se 12-vuotias laiha tyttö, joka nautti pitkistä junamatkoista runokirjojensa kanssa ja hoiti lehmiä kesät Kainuun navetassa leikkien mielikuvitusleikkejä ja se teini-ikäinen, joka  kulki tuntosarvet pystyssä kantaen monia turhiakin taakkoja pääsee jakamaan tunteita saman kokeneiden kanssa.

Linkki Erityisherkkien yhdistyksen sivulle.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Uskallatko tuntea tunteitasi?

Ihminen, joka ei tunnista tunteitaan, on loukussa itsensä sisällä. Kuinka rakentaa suhdetta ihmisiin ja maailmaan, jos yhteys itseen on puutteellinen? Miten olla avoin, jos ei kykene itselleenkään selvittämään motiiveitaan tai käyttäytymistään?

Jos halukkuus katsoa omaan mieleensä puuttuu, ei toinen ihminen voi olla siinä juurikaan avuksi, mutta jos halua ja uskallusta löytyy, saa mahdollisuuden tutustua kiehtovaan uuteen henkilöön, itseensä. Toinen ihminen voi silloin olla tässä tärkeä rinnalla kulkija.

Jesuiittamunkki Anthony de Mellon mukaan maailmassa on kaksi perustunnetta: rakkaus ja pelko, joista nousevat kaikki muut tunteet. Eroryhmien parasta antia on usein juuri tunteiden tunnistaminen ja niitä ohjaavan alkuperän tavoittaminen. Erityisesti miehet antavat tästä hyvää palautetta. Useille helpottavaa on jo tieto, ettei tunteita tarvitse pelätä, eivätkä niiden aiheuttamat reaktiot ole osoitus hallinnan menettämisestä. Emme ole vastuussa tunteistamme, mutta olemme vastuussa siitä että ne pääsevät ilmaistuiksi rakentavasti. Ilmaisematta jäänyt tunne voi tehdä pahaa jälkeä ihmisessä. Tunne, joka saa tilaa tulla turvallisesti näkyväksi, saa täyttymyksen.

Viha on yksi vaikeimmista tunteista, joita eroryhmissä käsitellään. Yhteiskuntamme liittää siihen väkivallan uhan, jonka vuoksi useat ajattelevat automaattisesti etteivät halua ilmaista vihaansa. Oivallus siitä, että vihata voi myös ilman että menettää itsehallinnan on useille vahvistava. Kun ymmärtää että vihanilmaisua on myös se, että pakkaa jätesäkkiin eksän tavarat ja heittää ne jätelavalle tai vaihtaa puhelimeen entisen puolison nimeksi ääliö, on monelle helpottavaa.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Oma asenteesi on lahja lapsellesi

 Sanotaan että lapsen paras ja tärkein koti on vanhempien välinen suhde. Perusturvallisuus kasvaa ja kehittyy vanhempien luomassa turvallisuuden tai turvattomuuden ilmapiirissä. Se kuinka vanhemmat kohtelevat toisiaan ja osoittavat rakkauttaan sekä toisilleen että lapselle luo perustaa omien myöhempien ihmissuhteiden syntymälle.

Kun vanhemmat ovat eronneet tilanne muuttuu, mutta lapsen kehitys jatkuu. Se kuinka eronneet vanhemmat kohtelevat toisiaan ja puhuvat toisistaan on äärimmäisen tärkeää. Vaikka kaunista sanottavaa ei löytyisi etsimälläkään, voi rumat jättää sanomatta lapsen kuullen ja säästää ne kavereiden kanssa käytäviin keskusteluihin.. Uuden, eron jälkeisen vanhemmuussuhteen luominen on kummankin erovanhemman velvollisuus omaa lastaan, ei ex-kumppaniaan kohtaan. Lapsi on lojaali omille vanhemmilleen ja  lapsi rakastaa kumpaakin vanhempaansa. Hänellä on oikeus tulla ensin tarpeidensa kanssa.

Yhden vanhemman perheessä lapsi katsoo vanhempaansa ja kuuntelee herkällä korvalla kuinka äiti tai isä kohtelee itseään ja puhuu muista ihmisistä ja maailmasta. Tässä vaiheessa aikuisen suhde omaan itseensä korostuu  tai on ehkä ensimmäistä kertaa elämän aikana arvioitavana. Logoterapian mukaan ihminen on vapaa valitsemaan asenteensa ja löytämään tarkoituksen elämälleen. Voi valita onko uhri, taistelija, selviytyjä tai oman elämänsä sankari. Minkä asenteen valitsetkin, sen välität myös lapsellesi.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Minne sydänkompassisi sinut vie?

Moni haaveilee muutoksesta. Elintapamuutokset ovat monella eniten mielessä, halutaan laihduttaa, lopettaa tupakointi tai aloittaa kuntoilu. Muutosta voidaan kaivata myös suhtautumisessa itseen, kodin siisteydessä, ihmissuhteissa tai talousasioissa. Muutoshakuisuus jää useimmiten aikeeksi, koska ei olla valmiita luopumaan nykyisestä tilasta. Useimmiten muutokset myös tarvitsevat tuekseen asioiden uudella lailla tekemistä, pelkkä kova tahtominen ei riitä.

Tutkimusten mukaan pysyvän muutoksen tekemiseen  päästään aniharvoin kertapäätöksellä. Muutos on useimmiten monimuotoinen prosessi, jossa on useita etappeja. Elintapamuutokset vievät puolesta vuodesta vuoteen jotta uusi toimintatapa automatisoituu. Koko elämänsä itsensä ohi kävellyt ihminen ei kasva yhdessä yössä itsensä parhaaksi ystäväksi. Mutta jostain on alettava. Täytyy sulkea silmät, vetää henkeä ja miettiä: 1. Mitä Toivon? (mitä se kertoo haaveistani). 2. Mitä tunnen? (Mitä se kertoo tarpeistani) ja lopulta: 3. Mitä tiedostan (minkä muutoksen aloitan näiden kahden edellisen avulla).  Sen jälkeen voit avata silmät, ottaa oman sydänkompassisi esiin ja suunnata eteenpäin.

Pohdimme kahden sunnuntai-illan ajan muutosprosesseja ja omaa muutospolkua Logoterapeuttisessa Muutostyöpajassa. Kartoitimme vahvuuksia ja voimavaroja, katsoimme mennyttä elämää ja reflektoimme logoterapeuttisesta viitekehyksestä omaa muutostarvettamme mm. edellisten kysymysten avulla. Maaliskuisessa illassa kotia kohti astellessa mieli oli täynnä uusia ajatuksenpoikasia, iloa yhdessä jaetuista tunneista ja tunteista. Muutos on aina tilaisuus uusiin mahdollisuuksiin. Sinussa on mahdollisuudet vaikka mihin, Uskallatko aloittaa jo huomenna, paastonajan alkaessa?

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Rakas rasva ja alkoholi

Lienee mikään ei saa keskustelupalstojen kirjoittajia riemastumaan niin kuin rasva- ja alkoholiaiheet. Ravitsemussuositukset saavat toistuvasti kuraa päälleen koska ne koetaan tasapäistämiseksi ja elintarviketeollisuuden rakentamaksi mainospyramidiksi. Alkoholin rajoittamiseen ja etanolin vaarallisuuteen liittyvät ulostulot koetaan holhoamiseksi. Harva ihme kyllä jaksaa innostua siihen liittyvästä massiivisesta bisneksestä ja lobbauksesta. Siksi Kuningatar Alkoholin sarjakuva olikin piristävä poikkeus.

On mielenkiintoista, että asia, joka kelpaa jonkun toisen yritystoiminnan kritisoimiseksi, ei kelpaakaan enää toisella puolella. Mieliala- ja kolesterolilääkkeillä tahkotaan monen mielestä vain rahaa rikkaille yhtiöille, mutta luontaistuoteteollisuus edistääkin yllättäen pehmeitä ja vihreitä arvoja.  
Miten tämä nyt liittyy blogini aiheisiin, kasvamiseen ja muutokseen? Olen ollut kansanterveysjärjestön palveluksessa pian kuusitoista vuotta. Tiedän, että sillä on ollut suuri merkitys hyvinvoinnilleni, varsinkin koska työnantajani toteuttaa arvojaan myös työyhteisössä. Minun olisi vaikea kuvitella missä ja mitä olisin tänään ilman työympäristöni vaikutusta.  Ja tässä on pointtini: Ympäristöllä ja ihmisillä on vaikutusta siihen mihin suuntaan kasvamme. Lainsäädännöllä on merkitystä siihen missä ympäristössä elämme. Luotettavaa tutkimustietoa tarvitaan jotta säädettäisiin terveyttä edistäviä lakeja. Mielipide- tai makukysymys voi olla haluaako laittaa leivälleen oivariinia vai keijua tai pitääkö kaupasta saada tonkka valkkua vai pitääkö se muistaa ostaa handelista etukäteen, mutta jos haluamme tukea ihmisen muutosta terveellisempää elämää kohti, tulee meidän luoda sille suotuisa elinympäristö. Se on hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista ja tasa-arvoa edistävää toimintaa ja toki paljon muutakin kuin viinan ja voin säätelyä.