Hyvät treffit, pahat treffit?

Ihmiseen tutustuminen on aina samalla itseensä uudelleen tutustumista. On aika, kun huomaat ihmisen, baarissa, kirjastossa, tinderissä tai bileissä. Maaginen hetki, jolloin mielihuvittelet hänet haluamaksesi. Aika kuluu ja haaveolennosta kasvaa ihminen, jolla on ollut myös sinusta omat odotuksesi. Viimeisen näytöksen jälkeen voi käydä niin että lyömme kannet kiinni ja arkistoimme paketin, usein pahoilla mielin ja pettyneenä, muistamatta, että tarinassa oli monta kohtaa ja johtopäätösten ei tarvitse synkentää koko yhteistä matkaa. Viisas ystäväni muistutti tästä minua hakiessani lohdutusta kompuroidessani mielestäni huonosti päättyneiden treffien kanssa: ”Jälkeenpäin voi antaa asioille leimoja, kuten moka tai onnistuminen tai virhe tms. Silloin kun ne oikeasti on kohdalla, niin sehän on ihan vaan tätä elämää.”

Hetkestä hurmioituminen, toiselle ihmiselle avautuminen ja alttiiksi asettuminen on tulemista myös itselleen näkyväksi. Tällainen minä olen, näin minä toimin. Uskallatko katsoa minua? Nähdä myös omien ennakkoluulojesi läpi?  Entä uskallanko minä kohdata sinut pelkoinesi ja arpinesi, tuomitsematta sinua hylkääjäksi, jos olet vain itsellesi rehellinen, niin kuin meidän kaikkien tulisi olla? Onko meillä loppujen lopuksi edes muuta mahdollisuutta kuin olla oma itsemme kohdatessamme toisemme?

Voi tehdä kipeää huomata olevansa tarvitseva. Vielä kipeämpää on kun toinen kääntyykin poispäin sinusta. Silloin on suuri kiusaus rikkoa yhdessä rakennettu hieno vuorovaikutusteos ja mitätöidä yhdessä koetun ajan arvo. Haukkua marjat happamiksi ja juosta luolaan karkuun.  Toisinkin voisi ehkä toimia? Tarkastella yhteistä matkaa, nauttia sen alkumetrien kauneudesta, huomioida itseään ja toista arvostaen väliin tulleet haasteet ja päästää irti. Toinen viisas ystäväni muistutti minua: ” Eivät nämä asiat kenellekään helppoja ole ja sorrumme usein latteisiin selityksiin ja piiloutumiseen totuudenhetkellä. Sen takia aikoinaan hovietikettikin kehittyi monimutkaisine kumartelukuvioineen, epämukavista tilanteista selviytymiseen mahdollisimman ehjin nahoin ja kasvot säilyttäen.”

Ihmiseen tutustuu vain tutustumalla, oikotietä toisen mieleen ei ole. Tärkeät ihmissuhteet vaativat antautumista ja heittäytymistä, aikaa. Nuorena ehkä riitti kauniit silmät ja nätti hymy. Aikuisena etsii muutakin, yhteyttä, jonka varassa on turvallista kasvaa, nauttia ja löytää. Joskus tällainen side puuttuu, se ei ole epäonnistumista, se on sen myöntämistä että se mikä ei toimi, ei toimi. Yleensä toinen vain myöntää tämän hieman toista ennen.