perjantai 1. toukokuuta 2015

Milloin olen yrittänyt tarpeeksi suhteeni eteen?

Polarisoituminen tarkoittaa parisuhdeasiantuntijoiden kielessä sitä että kahden henkilön käyttäytyminen tai tunnemaailman kokemus etääntyy toisistaan jopa täysin vastakohtaiseksi. Joskus tämä on reagointia toisen käyttäytymiseen, joskus sisäsyntyistä omasta menneisyydestä syntynyttä tapaa toimia suhteessa toiseen, jopa suhteesta toiseen. Miltei aina parisuhdekriiseissä on vallalla henkilöiden välillä jonkinlainen polarisaatio, tapa nähdä toisin vastaukset siihen minkä pitäisi muuttua jotta suhde voisi voida paremmin. Pahimmillaan henkilöt ovat poteroituneet omiin vastakkaisiin luoliinsa, josta on vain kapea rajattu näköyhteys toisen henkilön yhtä rajatulle luola-aukolle. Mielenkiintoinen kysymys on, milloin tiedämme että suhteella on yhä jatkoedellytyksiä?

Kysyn usein asiakkailtani mihin he kaipaavat parisuhdetta tai mitä he odottavat nykyiseltä parisuhteeltaan? Kysymys on tärkeä oman itsetuntemuksen kannalta, mutta sillä on merkitystä myös sille millaista kumppania kaipaamme? Voidakseen olla läheinen toiselle pitää ensin tuntea itsensä, tietää asiat joista pitää ja joista ei pidä. Näistä lähtökohdista on vakaampaa lähteä eteenpäin tutustumaan mahdolliseen uuteen kumppaniin tai päivittämään suhdetta nykyiseen puolisoon. Kohtaamaan myös sen onko yhteiselle tulevaisuudelle jatkoedellytyksiä.

Kaikki ihmiset eivät kaipaa sielunkumppanuutta tai vahvaa henkistä yhteyttä voidakseen hyvin parisuhteessa, mutta sen joka kaipaa tulisi mielestäni olla uskollinen itselleen. Uskollisuutta taas voidaan kutsua oman intuitionsa kuuntelemiseksi ja kunnioittamiseksi. Se ei ole aina helppoa, koska pelko voi vaimentaa intuition äänen.

Minua viehtää lause Parisuhde on ennen kaikkea henkinen prosessi (Kumpula, Malinen, Unelma paremmasta parisuhteesta, navigointiopas aikuissuhteeseen, Väestöliitto). Jokaisessa meissä on myös henkinen puoli, yhteyttä siihen voi pitää avoimena harjoittamalla myötätuntoa, kuten Dalai Lama on sanonut. Myös rakkaussuhdetta koko omaa ainutlaatuista elämäänsä kohtaan kannattaa kehittää. Rakkauden ja seksuaalisuuden kokemiseen riittää jo yksi ihminen. Tästä seuraa tietenkin myös se ettei kukaan voi sinulta näitä ottaa pois vaikka rakkaussuhde päättyykin.

Mistä siis tiedät onko rakkaussuhteellasi jatkoedellytyksiä kun kaikki tiet alkavat olla tukossa? Et mistään tietystä asiasta, mutta seuraavista kysymyksistä voi olla apua päätöstä tehdessä. Jos pystyt keskustelemaan näistä yhdessä kumppanisi kanssa, voi se jo auttaa teitä lähestymään toisianne, oli päätös sitten yhdessä jatkaminen tai eroaminen.

-Miltä minusta tuntuu hänen seurassaan?
-Mitä minä tunnen häntä kohtaan?
-Mikä meitä pitää yhdessä?
-Mitä menetän/saan mahdolliseen eron päädyttäessä?





2 kommenttia:

  1. Tästä kaikesta puhuttiin erään ystäväni kanssa vähän aikaa sitten. "Voidakseen olla läheinen toiselle pitää ensin tuntea itsensä, tietää asiat joista pitää ja joista ei pidä." Ja kysyin ystävältäni tätä sama, mutta käänteisenä: "Kuinka huonosti oikein tunnet itseäsi, jos yhä pelkäät olla läheinen toiselle, yhä pelkäät avautua toiselle, heittäytyä täysin, hyvällä uskolla parempaan?"

    VastaaPoista
  2. Elena, kiitos kommentista. Jung sanoi että keski-ikäisenä ihminen syntyy itsekseen eikä enää etsi niin intohimoisesta toisesta ihmisestä itseään, hänen mukaansa tämä on myös syy sille, ettei (itsensä löytänyt) ihminen enää vanhetessaan rakastu niin lujaa toiseen. Hänen ei tarvitse enää etsiä muista itseään.

    VastaaPoista