Vieraskynä: Ujo viestintä voi olla parisuhteen tuho

Ystäväni ja kollegani, valmentaja ja rohkeuskouluttaja Jevgeni Särki vierailee blogissani kertomassa puhumisen rohkeudesta ja uudesta Eroon ujoudesta -kirjastaan.

Mikä on yksi huomaamattomimmista ja samalla tuhoisimmista parisuhdetta uhkaavista vaaroista?
Kokemukseni mukaan ne ovat ne asiat, jotka jäävät sanomatta. Autan työkseni ihmisiä vapautumaan peloistaan ja tulemaan toimeen tunteidensa kanssa. Viimeisen kahden vuoden aikana olen perehtynyt erityisesti ujouteen ja sen lieveilmiöihin.

Kun asiakkaani, ystäväni ja tuttavani puhuvat ujoudesta, suurimmaksi ongelmiksi ei suinkaan koeta sitä, ettei osata esimerkiksi olla sosiaalisissa tilanteissa, ettei uskalleta olla huomion keskipisteenä tai ettei osata tutustua uusiin ihmisiin. Suurimmaksi ongelmaksi nousevat useimmiten kommunikaatio-ongelmat läheisten ihmisten kanssa sekä niiden kielteiset seuraamukset.

Kun puhun ujoudesta, tarkoitan sillä yksilöllistä, erilaisista peloista koostuvaa palettia. Näitä pelkoja ovat esimerkiksi torjutuksi tulemisen tai hylätyksi tulemisen pelko, läheisyyden tai yksinäisyyden pelko, arvostelluksi, tuomituksi tai kritisoiduksi tulemisen pelko sekä muut vastaavat pelot. Niiden takana vaikuttaa peloista rajoittavin: Satutetuksi tulemisen pelko.


Kuinka ujo viestintä syö parisuhteen elävältä?

Eräs parisuhde-skenaario, josta kuulen asiakkailtani yhä uudestaan ja uudestaan ja jonka olen valitettavasti läpikäynyt myös omissa suhteissani, menee seuraavasti: Parisuhteen alkuaikoina kaikki sujuu hyvin. Asioista ollaan samaa mieltä ja alkuhuuman sokaisemana ristiriidat on helppo jättää huomiotta ja haudata. Eihän mokomat pikkuasiat suhdetta kaada! Ajan kanssa alkuhuuma laantuu ja suhde arkipäiväistyy. Hyvässäkin suhteessa esiin alkaa nousta pieniä ristiriitoja, jotka huutavat itselleen ratkaisua.

Ratkaisu voi olla ristiriidasta keskusteleminen ja molempia miellyttävän ratkaisun löytäminen keskustelun kautta. Ratkaisu voi olla myös ristiriidan vilpitön hyväksyminen ja päätös jatkaa siitä huolimatta. Valitettavan usein päädytään kuitenkin kolmanteen ratkaisuun: ongelman lakaisemiseen maton alle. Tämä ujouden aikaansaama ratkaisu on helpoin tehdä, sillä siihen sisältyy aluksi vähiten tuskaa. Ihmisolentoina me taas pyrimme jatkuvasti liikkumaan tuskasta poispäin ja kohti mielihyvää. Ristiriidan lakaiseminen maton alle on helppoa, minkä lisäksi on niin kovin ihanaa ja rauhoittavaa uskoa siihen, että ongelma katoaa itsestään.

Selvittämättöminä nämä ristiriidat saattavat kuitenkin päästä kasvamaan, jolloin ne alkavat olla yhä enemmän ja enemmän läsnä parisuhteen arjessa. Lausumattomat asiat ja ratkaisemattomat ongelmat muuttuvat kuin virtahevoksi olohuoneessa. Kaikki tietävät sen läsnäolon, mutta siitä ei haluta puhua. Mitä pidempään virtahepo jätetään huomiotta, sitä enemmän se pääsee pulskistumaan. Pahimmassa tapauksessa olohuoneessa majailee kohta kokonainen virtahepoperhe.

Mitä pulskemmaksi olohuoneen virtahepoperhe pääsee kasvamaan, sitä vaikeammaksi asian esiinottaminen saattaa muuttua. Selvittämättömät ristiriidat synnyttävät uusia ristiriitoja, jotka kasaantuvat jo olemassaolevien päälle. Pian käsillä on hallitsematon ongelmamöykky, jonka selvittäminen vaikeutuu hetki hetkeltä.



Ratkaisu

Tehokkaimmaksi tavaksi estää hippoperheen pesiytymisen olohuoneeseesi olen kokenut varhaisen puuttumisen ristiriitoihin. Varhaisella tarkoitan keskustelun aloittamista heti, kun pienikin ongelma nostaa päätänsä. Näin se päästään ratkaisemaan pienenä ja harmittomana.

Puuttumisella ja keskustelulla tarkoitan tässä tapauksessa avointa, rohkeaa ja rehellistä kommunikaatiota: ”Hei, mua vaivaa yksi juttu, voitaisiinko jutella siitä?”

Juuri tässä vaiheessa kuvaan astuu rohkeus. Ristiriidoista jutteleminen ei ole helppoa, vaan siihen sisältyy suuri riski pahan mielen kokemisesta, torjutuksi tulemisesta, hyväksynnän menettämisestä ja satutetuksi tulemisesta. Käytännössä kamppailu käydään lyhyen ja pitkän aikavälin tuskanpelon välillä: Käydäkö vaikea keskustelu ja kokea mahdollisesti pieni määrä tuskaa nyt, vai lakaistakko asia maton alle ja ottaa se riski, että kokee suurempaa tuskaa tulevaisuudessa?

Varhainen ongelmista keskusteleminen on hyvä, mutta haastava ratkaisu. Sitä soveltaakseen on kyettävä uhmaamaan ihmispsyykkeen keskeisintä ohjelmointia: halua välttää tuskaa. Mikäli uskaltaudut flirttailemaan sen riskin kanssa, että koet hankalien keskustelujen yhteydessä pientä tuskaa, suot itsellesi tulevaisuudessa valtavan määrän mielenrauhaa.

Kun kirjoitan varhaisesta asioihin puuttumisesta, en tietenkään tarkoita sitä, että sinun tulisi pyrkiä lukemaan vaaran signaaleja aina ja kaikkialta, myös sieltä, missä niitä ei ole. Olen menneisyydessä harrastanut sitä, eikä se päätynyt kauniisti. Todelliset ristiriidat kyllä näyttäytyvät ilmankin, että erikseen joudut etsimään niitä.


Lopuksi kysymys sinulle:

Mitkä ovat tällä hetkellä olohuoneessasi kasvavia virtahepoja? Mitkä ovat niitä asioita, joista teidän tulisi puhua, mutta joista puhumista olet vältellyt pelkojesi vuoksi? Miksi olet vältellyt näitä keskusteluja? Millainen riski näihin keskusteluihin sisältyy? Onko riski todellinen, vai oletko tehnyt asiasta mielessäsi suuremman, kuin mitä se oikeasti on? Voisiko tämän riskin ottaminen olla sen arvoista? Voisiko sen ottaminen vähentää tulevaisuudessa koettavaa tuskaa? Voisiko sen ottaminen jopa pelastaa parisuhteesi tulevaisuuden?


“Jevgeni Särki on rohkeusvalmentaja ja Rohkeuskoulun perustaja. Hän pitää auttamistaan elämäntehtävänään ja uskoo, että rohkeuden oppiminen on usein tehokkain keino elämänsä parantamiseen. Hän on juuri julkaissut omiin ja asiakkaidensa kokemuksiin perustuvan ”Eroon ujoudesta”-kirjan, jonka avulla kuka tahansa kykenee kehittämään sosiaalista rohkeuttaan ja ratkaisevasti vähentää ujouden määrää elämässään.”