No oletkos sä tapaillut ketään viime aikoina?

Seksuaaliset ongelmat osana eromaisemaa eivät milloinkaan ole erotettavissa vain omaksi saarekkeekseen, vaan linkittyvät läheisyyteen  ja avoimuuteen. Suhteeseen toiseen, mutta myös  itseensä.  Seksin välineellistämisellä kasvatamme railoa toisen äärelle. Kun haluamisesta tai kieltäytymisestä tulee vallankäytönväineitä on vallihauta jo melkoinen välillämme. On helppo projiosida toiseen ihmiseen asioita joita on vaikea nähdä itsessään. Monelle haluttomalle voikin tulla eron jälkeen yllätyksenä se, kuinka täynnä kosketuksen kaipuuta onkaan kun taas ikuinen vonkaaja ei enää näekään mielekkyyttä maailmassa jossa kaikki mahdollisuudet olisivat yhtäkkiä lähellä. Seksi, joka näyttäytyikin vastauksena ja päämääränä on yllättäen pysäyttävä kysymys. Mitä minä haluan? Mitä minä pelkään? Mikä minulta jää piiloon katseeltani? Tunnenko itseni?

Jokainen parisuhteeton eronnut tietää miltä tuntuu kun lähipiiri alkaa säädyllisen ajan kuluttua kysellä uuden mahdollisen rakkauden löytämisestä tai siitä miltä tuntuu viettää villiä sinkkuelämää. Parisuhteeton tila nähdään poikkeustilanteena ja ihminen ilman parisuhdetta kranttuna tai traumatisoituneena henkilönä. Kuitenkin moni valitsee yksinelämisen ihan omasta halusta tai elämäntilanteesta käsin. Rakkautta ei vastusteta mutta sitä ei myöskään jaagata. Joillekin halu elää yksin on luovuttamaton arvo, prioriteetti. Jos omassa elämässä on lapsia joudutaan tilannetta arvioimaan myös siitä käsin. Onko minulla edes aikaa arjen pyörittämisen lisäksi omille henkilökohtaisille tarpeilleni? Saako äidillä tai isällä olla omaa salattua elämää niinä aikoina kun lapset ovat toisella vanhemmalla? Elämää,  josta lasten ei tarvitse tietää? Toiseen ihmiseen tutustuminen kun ottaa aikaa, eikä uutta ihmistä helpolla viedä nopeasti lasten tarkasteltavaksi.
Seksuaalienergia ei rajoitu vain makuuhuoneessa tapahtuviin liikkeisiin vaan on elämänvoimaa, jonka kannattamina saamme aikaan monia hienoja asioita. Luomme, teemme työtä, urheilemme, nautimme elämyksistä. Aivan samoin kuin ihmisillä voi olla rakkaussuhde koko elämää kohtaan eikä ainoastaan yhteen ihmiseen, voi seksuaalisuudestakin nautttia myös yksin. Voi hurmaantua maisemasta, tuntea uidessa veden hyväilyn ihollaan tai viehättyä niityn kukkien keskellä elämästä ja sen kauneudesta. Ihminen, jolla on kosketus luontoon ja aisteihin on myös vapaampi nauttimaan toisen henkilön läsnäolosta kun sen aika on. Katso siis itseäsi rakkaudella ja uskalla myös koskettaa. Tee matkaa itsesi äärelle ja huomaa kuinka paljon sinussa on yhä löydettävää.

Auttamistyö on antautumista

Sanotaan että ihminen voi valita työn, mutta kutsumus valitsee ihmisen. Siksi hoiva- ja auttamisalat ovat täynnä henkilöitä, joita on ohjannut sisäinen kaipuu maailman ja ihmisen pelastamiseen. Hoitajat, terapeutit, psykologit, lääkärit ja ohjaajat kuuluvat usein näihin. Aina kutsumus ei kuitenkaan nouse sydämestä vaan se voi olla myös egosta kurkottuvaa haluamista olla tärkeä tai jättää merkki maailmaan omalla tavallaan. Päsmäröidä tai hoitaa omia, tunnistamattomia haavojaan. Joskus sillä voi olla vahingollisia seurauksia. Pahimmillaan ammattiauttajan käsistä lähtee maailmaan rikkonaisempia ihmisiä.

Terapiasuuntauksia tutkittaessa on todettu että tärkeämpää kuin viitekehys on hoitajan ja hoidettavan suhde. Yhdeksänkymmentäluvun alussa käydessäni läpi omaa psykoterapiaani en juuri osannut arvioida asian tätä puolta. Onnekseni minulle kuitenkin sattui terapeutti, jonka menetelmät sopivat minulle ja auttoivat minua itseni ymmärtämisessä. Noista kohtaamisista ammennan yhä tänään.

Aikamme on täynnä perinteisten koulutusmuotojen lisäksi myös toisenlaisia väyliä auttajan ammattiin. Voit valmistua valmentajaksi, couchiksi, mentoriksi tai oppaaksi. Lisäksi erilaisia terapiasuuntauksia löytyy aikamoinen kirjo. Ala on myös bisnestä ja vaikka hakemuksia pyydetään joka suuntaan uskallan epäillä, että rahalla pääsee useimpiin paikkoihin oli taipumuksia tai ei. Aukotonta seulontaa ei toki voisi ollakaan. Vasta ammatissa toimiminen auttaa näkemään kuinka hyvin se vastaa omaa toivetodellisuutta. Silloin myös kutsumuksen johtotähti kirkastuu. Kuka on auttaja ja kuka autettava? Mitä tarkoittaa asiakaslähtöinen työ? Mikä on terapeutin perustehtävä? Ketä varten olen tapaamisessa läsnä? Olenko tapaamisessa läsnä?

Tunnen ihmisen joka tykkää puhua itsestään, paljon. Häntä ei juuri kiinnosta toisen ihmisen ajatukset. Hämmentävää onkin että hän haaveilee psykoterapeutin ammatista.Mietin mitä hän siitä mahtaa odottaa ja kuinkahan odotukset täyttyvät?

Itse haaveilin nuorena seksuaaliterapeutin ammatista kunnes ymmärsin että en minä halua pohtia muiden seksuaalisuutta vaikka aihe minua kiinnostaakin. Nyt seksuaalisuus toki kuuluu asiakastyössäni käytyihin keskusteluihin, mutta osana kokonaisuutta, ei sen keskiönä.

Tein vuosia ainoastaan ryhmäohjauksia ja -valmennuksia. Nyt kun minulla on kokemusta jo pitempään myös yksityisasiakastyöstä olen huomannut että voidakseni tehdä sitä itselleni asettamillani kriteereillä, täytyy minun kunnioittaa rajojani myös säätelemällä asiakkaiden määrää. Tärkein kriteerini on antautua asiakkaan käyttöön niin että voisin olla mahdollisimman kirkas ja rakkaudellinen, mahdollistava kuvastin. En selittäjä, vastausten antaja, tietäjä tai neuvonantaja. Silloin minulla on itsellänikin mahdollisuus kasvaa ihmisenä ja ammattilaisena.

Itseohjautuva ja omaehtoinen kehonmieli

Kevään valo valaisee aivan uudella tavalla mielemme näkemään ja kehomme tuntemaan kiinnostavat ihmiset ympärillämme. Olen saanut viime päivinä todistaa montaa uutta romanssia lähelläni ja olla mukana iloitsemassa ystävien hehkutuksesta. Kiinnostus voi alkaa ulkonäöstä, mutta se voi syntyä myös muista lähteistä. Vetovoima syvenee yhteisen viestinnän kautta, jos kaikki muu on otollisesti kohdallaan ja viestinnästähän on sanojen osuus vain 7-30 %. Vaikka verkkopalvelut ovatkin suosittu tapa tavata uusi kiinnostava ihminen, tarvitaan antautumiseen aina myös kohtaaminen, yhteinen kokemus siitä mitä meidän välillemme syntyy, kuinka resonoimme keskenämme?

Viisas kehomme tekee loistavaa yhteistyötä mielemme kanssa ja tästä prosessoinnista syntyy johtopäätös, jota voi olla vaikea sanoittaa, mutta jonka kyllä tuntee: himo ja halu suuntautuvat henkilöön, jonka läsnäolo, tuoksu ja tapa olla kanssamme herättävät meissä tunnistamisen ja toiveen luoda jotain ainutlaatuista yhdessä. Vetovoima on luonnon lupaus siitä että tämän henkilön kanssa voisi olla mahdollista olla yhdessä enemmän.

Kesän heräävä valo ja sopivan kumppanin tunnistaminen eivät vielä riitä ihmissuhteen syntymälle. Tarvitaan altis mieli. Ihminen ei rakastu vastentahtoisesti. Prosessi voi kuitenkin olla hankala ja oikukas. Jos henkilöt ovat tahoillaan suhteessa, joudutaan ratkaisemaan monta asiaa. Päätökset syntyvät arvojen, oman moraalimaiseman, nykyisen suhteen tilan ja tunteen voimakkuuden kautta.Joskus rakastuminen toiseen voi havahduttaa henkilön myös näkemään nykyisen puolison uudessa valossa ja suhteen päivittämisen kautta yhteinen matka voi jatkua ja uhkaavasta tilanteesta jää muisto vain. Vaikka tunteet ovat meissä vahvoja, eivät ne saa meitä toimimaan ilman tahtoa. Emme ole vastuussa tunteistamme, vain teoistamme. Ei ihastusta tai himoa tarvitse viedä loppuun saakka, siitä voi nauttia mielen tasolla, iloiten herkästä kehosta ja elämän kauneudesta. Rakkaussuhde on tahtomista, oikein tekemistä ja tekemättä jättämistä.

On valloittavaa että meillä on mahdollisuus aloittaa aina uudelleen alusta. Erosurunkin jälkeen voi rakentaa uuden rakkaussuhteen. Ensin kuitenkin kannattaa vahvistaa rakkaussuhdetta omaan itseensä ja miettiä, mitkä ovat ne luovuttamattomat arvot, joille seuraavalle kerralla aikoo olla uskollinen. Rakkaudella ei ole ikärajaa, rakkaus on meidän kaikkien ulottuvilla.

Lapsen oikeus hyvään eronjälkeiseen elämään

Viisas työkaverini tapaamispaikkavastaava Tenna Salmen sen muutama viikko sitten ääneen sanoi ihan julkisesti: "Olisiko paikallaan että vanhempien riitatilanteissa vanhemmilla ei olisikaan oikeutta juristeihin vaan lapsella olisi käytössään sosiaalialan ammattilainen ja lakimies". Koska tilanteissa, jossa aikuiset eivät pääse yhteisymmärrykseen lapsen tulevaisuudesta, jää jäljelle vain ruma riita ja joukko surullisia ja vihaisia ihmisiä sekä mahdollisesti huoltajuusvoitto sen vanhemman käteen, jolla on enemmän resursseja: rahaa, valtaa, taitoa puhua ja ajaa omia asioitaan. Koska valitettavasti yhä tänä päivänä, lapsi joutuu vieläkin valtataistelun välineeksi sillä surullisella taistelukentällä, joka jäljelle jää kun kahden ihmisen rakkaussuhde päättyy.

Marianna Stolbow kirjoittaa kirjassaan Erosta eteenpäin, että aikuisten pitäisi pystyä (aikuisina) kohdistamaan kerran yhdessä koettu rakkautensa lapsiinsa, jota he eivät enää tunne toisiaan kohtaan. Tästä  tunnelähteestä he voivat ammentaa voimaa kestääkseen kaiken sen kivun, pettymyksen ja vaikeat tunteet, joita ero herättää. Lapsi ei ole milloinkaan syyllinen aikuisten välisiin ongelmiin, siispä häntä ei pitäisi niistä myöskään rangaista.

Myös silloin kun sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa lapsesi toisesta vanhemmasta, ole mieluummin hiljaa kuin puhut pahaa entisestä puolisostasi. Lapsi on syntynyt suhteestanne ja hän myös samaistuu molempiin, hyvässä ja pahassa. Et voi ottaa kantaa lapsen toiseen vanhempaan ottamatta samalla kantaa lapseesi. Vanha sanonta kuuluu, että lapsen parhain koti on vanhempien välinen hyvä parisuhde. Väitän että erolapsen parhain koti että erovanhemman suhde omaan itseensä. Kuinka hän kertoo rakkaudesta, ihmissuhteista, entisestä puolisostaan. Miten hän kohtelee läheisiään, puhuu vastakkaisesesta sukupuolesta, kohtaa maailman.

Jos siis maailmasi täyttää katkeruus ja viha erosi jälkeen, havahdu huomaamaan se ja pelasta itsesi ja mahdolliset lapsesi henkiseltä kurjuudelta. Vaikka rakkaussuhteesi päättyi, eikä sinulle ehkä annettu edes mahdollisuutta sanoa siitä mielipidettäsi saati vaikuttaa tilanteeseen, ei elämää ole peruutettu. Ero ei ole vain yhden aikakauden loppu, se on aina myös mahdollisuus. Katso itseäsi, katso lasta. Kysy itseltäsi mikä on lapselle parasta.Kysy sitä myös lapselta, jos hän on niin iso että pystyy vastaamaan. Ohita ego, kuuntele sydäntä.

Kuva: Free Digital Pictures: David Castillo Dominici

Kärsimys tarkoituksen lähettinä

Olen miettinyt viime aikoina paljon kärsimystä ja sen merkitystä tarkoituksen löytämiselle. Siksikin että se on yksi keskeisimpiä aiheita meneillään olevassa verkkokurssissani Tie uuteen tarkoitukseeen - Verkkokurssi eronneille. Ajatus kärsimyksestä tarkoituksen löytämisen lähettinä voi äkkinäisesti tuntua oudolta. Mitä tarkoitusta kärsimyksessä voisi olla? Kysymys on Logoterapiassa yksi keskeisempiä. Viktor Frankl kirjoitti, että kaikki turha kärsimys on poistettava, eikä kärsimys sinänsä jalosta, mutta se voi tarjota mahdollisuuden uuden löytymiseen ja arvojen kirkastumiseen.

Kärsimys on teemana tuttu kaikista uskonnosta ja se liittyy aina jollain tavoin ihmisenä olemiseen, luopumiseen ja kasvuun. Logoterapiassa uskotaan että kärsimyksessäkin voi löytää tarkoituksen elämälleen ja että ihmisen on mahdollista nousta jopa kärsimyksen yläpuolelle tilanteissa, joissa ei ole muuta ulospääsyä.

Logoterapian mukaan ihminen on kolmijakoinen kokonaisuus. Meissä on fyysinen, psyykkis-sosiaalinen ja henkinen puoli, kärsimykseltä on suojassa vain henkinen, joka ei koskaan sairastu tai vahingoitu. Logoterapia ei ota kantaa uskontoihin, joten henkinen ei ole tässä yhteydessä hengellistä.Henkisyyteen liittyy kyky ajatella, käyttää huumoria, rakastaa, ylläpitää ihanteita ja käyttää luovuutta. Nämä säilyvät ihmisessä turvassa, vaikka ihminen sairastuisi fyysisesti tai psyykkisesti. Henkinen ei ole käytössämme myöskään huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena. Franklin tärkein oppilas Elisabet Lukas on sanonut: ”Mitä pienemmäksi fyysinen ja psyykkinen kutistuvat, sitä laajemmaksi henkinen tulee”. Ei ihme että logoterapeuttinen viitekehys on Suomessa nousussa vanhustenhoidon puolella.


Joillekin herkille ihmisille myös muiden ihmisten ja olentojen kärsimys on miltei mahdotonta kestää. Kärsimyksen merkitystä on vaikeaa ymmärtää, mutta se voi kuitenkin johdattaa meitä lähemmäs tarkoitustamme sekä toimimaan oikein. Kipuja ja vastoinkäymisiä vastaan voi toimia ottamalla aktiivisen roolin, ns. hengen uhmavoimat käyttöön ja joskus, mahdottoman edessä, ihan vain suostuminen ja antautuminen elämän koville kysymyksille voi kantaa vaikean paikan yli. Myös kivuntutkimuksissa on havaittu sama, läsnäolotaidot ja hetkessä eläminen auttavat kipupotilasta arjen ja kipujen keskellä. Päivä vain, ja hetki kerrallansa.

Milloin olen yrittänyt tarpeeksi suhteeni eteen?

Polarisoituminen tarkoittaa parisuhdeasiantuntijoiden kielessä sitä että kahden henkilön käyttäytyminen tai tunnemaailman kokemus etääntyy toisistaan jopa täysin vastakohtaiseksi. Joskus tämä on reagointia toisen käyttäytymiseen, joskus sisäsyntyistä omasta menneisyydestä syntynyttä tapaa toimia suhteessa toiseen, jopa suhteesta toiseen. Miltei aina parisuhdekriiseissä on vallalla henkilöiden välillä jonkinlainen polarisaatio, tapa nähdä toisin vastaukset siihen minkä pitäisi muuttua jotta suhde voisi voida paremmin. Pahimmillaan henkilöt ovat poteroituneet omiin vastakkaisiin luoliinsa, josta on vain kapea rajattu näköyhteys toisen henkilön yhtä rajatulle luola-aukolle. Mielenkiintoinen kysymys on, milloin tiedämme että suhteella on yhä jatkoedellytyksiä?

Kysyn usein asiakkailtani mihin he kaipaavat parisuhdetta tai mitä he odottavat nykyiseltä parisuhteeltaan? Kysymys on tärkeä oman itsetuntemuksen kannalta, mutta sillä on merkitystä myös sille millaista kumppania kaipaamme? Voidakseen olla läheinen toiselle pitää ensin tuntea itsensä, tietää asiat joista pitää ja joista ei pidä. Näistä lähtökohdista on vakaampaa lähteä eteenpäin tutustumaan mahdolliseen uuteen kumppaniin tai päivittämään suhdetta nykyiseen puolisoon. Kohtaamaan myös sen onko yhteiselle tulevaisuudelle jatkoedellytyksiä.

Kaikki ihmiset eivät kaipaa sielunkumppanuutta tai vahvaa henkistä yhteyttä voidakseen hyvin parisuhteessa, mutta sen joka kaipaa tulisi mielestäni olla uskollinen itselleen. Uskollisuutta taas voidaan kutsua oman intuitionsa kuuntelemiseksi ja kunnioittamiseksi. Se ei ole aina helppoa, koska pelko voi vaimentaa intuition äänen.

Minua viehtää lause Parisuhde on ennen kaikkea henkinen prosessi (Kumpula, Malinen, Unelma paremmasta parisuhteesta, navigointiopas aikuissuhteeseen, Väestöliitto). Jokaisessa meissä on myös henkinen puoli, yhteyttä siihen voi pitää avoimena harjoittamalla myötätuntoa, kuten Dalai Lama on sanonut. Myös rakkaussuhdetta koko omaa ainutlaatuista elämäänsä kohtaan kannattaa kehittää. Rakkauden ja seksuaalisuuden kokemiseen riittää jo yksi ihminen. Tästä seuraa tietenkin myös se ettei kukaan voi sinulta näitä ottaa pois vaikka rakkaussuhde päättyykin.

Mistä siis tiedät onko rakkaussuhteellasi jatkoedellytyksiä kun kaikki tiet alkavat olla tukossa? Et mistään tietystä asiasta, mutta seuraavista kysymyksistä voi olla apua päätöstä tehdessä. Jos pystyt keskustelemaan näistä yhdessä kumppanisi kanssa, voi se jo auttaa teitä lähestymään toisianne, oli päätös sitten yhdessä jatkaminen tai eroaminen.

-Miltä minusta tuntuu hänen seurassaan?
-Mitä minä tunnen häntä kohtaan?
-Mikä meitä pitää yhdessä?
-Mitä menetän/saan mahdolliseen eron päädyttäessä?