sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Kohtaamisen kauneus

Ystävyyden Majatalon ranta
Ryhmässä työskentely ei ole mahdollista ilman näkymistä tai nähdyksi tulemista. Antautumista kohtaamiseen. Introverteille ihmisille voi olla vaikeaa tulla ryhmään, mutta olen monesti saanut todistaa, kuinka hienoja löytöjä he ovat tehneet ylittäessään kynnyksen. Jokaiselle ihmisillä pitää olla oikeus määrittää omat rajansa myös ryhmätyössä. Ryhmässä pitää olla oikeus olla mukana omana itsenään, antaa voi paljon olematta äänessä, samoin kuin lakkaamaton puhe voi olla tyhjiä lauseita täynnä. Itsensä kohtaamiseen tarvitaan toista. Paras tapa tutustua omaan itseensä on tutustua toisiin ihmisiin, antautua kohtaamiselle. Kohtaaminen edellyttää avoimuutta ja avoimuus rohkeutta olla näkyvä. Vertaistuellisessa ryhmässä on tilaa sille, koska kaikki jakavat saman kokemuksen ainakin jollain tasolla. Siksi se joka uskaltaa antaa, saa myös eniten. Mutta antaminen ei ole vain puhumista, avaudumme ja tulemme näkyviksi monin eri tavoin. On sanottu että kuunteleminen on tärkein keskustelutaito.

Ystävyyden Majatalon perustaja ja isäntä Daniel Nylund on kirjoittanut paljon filosofi Martin Buberista. Tekstissään "Kohtaamisen ssalaisuus Martin Buberin mukaan" Daniel kirjoittaa: 

"Kohtaaminen ei ole suhde, vaan tapahtuma suhteen sisällä. Yllättävä kohtaaminen voi olla pitkän suhteen alkukohta tai suhteen paljon myöhempi huippukohta. Kohtaaminen on harvoin jokaisen suhteen päivittäinen realiteetti. Useimmista suhteista kohtaamisen todellisuus puuttuu kokonaan.
Rakkaus ei ole vain tunne toista kohtaan.  Se on minän avaamista kaikkine tunteineen sinälle."

Emme kykene olemaan jatkuvassa kohtaamisen vavahduttavassa tilassa, vaan jaamme toistemme kanssa näitä hetkiä erilaisissa kohdissa elämäämme. Näin käy kaikissa ihmissuhteissa. Krisiitilanteissa, kuten eron keskellä, ihminen on usein enemmän auki kohtaamiselle. Näen sen johtuvan siitä, että kriisi ravistelee ihmisen nykyhetkeen, naamiot tippuvat ja ihminen on eri lailla auki kohtaamiselle kuin perusarjen keskellä tai ollessaan piilossa kulissien takana, usein jopa omalta itseltään.

Minä eksyn usein pääni sisälle ajatuksiini ja kuljen huomaamatta ympäristöäni. Tänä syksynä olen pyrkinyt nostamaan katseeni ja katsomaan tietoisesti vastaantulijoita. Saan hymyjä takaisin, saan kauniita katseita ihmisiltä, joita en tunne. Se hoitaa minua. Sellaisen katsee kannattelemana voin hymyillä loppupäivän. Olemme ehkä kaikki yksin päämme sisällä, mutta vain katseenkin kohdatessa meillä on mahdollisuus kokea yhteyttä. Sinullekin on annettu katsomisen lahja.

"Joka ei ole läsnä, ei huomaa läsnäoloa." 
Martin Buber.

Danielin tekstejä voit lukea Ystävyyden Majatalon sivuilta >>

lauantai 24. syyskuuta 2016

Muuttuva vai näkyväksi tullut mies?

Miehen Tanssi Facebook
Kohtaan työssäni miehiä. Kohtaan heitä eroryhmissäni, kursseillani ja yksityisvastaanotollani. Tutustun heihin kouluttaessani heistä isättömille lapsille aikuisia kavereita. Jokainen on erilainen, jokainen on omanlainen.

Läheisimpiä miehiä minulle ovat poikani ja muutama miespuolinen ystäväni. Lisäksi olen saanut tutustua elämässäni hyvin isääni, entiseen puolisooni, kahteen miespuoliseen pomooni, ja muutamaan poikaystävääni. Poikani kasvun seuraaminen on avannut minulle parhaan näköalan miehen maailmaan. Sen samankaltaisuuteen, sen erilaisuuteen.

En kuulu niihin naisiin, jotka sanovat miesten kanssa työskentelemisen olevan mutkattomampaa tai helpompaa. En ajattele, että naiset olisivat hankalampia ja haastavampia olentoja kuin miehet. Ajattelen, että erot ihmisten välillä ovat suurempia kuin sukupuolten välillä, mutta kuitenkin, huomaan, että kohtaan usein naisen eri tavoin kuin miehen, yritänpä olla kuinka tiedostava tai avoin. Jollain tavalla mies on minulle aina mysteeri ja salainen maa. Mies houkuttaa ja pelottaa ja vaikka kuinka pyrin välttämään sukupuolittunutta näkökulmaa, on mies minulle aina toisenlainen, kiehtova ja sanoittamaton.

Pääsin eilen katsomaan Esko Korpelaisen käsikirjoittamaa Miehen tanssi teosta Metropoliaan. Kyseessä oli Korpelaisen teatteri-ilmaisun ohjaajan AMK-tutkintoon kuuluva työharjoittelu Metropolia Ammattikorkeakoulun esittävän taiteen tutkinto-ohjelmassa. Kyllä kannatti käydä. Esityksen jälkeen tunsin, että olin oivaltanut jotain suurta ja ennen kaikkea ihmisyydestä, en mieheydestä.
"Ei minua katso aamuisin peilistä rohkeus, minua katsoo ihminen."
Esitys käsitteli erilaisia stereotypioita ja määritelmiä, myyttistä miehenmalliakin, tuoden esiin niiden osoittelevat ääriviivat. Tunteiden ja kehon yhteys oli voimakkaasti läsnä läpi esityksen. Kalsareissaan keekoilevat, vapisevat, naureskelevat, kyynelehtivät ja viettelevät nuoret näyttelijät antoivat hahmoihinsa vilpitöntä voimaa. Käsiohjelman liepeisiin painetut Korpelaisen herkät tekstit kasvoivat lavalla vielä suuremmiksi ja lopussa saimme myös sävelet hyväilemään sanoja, kun miehet esittivät kuusi teemaa käsittelevää kappaletta. 

Runoilijansieluisen Korpelaisen tekstissä toistuivat tietyt viestit: mahdollisuus olla omanlaisensa, myötätunnon voima, itsensärakastamisen taito, ahtaiden roolien rikkomisen merkitys voidakseen elää omaa elämäänsä. Tunteiden osoittaminen ja niistä puhuminen, epävarmuus ja kohtaamisen tärkeys. Tärkeä, kaunis käsikirjoitus, ja mies on vasta 27-vuotias. Nämä yhdeksänkymmentä minuuttia jättivät jäljen, kiitos.

Miehen Tanssi Facebook
Parisuhdeteema tai rakkaussurut eivät olleet käsikirjoituksessa erityisen esillä lukuunottamatta lopussa kuultua Vuosien jälkeen (joku aivan muu) kappaletta, joka sai kyyneleet nousemaan silmiini. Tuntuu väärältä laittaa koko kappaleen teksti tähän ilman musiikkia, koska kokonaisuus oli niin vavisuttava. Mutta koska minulla ei ole tähän linkittää biisiä, laitan pätkän tekstiä  ja kannustan seuraamaan Korpelaisen ja Miehen bändin tuotoksia jatkossakin. Upea nuori sukupolvi! Kuten myös kaikkien neljän näyttelijän  (Eetu Känkänen, Marko Nurmi, Karlo Haapiainen ja Tuukka Leijavuori) uraa. Miehen Tanssin jäljellä olevat esitykset löydät alla olevasta linkistä.

"Vuodet ihmistä kuluttaa
alkaa sohvalla paremmin nukuttaa
minne sinä menit, vai meninkö minä
ei lempi pidä meitä enää lämpiminä.

Surulliset silmät
ja naurava suu
sä olet mulle tänään joku
aivan muu.

Kuuletko kun sydämeni
rintaani hakkaa
se vielä hetken tahtoisi
jatkaa matkaa.

Yötaivaan tähdet
ja surullinen kuu
sä olet mulle tänään joku
olet mulle tänään joku
aivan muu."
(San. Esko Korpelainen)

          Miehen Tanssin Facebook -sivut >>
Esko Korpelaisen blogi >>

perjantai 23. syyskuuta 2016

Logoterapian voima elämänkriiseissä

Ei, logoterapiassa ei näytetä erilaisia logoja ja keskustella niihin liittyvistä tunteista, vaikka se kiinnostavaa voisi ollakin.Kyse ei ole myöskään logopediasta, joka on aivan oma, puheen ja kielen häiriöiden tutkimusalansa. Kyse on psykoterapian lajista, filosofiasta, joka kutsuu löytämään tarkoituksen elämälleen.

Wieniläinen neurologi ja psykiatri Viktor E. Frankl (1905-1997) kehitti logoterapian. Frankl pelastui useilta keskitysleireiltä, eikä tiennyt niiden aikana kuinka hänen rakkaimmilleen oli käynyt. Hän esitti että ihmisen perimmäinen tarve on kokea elämä mielekkäänä ja merkityksellisenä. Logoterapia on tarkoituskeskeistä psykologiaa ja filosofiaa.

Logoterapia korostaa ihmisen omaa vastuuta kehityksestään ja hyvinvoinnistaan, siinä mielessä se on sukua Fisherin eroseminaarin kehittäneen Bruce Fisherin ajatuksille siitä, että ihmisen tärkein rakkaussuhde on suhde omaan itseensä.

Valon psykologiaksikin nimetty logoterapia perustuu vapauteen, vastuullisuuteen ja toivoon. Se antaa vahvistavia näkökulmia elämään ja ihmissuhteisiin. Rakkaus määritellään logoterapiassa ihmisen korkeimmaksi ja perimmäiseksi päämääräksi. Rakkaussuhteessa ihminen kykenee tiedostamaan oman ja toisten ihmisten ainutlaatuisuuden ja korvaamattomuuden. Ihminen ei kuitenkaan näe rakastettuaan vain sellaisena kuin hän on, vaan myös sellaisena, mikä hänestä voisi tulla, eli rakastettunsa koko potentiaalin.

Ihmissuhteen päättyminen aiheuttaa aina kipua. Vastustamme muutosta. Vaikka vallitseva tilanne olisi ollut pitkään vaikea ja haastava, on tuntematon tulevaisuus usein pelottavampi vaihtoehto kuin irrottautuminen tuhoisasti suhteesta. Kun tullaan pisteeseen, jossa ei nähdä enää paluuta entiseen tai mahdollisuutta yhteisestä tulevaisuudesta, voi ainoa mahdollisuus olla päätös erota. Niinkin voi käydä, että toinen tekee päätöksen suhteen lopettamisesta, vaikka sinä et näkisi siihen mitään syytä. Tällainen tilanne aiheuttaa voimakkaita tunteita, vihaa, surua ja häpeää.

Logoterapiassa käytämme herätelausetta: ”Elämä kysyy, mitä vastaat?” Se muistuttaa meitä siitä, että joudumme useita kertoja elämässämme tilanteiden eteen, jossa elämä asettaa meille kysymyksen. Meidän vastuumme itsellemme on kuunnella kysymys ja vastata. Rakkaussuhteen päättyessä kysymyksiä lentelee sakeana ilmassa. On tärkeää, että uskallat kuunnella niitä. Ero ei ole vain yhden aikakauden loppu, se on uuden ajan mahdollisuus. Se on ainutlaatuinen tilaisuus luoda itsesi uudelleen.

Kärsimys on teemana tuttu kaikista uskonnosta ja se liittyy aina jollain tavoin ihmisenä olemiseen, luopumiseen ja kasvuun. Logoterapiassa uskotaan että kärsimyksessäkin voi löytää tarkoituksen elämälleen ja että ihmisen on mahdollista nousta kärsimyksen yläpuolelle.

Logoterapia kutsuu kehittämään henkilökohtaisen elämänfilosofian etsimällä viisautta ja ymmärrystä. Se rohkaisee ihmistä vahvistumaan itsessään, lisäämään valoa sinne missä on pimeää. Näin se toimii lohdullisena sanomana myös rakkaussuhteen päättyessä. Emme valitse asioita, joita joudumme elämässämme kohtaamaan, mutta voimme vaikuttaa siihen kuinka suhtaudumme niihin.
Seuraava artikkeli ilmestyy kuukauden kuluttua ja käsittelee tarkoituksen löytämistä uudessa elämänvaiheessa.

Järjestän logoterapeuttisen retriitin pienryhmänä 9.-11.12. Hangossa. Ryhmä on tarkoitettu eronneille, uutta suuntaa etsiville naisille.

Studio Dantianissa järjestän Kohti uutta tarkoitusta - logoterapeuttisen keskusteluillan eronneille 18.11.klo 18-20.30. Oviraha 20 €. Hangon retriittiin tulijoille ilta on ilmainen.




torstai 22. syyskuuta 2016

Uusperhe haastaa kasvamaan

Uusi kirjoitukseni Hidasta elämää -sivustolla käsittelee uusperhettä. "Aikuinen ihminen uskaltaa ja osaa kertoa hankalalle eksälle, miniän tai vävyn persoonaan kantaa ottavalle äidille tai ylimieliselle naapurille, että tässä emme tarvitse nyt sinun mielipidettäsi, vaan pärjäämme hyvin keskenämme. On selvää, että entisten puolisoiden kanssa pitää neuvotella monista asioista, mutta keskinäistä kunnioitusta pitää myös osoittaa. On hyvä muistaa, että joustaminen kannattaa aina, todennäköisesti saat sen tulevaisuudessa takaisin vastaantulemisen lahjana."

 Lue koko juttu >>

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Miksi kateuden kohteena on niin vaikea olla?

Kateus on sitä, ettei kestä toisen osaamista, onnea tai taitoja, eikä siksi ole halukas antamaan niistä toiselle myönteistä palautetta tai iloitsemaan niistä hänen kanssaan. Kateus voi liittyä siihen, että haluaisi itselleen kyseiset taidot, asiat tai ominaisuudet tai ei vain kestä sitä, että toiselle on hallussaan jotain, josta hän tulee onnelliseksi.Silloin kun kadehtija on itselle tärkeä henkilö, tuntuu kadehtiminen erityisen pahalta.

Kateuden kohde ei aina tunnista, että negatiivinen tunne jonka kohteeksi hän joutuu, johtuu kadehtimisesta. Mitä herkempi tai huonoitsetuntoisempi ihminen on, sitä todennäköisemmin hän kuvittelee toisen olevan tyytymätön häneen tai vihainen jostain tapahtuneesta asiasta. Mikä ikävintä, usein hän päätyy syyttämään itseään toisen vähättelevän katseen alla. Kadehtivalla on siis valtaa kateuden kohteena olevaan henkilöön, vaikka käytännössä asia voisi olla toisin päin.

Ihminen, joka ei arvosta itseään, kokee helpommin myös kateutta. Kun antaa itsensä loistaa, on helpompi antaa tilaa toisenkin kauneudelle. Kateus voi myös parhaimmillaan kannustaa toimimaan omien haaveidensa eteen. Toisen saavuttama onni ja menestys avaa mahdollisuuksien näkymät myös niitä vaille jääneelle. Se mitä kadehdit, voisikin olla haaveidesi ilmentymä. Kateuden voiman valjastamalla itsensä kehittämiseen voi saada hyvää alkuvauhtia eteenpäin menoon.

Kateutta esiintyy myös läheisissä ihmissuhteissa ja siellä se satuttaa eniten, koska kateuden kohteeksi joutunut tietää, että toisen on vaikea suoda hänelle hyvää. Erityisen kipeää kateus tekeekin perheenjäsenten ja ystävien välillä. Kateutta on vaikea sietää erityisesti siksi, koska samaan katseeseen ei mahdu rakkautta ja hyväksyntää. Sanotaan, että kateuden vastakohta on myötätunto, onneksi meillä kaikilla on mahdollisuus kehittää tuota taitoa, niin itseämme kuin läheisiämme kohtaan.

Kun olet kateellinen

-Tunnista kateuden lähde ja valjasta myötätunto käyttöösi vastavoimaksi
-Vaikka kateus satuttaa, sen voi kääntää voimaksi pohtimalla, mitä tunne kertoo sinulle itsestäsi?
-Voisiko toisen onni inspiroida sinua menemään omia haaveitasi kohti?
-Keskity oman elämäsi parantamiseen, mitä tyytyväisempi olet, sitä vähemmän kadehdit.

Kun olet kateuden kohteena

-Muista, että et ole vastuussa toisen tunteista.
-Sinulla on oikeus loistaa ja olla koko potentiaalisi arvoinen.
-Kadehtija pyrkii mitätöimällä alentamaan sinua, mutta tekee sen itselleen.
-Hae palautetta sieltä, mistä sitä aidosti saat, älä anna liikaa arvoa kadehtijan kommenteille tai sille, että hän jättää sinun ilosi tai saavutuksesi huomioimatta.



sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Sinä pystyt auttamaan itseäsi

Sisäsyntyinen onnellisuus on neuropsykologi Rick Hansonin kirjoittama kirja, joka antaa konkreettisia neuvoja mieleensä eksyneille. Onni, huoli, ahdistus, rakkaus: kaikki tunteemme vaikuttavat hermoverkostoomme konkreettisesti. Et saa passiivisesti odottamalla parempaa itsetuntoa, et syyllistämällä itseäsi tunteistasi, mutta sinulla on kuitenkin valta vaikuttaa mielesi kautta ajatuksiisi, tunteisiisi ja kyllä, myös kokemuksiisi, kuin lopulta itsesi rakastamiseen.

Se mihin kohdistetamme huomiomme, muovaa aivojamme. Mutta se ei tapahdu hetkessä tai viikossa. Mitä pitempään olet ollut masentunut tai mielesi on hakeutunut negatiivisiin asioihin, sitä kauemmin tarvitset ajatusjumppaa luodaksesi uusia polkuja.

Mieli rakentaa aivoja päivästä päivään, jos olet kuukausia tarponut ahdistuksen suossa, voi ottaa saman verran, jotta saa askeleensa nousemaan kevyemmin. Jos olet masentunut, tarvitset tähän lisäksi todennäköisesti ammattilaisen apua.

Hanson kirjoittaa: "Kaikki henkiset prosessit perustuvat hermoston toimintaan." Henkinen meissä on siis neurobiologin mukaan hermostollista meissä. Meillä on mahdollisuus auttaa hermojärjestelmäämme vahvistumaan erilaisin itsetuntemusharjoituksin ja samalla kasvamaan myös henkisesti.

Kovasti viime vuosina esillä ollut ominaisuus erityisherkkyys kuvaa tiettyä persoonallisuustyyppiä, jonka hermojärjestelmä on virittynyt herkemmin kuin valtaväestön (amerikkalaisen erityisherkkyyttä tutkineen psykologin Elaine Aronin mukaan väestöstä noin 20-25% kuuluu tähän joukkoon). Moni erityisherkäksi itsensä tunnistanut asiakkaani onkin usein kuvannut kokemusmaailmaansa enemmän henkisenä prosessina. Hansonin kirja tuo tähänkin mielenkiintoista valoa.

Psykologia ja neurotieteet ovat ottaneet valtavan kiinnostavia askeleita ihmisen mielen tutkimisessa. Onneksi, koska kaikki mikä autttaa meitä ymmärtämää itseämme paremmin auttaa meitä elämään täydemmin.



Haluatko oppia lisää herkkyydestäsi ja tunteistasi? Tule mukaan marraskuussa kurssilleni Ystävyyden Majataloon >>

torstai 8. syyskuuta 2016

Saan sinusta merkityksen

Maanantaina vietin yritykseni neljävuotispäivää sopivasti Yrittäjän päivän kunniaksi. Yrittäjyys ei ollut koskaan haaveeni, mutta se tarjosi rakenteen, jonka sisässä voin toteuttaa kutsumustani, ihmisten auttamista erokriisistä eteenpäin.

Matkan varrella paletti on laajentunut ja nykyään teen myös muita muutosvalmennuksia ja koulutuksia. Eniten minua inspiroi yhteinen matka, jonka saan asiakkaideni kanssa viettää. Uutta tarkoitusta hakeva ihminen on kaunis.On sanottu, että kun ego suree menetystään, sielu riemuitsee voitostaan. Tämän näen tapahtuvan, yhä uudelleen. Kiitos siis sinulle, joka olet kulkenut kanssani asiakkaanani tai lukijanani. Läsnäolosi on minulle tärkeä, saan siitä merkityksen työlleni.

Ihminen pelastuu rakkauden avulla ja rakkaudessa

Logoterapian perustajanViktor Franklin mukaan rakkaus ja omatunto ovat ihmisen kykyjä joilla hän kykenee tiedostamaan oman ja toisten ihmisten ainutlaatuisuuden ja korvaamattomuuden. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen. Omantunnon avulla ihminen kykenee tiedostamaan kunkin tilanteen ainutlaatuisen tarkoituksen. Tarkoitus on aina ainutlaatuinen. Jokainen on viime kädessä korvaamaton.


keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Muuttaisinko sanajärjestystä?

Kirjoitin tunteista ja niiden tulkitsemisesta vieraskynässä Erityisherkän elämää -blogissa.

"Monella erityisherkällä on tämä kameleonttimainen taito mukautua ympäristöön ja saada pelkonsa ja kipunsa piiloon. Henkilö voi näyttää täysin rauhalliselta ja itsevarmalta samaan aikaan kun hän kokee kasvavaa pakokauhua sisällään ja etsii itsestään turvapaikkaa tilanteessa, josta ei pääse pois. Monet meistä herkistä ihmisistä myös osaavat tämän taidon mennä piiloon omaan sisäänsä. Sekin on lahja." 

 Lue koko juttu: >>

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Voisitko antaa itsellesi luvan rakastaa itseäsi?


Itsensä rakastamisesta puhutaan paljon, mutta monelle se on käsitteellisyydessään hankala asia ymmärtää, on helpompi käsittää, mitä tarkoittaa toisen ihmisen rakastaminen, koska se on ainakin useimmille tuttu asia. Tai onko sittenkään? Rakkauskeskustelulla on usein tapana mennä filosofiseksi, rakkaus kun merkitsee meille niin monia asioita, joista osa on sangen itsekkäitä ja haluun perustuvia: Rakastan sinua,koska haluan sinua tai sinulta jotain.

Kun tiedämme, että rakkauden monet muodot vaihtelevat tilanteen ja ihmisten mukaan suhteissa, miksi itsensä rakastamisesta pitäisi tehdä mystiikkaa? Näen, että sitäkin on useita lajeja: Voin rakastaa itseäni lempeästi lohduttaen, voin rakastaa itseäni viisaasti ja armahtaen, voin rakastaa itseäni kärsivällisesti (vaikka oppi minkä haluaisin saada haltuuni ei vain näy menevän perille), voin jopa rakastaa taitojani, jotka antavat minulle iloa ja kyllä voin myös himoita itseäni: seksi itsen kanssa kun on vieläkin ehkä hieman vähätelty asia, onneksi HalutOn-blogin ihanat naiset Tarja ja Veera jaksavat meitä muistuttaa tästäkin tärkeästä rakastamisen lajista.

Tiedämme. että muutokseen aikaan saamiseen tarvitaan toistoja. Voisitko luvata, että alat puhua itsellesi rakkaudellisemmin? Mistä kaikesta haluat antaa itsellesi hyvää palautetta? Voisitko löytää itsestäsi puolia, jotka tarvitsevat huomiota, piiloon jääneitä kauniita asioita, jotka kaipaavat katsettasi?

Minulle on aina ollut helpointa ajatella että itsensä rakastaminen on sitä, että on itsensä parhain ystävä. Se on ihmisuhde, joka ei sulje pois muita, mutta auttaa rakentamaan niistä parempia. Itsensä ajatteleminen ystävänä auttaa myös rajojen pitämisessä ja luo vahvuutta vaikeisiin tilanteisiin. Tärkeää on vain muistaa, että aivan samoin kuin muitakin suhteita täytyy suhdetta omaan itseen hoitaa. Se tarkoittaa itselleen ajan antamista, kehityskeskusteluja ja sen hyväksymistä, että kuten kaikissa ihmissuhteissa, on tässäkin välillä haasteita ja turhautumista, eikä sellaisten hetkien pidä johtaa hylkäämiseen vaan kasvuun.

Pidän avoimen  yleisöluennon perjantaina 9.9. HSP Suomen Erityisherkät ry:n järjestämässä tilaisuudessa, tervetuloa! Lue lisää >>

torstai 1. syyskuuta 2016

Miksi valitsit juuri hänet?

Suuri osa ihmissuhteissamme kohtaamistamme kriiseistä on ollut odotettavissamme, vaikka suurinta osaa niistä emme ole halunneet nähdä ennen kuin elämä on tuonut meidät väistämättömän eteen. Uskottomuus, pettymys, luottamuksen menetys, hylätyksi tuleminen. Hetki, jolloin näemme, että meidän tulee astua ulos, vaikka se väistämättä satuttaa rinnalla kulkijaa. Olen monesti miettinyt, kumpi on kipeämpää: jätetyksi tuleminen vai lähtöpäätöksen tekeminen. Molemmista minulla on omaa kokemusta.

Asiakkailtani olen kuullut lukemattomia tarinoita aidan molemmin puolen. Vaikka suurin osa eroryhmiini ja yksityisvastaanotolleni tulijoista on vahvistusta ja uutta suuntaa hakevia jätettyjä, on viime vuosien aikana joukossa ollut yhä enemmän lähtöpäätöksen tehneitä.  Molempien repuissa kivet painavat, mutta eri tavoin.

Sanotaan, että minun haavani tunnistaa sinun haavasi ja siksi ihmisellä on taipumus tuntea vetoa henkilöön, jonka tarina täydentää omaa minämaisemaa, joko kutsuen vielä kerran uudelle kipeälle kertauskierrokselle tai auttaen eteenpäin aiemmin ratkaisemattomien polkujen suunnannäyttäjäksi  Siksi yksi tärkeimmistä asioita eroryhmissä onkin sen pohtiminen, miksi valitsin juuri hänet?

Meissä kaikissa on erilaisia puolia ja tarpeita. Voi olla hämmentävää huomata, kuinka erilaiset ihmiset meitä voivatkaan vetää puoleensa. Hiljattain eräs ystäväni kuvasi, kuinka hän avasi kumppanilleen pääsyn sydämeensä, vaikka egon luoma kuva mahdollisesti puolisosta oli ollut hyvin toisenlainen. Muutama vuosi aiemmin toinen ystäväni avasi samaa asiaa puhuessaan rakastetustaan tällä tavoin: "Minulle oli yllätys, että tässä tämä mies nyt on. Niin toisenlaisena kuin odotin, mutta juuri sellaisena, jota voin ja haluan rakastaa." Joskus toisen näkeminen "uusin silmin" voi avata myös pitkässä parisuhteessa maiseman salaiseen puutarhaan.

Rakkaus on mahdollisuus, joka on luonamme riippumatta siitä kuljemmeko yksin tai pareittain. Siksi on tärkeätä huomata, että syy onnettomuuteesi ei välttämättä ole parisuhteesi vaan omat odotuksesi elämältä ja oma taitosi tehdä itsesi onnelliseksi tai onnettomaksi.Emme valitse tunteitamme, mutta valitsemme tekomme. Sanotaan myös, että ajatuksemme tuottavat tunteita. Mikään ei ole yhdellä silmäyksellä selvää, puolisosi on mahdollisuuksien maailma.

Identiteettikriisi on huonoin syy parisuhteen päättämiseen, harmi vain, että se ymmärretään usein liian myöhään.