torstai 27. lokakuuta 2016

Päivitätkö itsesi vai parisuhteesi?



"Jos äiti olisit ollut tuollainen naimisissa ollessanne, ei isä olisi varmasti koskaan jättänytkään sinua."

Tuon lauseen sai eräs eroryhmäläiseni kuulla aikuiselta lapseltaan. Erotunteiden käsittely, oman identiteetin pohdinta ja uuden elämän avoin tarkasteleminen olivat saaneet äidin kukoistamaan. Tärkeä oivallus siitä, että kukin on oman onnensa seppä oli kasvattanut naisen itsetuntoa roimasti. Päättynyt parisuhde ei ollut johtanut tuhoon vaan parempaan itsetuntemukseen, itsensä hyväksymiseen ja viimein rakastumiseen omaan elämäänsä. Pahimman erokriisin keskellä hän ei olisi milloinkaan uskonut että näin voisi käydä. Kuitenkin, päättäessään ottaa eron kasvumahdollisuutena, loi hän samalla itselleen hedelmällisen maaperän kasvaa ihmisenä, kokea rakkautta ja olla oman potentiaalinsa kokoinen. Eroryhmän päättyessä nainen oli keskellä kukoistavinta erohehkuaan, uuden elämän edessä. En kuitenkaan voinut olla pohtimatta, olisiko muutos ollut mahdollinen myös ilman eroa?

Miksi eksymme parisuhteissamme? Miksi koemme joutuneemme loukkuun? Miksi arki syö ilon ja miksi alamme laskea velkaa? Miksi ruoho on äkkiä vihreämpää toisella puolella? Kysymykset eivät lopu kun pohdimme rakkaussuhteen haasteita tai eron syitä. Ja hyvä niin, kysymyksiä esittämällä meillä on mahdollisuus luoda ajatuspolkuja, jotka auttavat meitä tulevaisuuden rakentamisessa ja itsemme ymmärtämisessä. Miksi valitsin juuri hänet? Miksi suostuin mielivaltaiseen kohteluun? Missä vaiheessa lakkasimme puhumasta keskenämme?

Bruce Fisherin eroseminaariin Suomeen tuonut Kari Kiianmaa tuo ansiokkaasti esiin Yle:n haastattelussa, että mikään ei muutu uudessakaan suhteessa, jos ei ole itse valmis muuttumaan. Kun vanhaan käsikirjoitukseen asetetaan uudet esittäjät, on lopputulos lopulta sama. Tärkeä kysymys ennen eropäätöstä voisi ollakin: Olisinko valmis tutustumaan itseeni ja sinuun  uudelleen, voisimmeko päivittää parisuhteemme? Kiianmaan mukaan noin kymmenen vuoden välein ilmenevissä parisuhdekriiseissä voittajina selviävät he, jotka ovat valmiita yhdessä ottamaan haasteen vastaan. Yksin se ei onnistu eikä sitä voi seuraavassakaan suhteessa välttää.

Linkki Kari Kiianmaan haastatteluun.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti