Lohdutuksen ja toivon sanoittaja

 Leonard Cohen 1934-2016

Kyllä, melankolinen ja surullinenkin, mutta ennen kaikkea vahvistava ja lohduttava. Leonard Cohen on kulkenut elämäni suruissa ja iloissa mukana vuosikymmenten läpi. Lähin levy on yleensä ollut helpommin käden ulottuvilla kuin muu lohtu ja apu. Cohenin ääni ja sävelet ovat silloin kietoneet minut vahvaan syleilyyn, turvaan, josta ei ole ollut kiire pois ja jonka menettämistä ei ole tarvinnut pelätä.

Vuonna 2008 osallistuin hänen konserttiinsa Helsingissä. Vaikka kaihdan isoja konsertteja ja väentungosta, uskaltauduin lähtemään. Istuin takarivissä suuren yleisön keskellä, mutta minusta tuntui, kuin hän olisi laulanut juuri minulle. Kyyneleet valuivat, olin onnellinen hetkestä ja hetkestä. Tuntui käsittämättömältä nähdä omin silmin niin suuresti ihailemani mies. Helsingin Sanomat antoi hienon kritiikin, pidin sitä seinällä usean vuoden ajan.

Äly, henkisyys, huumorintaju ja ääni, mikä koskettava yhdistelmä. Kuinka upea mies!

Marraskuisena aamuna lumen ja auringon valaistessa kotikatuani pysähdyn tämän asian äärelle. Olemme kanavia jollekin suuremmalle, se on mahdollista meille kaikille. Joillekin meille on annettu lahja ilmaista itseämme tavalla, jonka vaikutukset tuntuvat kauas ja kauan. Leonard kuului heihin. Saimme ja saamme kokea rakkautta hänen lahjojensa kautta. Kiitos.

Leonard Cohen ei ollut koskaan naimisissa. Lapsia hänellä on kaksi, Adam ja Lorca.

Tuliko ero aivan puun takaa?

Yllättäen jätetyksi tullut henkilö kuvaa usein tunteitaan sanomalla, että "se tuli aivan puun takaa" ja jatkaa kertomalla, että "meillähän meni kuitenkin ihan hyvin". Tutkimuksista kuitenkin tiedetään, että jättäjä on yleensä pohtinut lähtöään keskimäärin kaksi vuotta ennen päätöstään. Kuinka tuon kaksi vuotta olisi voinut käyttää paremmin?

Avoimuus on parisuhteen perusta. Se on sen ymmärtämistä, etten voi tietää mitä sinulle kuuluu, jos en sitä kysy ja jos sinä et sitä kerro. Avoimuudelle on tilaa siellä, missä on läheisyyttä. Ollakseen toiselle läheinen ihmisen pitäisi tuntea ensin itsensä. Mistä pidän? Mistä tulen onnelliseksi? Kuinka haluan arkeni sujuvan? Mitä pelkään? Mitä haluan? Vastuu näiden asioiden kertomisesta on kokijalla. Liian moni oman suhteensa mielekkyyttä pohtija piiloutuu kuitenkin "kaikki on hyvin" -naamion taakse ja pahimmillaan  jättää puolisonsa luuloon, että tästä todella on kysymys. ´Samaan aikaan railo välillä kuitenkin kasvaa. Tyytymätön piileksii tunteidensa kanssa ja puoliso, joka ehkä epäilee jotain, selittää itselleen arjen tullen mukaan kuvioihin ja kyllähän se tästä, kun lapset kasvaa ja elämä helpottuu.

Ihmistä ei voi pakottaa avoimuuteen, osa ei edes osaa puhua tunteistaan, vaikka lopulta siinä on kysymys vain siitä, että kertoo mitä ajattelee ja miltä tuntuu. Olen tavannut monia musertuneita jätettyjä, jotka kysyvät yhä uudelleen itseltään: Miten tähän päädyttiin? Miksi en saanut häntä avautumaan? Mitä tapahtui välillämme? Miksi etäännyimme? Miksi lakkasimme puhumasta? Olisinko voinut tehdä vielä jotain?

Ei yksin pysty tekemään työtä kahden edestä. Vuorovaikutukseen tarvitaan aina kaksi. Tulkinta on nopein tie tuhoon ihmissuhteissa, koska tulkitsemme aina toisiamme oman menneisyytemme kautta. Älä myöskään odota että toinen osaa tulkita sinua. Tulkinta on aina arvailua ja hakuammuntaa, peloista tai  toiveista kumpuavaa haavemaailmaa.Älä eksy siis ajatuksiisi, vaan keskustele, silloinkin kun pelottaa, koska silloin mahdollisesta kahden vuoden salaisesta harkinta-ajasta voikin muodostua matka toisen sisimpään. Toinen ihminen on aina enemmän kuin sinun ajatuksesi hänestä. Puolisoon on täysin mahdollistua rakastua uudelleen.