Sinun rakkautesi oli totta

Joku viisas on joskus sanonut, että ihmisen on tärkeämpää osata rakastaa kuin saada rakkautta. Tämän näkökulman voisi helposti haastaa kysymällä, että kuinka sitten rakastaa, jos ei rakkautta ole osakseen saanut, eikä sitä kautta sen olemuksesta oppinut?  Kuitenkin, olen tavannut ihmisiä, joita on rakastettu, mutta joille rakastaminen on vaikeaa ja heitä, joille rakkautta ei juuri suotu, mutta jotka havahtuivat siihen ja päättivät jakaa rakkautta myös muille.

Ajatus itsensä rakastamisen tärkeydestä on aiheuttanut närää monessakin asiantuntijassa, mutta uskon sen johtuvan ennen kaikkea siitä, että ajatus ei aukene kaikille aivan samankaltaisena. Kun puhumme rakkaudesta, puhumme väistämättä aina samalla itsestämme

Ihmiselle on tärkeää puolustaa omaa rakkauselämäntapareviiriään. Teini-iästä saakka parisuhteessa ollut viisikymppinen puhuu mielellään parisuhteen tärkeydestä ja tarkoituksellisuudesta, eikä näe mieltä yksinäisen suden vapaudessa kulkea omia polkujaan samalla kun susi saa puistatuksia ajatuksesta jakaa matkansa ikuisesti uskollisen parinsa kanssa. Romanttisen rakastumisvaiheen ytimessä elävä  ihminen on riippuvainen toisen läsnäolosta. Jollekin parisuhde on ainoa tapa elää, ja jollain minulle arvoituksellisella tavalla tuo kutsumuksellinen olento aina löytää uuden suhteen joka kerta yhtä keveän helposti edellisen päätyttyä. Ehkä me olemme ytimeltämme erilaisia, ehkä tapa pariutua tai olla pariutumatta on todella lajiominaisuus? On ihmisiä, jotka ylivirittyvät niin paljon hormonihuumassa, että rakastumisvaihe ei ole vain ihanuutta vaan stressaava poikkeustila. Eräät pelkäävät niin paljon hylätyksi tulemista, ettei suhde ole sen tähden vaihtoehto itsenäiselle parittomalle elämälle.

Moni asiakkaani pohtii, rakastiko entinen puoliso oikeasti häntä milloinkaan ja mistä sen tietäisi aivan varmasti? Myös Affair-sarjan Helen painii näillä hetkillä Suomessa nähtävissä jaksoissa saman jäytävän ajatuksen kanssa: Oliko Noahin rakkaus totta? Valittiinko minut vääristä syistä? Sarja on vallan mahtava kuvaus vaihtuvista ihmissuhdedynamiikoista. Voisi kysyä valmistuuko yksikään ihmisssuhde milloinkaan?  Koska niin kauan kuin me muutumme, muuttuvat tarinammekin.

Vaan mitkä ovat oikeat syyt rakastaa? Ne, joita sinä asetat rakkaudelle vai ne, jotka kumppanisi asetti? Mistä puhut kun puhut rakkaudesta? Mitä kaipaat, kun kaipaat rakkautta? Ovatko ne samat syyt kuin syyt sitoutua? Tai löytyykö syy eroon näiden tarpeiden muuttumisesta?  Onko rakkaus halua ja himoa vai tahto perustaa yhteinen elämä? Onko yhteinen elämä edes mahdollista? Onko edes mahdollista luvata toiselle loppuelämää? Onko parisuhde päämäärä vai mainio opinto-oikeus omaan itseen?

Eroseminaarissa puhutaan paljon rakkaudesta ja myyttisestä itsensä rakastamisesta. Olen saanut ilon seurata monen henkilön itseensä rakastumista ja kyllä, se on kaunista, koska itseään rakastava ei ole yksin, vaan hän on rakkauden kanssa. Eikä kukaan voi tätä rakkautta häneltä riistää. Ajattelen, että  itsensä rakastaminen on tärkeää siksikin, että itseään rakastamalla oppii paljon siitä mitä rakkaus yleensä itselle merkitsee. Jos siis olet eronnut, voit toki pohtia, oliko puolisosi rakkaus aitoa, mutta se on loppupelissä vain mörkömetsään eksymistä. Juhli mieluummin sillä tiedolla, että sinun rakkautesi oli totta ja sillä on sinulle valtavaa merkitystä. Sinä osasit rakastaa, ja sinä osaat rakastaa.