Hyvää uutta vuotta!

Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää uutta vuotta! Ensi vuonna jatkan blogissani tunteiden ja vuorovaikutuksen ihmeellisten kysymysten parissa. Luvassa on aiempaa enemmän seksuaalisuutta ja läheisyyttä käsitteleviä teemoja.

Sinulle lukijani toivon läsnäoloa, avoimuutta ja hyviä kohtaamisia. Ole itsellesi kiltti ja kulje omaa kutsumustasi kohti. Jos se ei ole vielä sinulle auennut, niin lähde matkalle ottamaan selvää.  Älä jää yksin huolinesi, mutta älä myöskään ilojesi kanssa. Jaettu harmi puolittuu siinä kuin riemu tuplaantuu ja jos niin ei käy, olet väärässä seurassa. Muista, maailmassa on hyviä ihmisiä, sinun tarvitsee vain ottaa askel heitä kohti. Rauhaa ja rakkautta!

Vaiheita

Aloin kirjoittaa tätä blogia 1470  päivää sitten. Päätös syntyi silloisen seurustelusuhteeni päättymisen raunioilla. Halusin uutta merkitystä elämääni, halusin oppia tutustumaan itseeni ja samalla jakaa oppimaani. Koin, että bloggaaminen on mainio tapa tehdä työtäni näkyväksi heille, jotka pohtivat ajan varaamista vastaanotoltani.  En silloin neljä vuotta sitten kuitenkaan osannut arvata, kuinka moneen ihmiseen tekstini tulisivat vaikuttamaan ja mikä merkitys niillä tulisi olemaan.

Eniten tekstejäni olen tagannut tunteet- ja muutos-merkinnällä, suurimmassa osassa teksteistä olen käsitellyt eroa ja vuorovaikutusta ihmissuhteissa. Yhä enemmän viimeisen vuoden aikana olen käsitellyt myös omaa elämääni, pidän itsekin siitä, että asiantuntija tulee ihmisenä esiin roolinsa takaa. Suhteellista ja suhteetonta -blogin lisäksi kirjoitan Hidasta elämää -tiimissä, jossa olen ollut mukana tammikuusta 2014, olen iloinen yhteisöstä, joka on laajentanut maailmankuvaani ja avannut mahdollisuuksia elämässäni.

Auttajan työssä on antoisaa, että siinä yleensä pääsee lähelle ihmistä ja väistämättä usein myös oppii asiakkailtaan. Pidän siitä, että joudun haastamaan ajatuksiani ja perustelemaan ne. Joskus keskustelut johtavat myös siihen, että rupean ajattelemaan toisin. Kasvan ihmisenä ja ammatissani suuntiin, joita en aina ole osannut ennalta odottaa. Kuten nyt, kun eroasiantuntijuuden lisäksi alan olla enemmän tekemisessä erojen ennaltaehkäisyn kanssa.

Esa Saarinen pohtii juuri ilmestyneessä Helsingin Sanomien haastattelussa (tilaajille), ihmisyyttä ja ihmissuhteita. Hän sanoo:

”Esimerkiksi parisuhde vaatii erilaisia vaiheita rikastuakseen ja jotta kaari voi syntyä. On siedettävä tunnetiloja, joita muuten ei haluaisi kokea, mutta jotka palvelevat kokonaisuutta. Kaikki kunnolliset prosessit sisältävät tummia vaiheita.”

Lainaus sisältää järisyttävän tärkeä ajatuksen: Parisuhteen onnellisuuden tae ei ole jatkuva tyytyväisyys, vaan kyky kestää myös vaikeita vaiheita, joiden jälkeen osaa arvostaa paremmin kokonaisuutta ja yhteistä elämää. Se, kuinka kestämme ahdistusta ja epätietoisuutta vaihtelee, mutta hyvä uutinen on, että sitä voi oppia. Varsinkin silloin, jos taustalla on haasteellinen ja turvaton  lapsuus, voivat menneisyyden varjot rasittaa uskoa pysyvään suhteeseen. Ihminen voi alkaa sabotoida omaa parisuhdettaan. Tulemalla tietoiseksi menneisyydestään, voi myös löytää uusia tapoja kohdata vaikeuksia ihmissuhteissa. Ylen artikkeli käsittelee tätä mielenkiintoisesti käymällä läpi lapsuusiän kiintymyssuhteiden merkitystä myöhemmille ihmissuhteille.

Kohtaamisen kauneus

Kuva: Hidasta elämää

Pysähdyn ja pohdin kulunutta vuottani. Se on ollut täynnä tunteita. Olen joskus sanonut olevani kävelevä tuntoaisti. Siksikin olin ihmeissäni kun uusi ystäväni kuvasi minua järjen ääneksi. Mietin, mikä on ero tunteen ja järjen välillä?

Elämäni aikana  olen kovissa paikoissa huomannut, että siirryn eräänlaiselle automaattiohjaukselle, tilaan, joka auttaa minua selviytymään eteenpäin samalla, kun maailma romahtaa ympärilläni. Se on opittu defenssi, lapsuudestani saakka minulla ollut selviytymiskeino, mutta uskon siinä olevan jotain synnynnäistäkin alttiutta. Olen vahva, pystynhän kannattelemaan myös muita hädässä. Toimin järkevästi ja minusta todella tuntuu, että minä hallitsen tilanteen. Varmasti toisen asemaan asettumisen kykyni on auttanut minua myös työssäni. Vuodet ovat opettaneet minut olemaan taidosta kiitollinen, mutta olen tutustunut myös sen hintaan, joka on ollut yksin jääminen omien hankalien tunteideni kanssa. Tämän tiedostaminen on johdattanut minut  parempaan itsetuntemukseen ja sitä kautta uusiin toimintatapoihin omassa elämässäni. ja kun tuntee itsensä paremmin, tuntee samalla hieman paremmin myös muut.

Parhainta mitä voimme toisille antaa on aito kohtaaminen. Aina ei ole helppoa olla auki ja joskus läsnäolon taika pääsee yllättämään. Minun parhaat hetkeni kuluvana vuonna ovat liittyneet ihmissuhteisiin, niin myös vaikeimmat. Useista ystävistä on tullut minulle läheisempiä ja ne henkilöt, joiden kohtaaminen on satuttanut tavalla, jossa ei ole ollut mitään rakentavaa, olen rajannut pois elämästäni.

Haluan olla uskollinen tunteilleni ja itselleni. Olen oppinut, että parhaat hetket jaan ihmisten kanssa, joilla on sama arvopohja ja ihmiskäsitys kuin minulla. Arvostan avoimuutta, herkkyyttä, aitoutta  ja hyvää tahtoa. Parhaisiin hetkiin sisältyy myös useita ammatillisia kohtaamisia, mikään ei ole työssä palkitsevampaa kuin saada aito kiitos. Se tuntuu hyvältä myös antaa.

Olen jostain lukenut, että useimmat päätökset teemme tunteella, mutta meillä on tarve  perustella ne järjellä. Järkipäätös perustuu siis tunteisiin, mutta suhtautumisemme niihin riippuu paljon herkkyydestämme.

Katsele Claes Andersson ajatukset siitä, mikä on tärkeää elämässä >>

Ajatuksia menneestä ja katsaus tulevaan

Kulunut vuosi on ollut täysi. Minulla on tapani innostua lujaa vetovoimaisista asioista ja usein kahmin kiinnostavia töitä ja tehtäviä. Se on välillä haastavaa, koska en halua perua lupauksiani tiukassakaan paikassa ja pyrin löytämään mielelläni asiakkaalleni ajan myös silloin, kun se on aikataulullisesti haastavaa. Päivät voivat venyä pitkiksi, mutta hassua kyllä, unesta harvoin tingin, ja se, että nukun niin hyvin, todennäköisesti antaa minulle virtaa jaksamiseen.

Tänä vuonna olen saanut paljon uusia asiakkaita ja kiinnostavia töitä. Joistain olen joutunut kieltäytymään, vaikka ne ovat olleet kovin houkuttavia. Eroseminaarit ovat yhä lempilapseni, ryhmä joka toimii kerrasta toiseen uskomattomalla tavalla. Eroryhmät myyvät nykyään nopeasti loppuun, olen iloinen, että menetelmä tunnetaan. Tammikuun ryhmä on jo kauan ollut täynnä, maaliskuun ryhmään mahtuu vielä.

Ensi vuonna ilmestyy ensimmäinen kirjani, joka on, ei niin yllättäen, erosta selviytymisen opas. Kiitos teille asiakkailleni, jotka olette antaneet tarinanne kirjan sivuille jaettavaksi. Hieman kirjaani ennen julkaistaan antologia äitiydestä ja lapsista. Kirjassa on kaksi tekstiäni minulle ajankohtaisesta pesästä lentoon -vaiheesta. 

Uusi luottamustehtäväni, HSP Suomen Erityisherkät ry:n hallituksen jäsenyys, odottaa minua vuoden alussa. Upeaa, että saan työskennellä inspiroivien ammattilaisten kanssa tärkeän teeman ääressä. Erityisherkkyys tunnetaan nykyään kohtuullisen hyvin, mutta yhä siihen liittyy myös paljon väärinymmärrystä ja ennakkoluuloja. Ennen kaikkea, erityisherkkyyden tunnistaminen itsessään  on monelle herkälle huima kokemus, joka avaa maisemat parempaan itsetuntemukseen.

Tulevaisuudessa teen enemmän vastaanottotyötä. Todennäköisesti joudun sen tähden vähentämään hieman eroseminaareja. Kaikkea ei voi vain saada, vaikka kuinka haluaisi. Tähtäimeni on valmistua seksuaaliterapeutiksi vuonna 2019. Kutsumus kantaa siis uusiin, mutta aiempaa koulutustani hienosti täydentäviin maisemiin, olen kiitollinen, että saan olla tässä ammatissa.


Kuvassa vastaanottotilani Helsingin Arabianrannassa.

Uuden elämän värit

Eroasiantuntijan identiteettikriisi?

Otsikko ottaa kantaa työhistoriaani. Olen viidentoista vuoden ajan tehnyt eroauttamista ja -neuvontaa. Lähdin ammatilliselle polulle oman eroni kautta, niin usein käy. Haavoittuneesta tulee paranemiskokemuksen jälkeen auttaja. Minulle oli huikea kasvukokemus tulla jätetyksi 19 vuotta sitten neljän avioliittovuoden jälkeen. En toki sitä mieheni lähtiessä ymmärtänyt. Silloin näin vain lohduttoman tulevaisuuden ja tunsin surua, vihaa  ja häpeää. Pian aloin vahvistua ja erityisesti rakkaus alkoi näyttäytyä minulle uudella tavoin. Alkoi, koska olin siihen valmis. 

Seuraava kasvun paikka oli, kun huomasin, ettei sitä toista herra oikeaa ehkä tulekaan. Todellinen läpimurto oli päivä, jolloin totesin: Vaikken koskaan enää rakastuisi uudelleen, voin kokea rakkautta ja olla onnellinen. En ole riippuvainen siitä, että toinen ihminen sitä minulle osoittaa. Rakkaus on, riippumatta siitä olenko parisuhteessa tai en.

Hakeuduin keväällä Parisuhdekeskus Katajan Solmuja parisuhteessa -parineuvojakoulutukseen. Halusin saada haltuuni menetelmän, jonka avulla voi auttaa pareja ymmärtämään itseään paremmin ja tekemään kestävämpiä ratkaisuja. Kasvamaan yhdessä. Viehätyin Solmusta, koska siinä on tietty struktuuri, kuten eroseminaarissakin. Tapaamiset eivät ole tyhjää lätinää, vaan meillä on tavoite jota kohti kulkea yhdessä. Kuitenkin tähän hetkeen keskittyen.

Nyt kun olen saanut toimia Solmuneuvojana puolen vuoden ajan, huomaan kuinka suuri etu minulle on kaikista niistä vuosista, joiden aikana olen auttanut eronneita selviytymään. Löytämään uuden tarkoituksen elämälleen. Eihän se ihme ole, ei eroa voi prosessoida analysoimatta päättynyttä suhdetta. Ei toimivasta parisuhteesta puhua tietämättä siitä, mikä ei ainakaan toimi. Olen onnellinen, että olen päätynyt parineuvojaksi toista reittiä kuin yleensä.

Pohdin kaikkia näitä tunteita, joita minulla herää liittyen parineuvontaan ja eroauttamiseen ja olen iloinen, että huomaan roolien täydentävän toisiaan. Lopulta kyse on molemmissa rakkaudesta tai rakkaudettomuudesta. Voin nähdä eron uuden elämän mahdollisuutena, mutta voin huomata mahdollisuuksia nyt myös siellä, jossa en ehkä niitä olisi aiemmin kyennyt näkemään.

Lähisuhdeväkivaltaa voi olla vaikea tunnistaa

Väkivalta on vallankäyttöä. Se on aggressiivista rajojen ylitystä, puuttumista toisen ihmisen maailman tavalla, joka aiheuttaa tuhoa. Väkivaltaa voi olla vaikea tunnistaa silloinkin, kun se on läsnä omassa suhteessa. Ihminen pelkää niin paljon yksin jäämistä tai on ahdistettu niin pelokkaaksi nurkkaansa, että valitsee mieluummin itsensä pienentämisen ja joka tapauksessa parempaan huomiseen uskomisen kuin lähtemisen. Voi olla vaikea ymmärtää, että henkilö, jota kokee rakastavansa niin paljon, tahtookin sinulle pahaa. Voi myös olla, että väkivallan kohteena oleva ihminen kokee itse olevansa huonon kohtelun arvoinen. Molemmissa tilanteissa on aika hakea apua. Väkivalta ei ole milloinkaan oikeutettua tai perusteltavissa.

Väkivalta ilmenee monissa muodoissa. Se voi olla fyysistä väkivaltaa, eli konkreettista pahoinpitelyä. Taloudellista valtaa, jolla kumppanisi säätelee rahojesi käyttöä. Parisuhteen ulkopuolisten sosiaalisten suhteiden säätelyä eli puuttumista siihen keiden kanssa saat pitää yhteyttä.  Seksuaalista väkivaltaa, johon liittyy kehollinen väkivalta, mutta myös painostaminen seksiin. Väkivaltaiseen käytökseen liittyy myös henkinen väkivalta, johon lasketaan uhkailu, alentuva ja mitätöivä asenne, haukkuminen, huutaminen, alistaminen, painostaminen, pelottelu tai ilkeämielinen vihjailu.  Vastuu väkivallasta on aina väkivallan tekijällä. Jos huomaat selitteleväsi puolisosi käytöstä, kannattaa havahtua.

Hae apua, jos pelkäät. Suomessa kuolee vuosittain 20-30 naista lähisuhdeväkivallan seurauksena. Tutkimuksen mukaan henkirikokset tapahtuvat useimmin silloin, kun naiset ovat eronneet tai eroamassa puolisostaan. Myös miehet kokevat suhteissaan väkivaltaa, mutta heillä voi olla suurempi kynnys hakea apua.  Älä viivyttele, jos pelkäät. Väkivallasta voi selviytyä. Jos olet väkivallan tekijä, on myös sinun mahdollista saada apua tilanteeseen. Parisuhteeseen ei kuulu toisen satuttaminen, eikä oman kipeän kokemuksen ohittaminen milloinkaan.

Jos havaitset naapurissasi väkivaltaa, soita numeroon 112.

Lue lisää Naisten Linjalta >>

Miesten kokema väkivalta >>

Lue vanhemman konstaapelin Timo Härkösen Facebook-päivitys viime vuoden joululta >>

Amnestyn vetoomus >>
Parisuhdeväkivallan uhrina Suomessa kuolee vuosittain 20–30 naista. Tutkimusten mukaan naisiin kohdistuvat henkirikokset tapahtuvat useimmiten silloin, kun naiset ovat eronneet, tai eroamassa puolisostaan.
Parisuhdeväkivallan uhrina Suomessa kuolee vuosittain 20–30 naista. Tutkimusten mukaan naisiin kohdistuvat henkirikokset tapahtuvat useimmiten silloin, kun naiset ovat eronneet, tai eroamassa puolisostaan.
Parisuhdeväkivallan uhrina Suomessa kuolee vuosittain 20–30 naista. Tutkimusten mukaan naisiin kohdistuvat henkirikokset tapahtuvat useimmiten silloin, kun naiset ovat eronneet, tai eroamassa puolisostaan.

Ensimmäinen joulu eron jälkeen on kipua, mutta myös portti uuteen elämään

Ensimmäinen joulu eron jälkeen on monelle vaikea. Kaikki on toisin. Joskus se voi olla helpotus, joskus suuri tuska. Vaikka eron uhka olisi ollut jo pitkään tiedossa, voivat omat reaktiot yllättää.  

Siirtyminen parisuhteesta eronneeksi ei kulje ilman tunnetyöskentelyä, mutta joskus ihminen voi tarvita työkaluja ajatustensa selvittämiseen. Silloin avuksi voi tulla ystävä, kirja, musiikki, eroseminaari tai terapeutti. Lue koko juttu Hidasta elämää sivulta >>

Voiko onnellisen parisuhteen tunnistaa?

Olen usein väittänyt, ettei pariskunnan onnellisuutta voi arvioida ulkoapäin, vaan pitäisi päästä kärpäsenä kattoon arvioimaan tilannetta kun ovi sulkeutuu maailmalta ja henkilöt jäävät kaksin. Tämä väitteeni toki perustuu lukemattomiin tarinoihin, joita olen kuullut eron keskellä olevilta henkilöiltä ja perustuu se monelta osin myös kokemuksiini omassa elämässäni. Mutta kuitenkin, viimeaikaisten kokemusteni perusteella, tarkistaisin omaa mielipidettäni.

Sain haastatella jokin aika sitten erästä pariskuntaa, joka on viettänyt koko elämänsä yhdessä. Eikä vain siviilissä, vaan myös työtä yhdessä tehden. Huomioni kiinnittyi kiireettömään läsnäoloon ja katseisiin: varsinkin niihin, jotka havaitsin puolisalaa, ohimennen. Hetkinä, jolloin toinen katsoo toista, tietämättä kenenkään näkevän. Kokemus oli minulle kaunis, sain lämmitellä heidän rakkautensa energiassa.

Lähipiirissäni on noin kymmenkunta paria, joita kutsun tässä yhteydessä onnellisuusoletetuiksi. Olen miettinyt pitkään, miksi näin koen. Suhteet eivät välttämättä edusta sitä, mikä on yleinen arvio toimivasta tai normaalista suhteesta tai mitä itse kaipaan parisuhteelta, mutta tiettyjä yhteisiä piirteitä pareista löydän. Alla listaukseni huomioistani.

-Kyky kertoa miltä tuntuu ja mitä toivoo siihen liittyen
-Kyky antaa toisen toteuttaa omassa elämässään tärkeitä asioita, vaikka ne eivät itseä kiinnostaisi
-Kyky antaa positiivista palautetta, myös silloin, kun sitä vähiten odottaa
-Kyky jakaa kotityöt tasaisesti
-Kyky nähdä toinen erillisenä ihmisenä
-Kyky antaa toiselle tilaa
-Kyky kunnioittaa toisen persoonaa
-Kyky toivoa tulevaisuudelta samoja asioita
-Kyky käsitellä seksuaalisuuteen liittyviä asioita silloinkin, kun halut eivät kohtaa
-Kyky haluta rakastaa ja osoittaa rakkautta
-Kyky kohdata vaikeuksia yhdessä
-Kyky antaa anteeksi

Parisuhderakkaus, kuinka se poikkeaa muusta rakkaudesta? Varmasti ainakin niin, että suurin osa ihmisistä toivoo siihen kuuluvan seksuaalista jännitettä, halua. Meille on myös luontaista hoitaa aiemmassa elämässä kokemiamme haavoja kumppanimme seurassa. Tätä kutsutaan korjaavasi kokemukseksi. Onneksi rakkauteen kuuluu myös mystinen puoli ja selittämättömyys. Kaikki ei ole aina sanallistettavissa.

Tärkeä ja hieman ikävällä tavalla haastava lause kaikille parisuhteessa eläville on: Rakastanko sinua silloinkin, kun en saa sinulta mitä haluan? Se sopii mainiosti myös vähemmän arvostettuun, mutta yhtä tärkeään ystävyysrakkauteen. Kysymys kutsuu sen äärelle, mitä rakkaus minulle tarkoittaa, onko se halua antaa, halua saada, halua yhdistyä, halua parantua vai halua kasvaa?

Lisää onnellisen parisuhteen reseptejä Paula Tiessalon kirjoittamassa Ylen artikkelissa >>

Tämä rauha ja kauneus

Kuvassa on äitini äiti Elsa, jonka mies Kalle kaatui jatkosodan viimemetreillä. Elsa jäi pieneen mökkiin yksinhuoltajaksi neljän tyttären kanssa. Mökissä oli huone ja keittiö. Pihalla pieni aittarakennus ja sauna. Talossa oli kantovesi ja navetassakin monta hoidettavaa. Ei ollut pyykkikonetta, kauppa kaukana kilometrien päässä, vesi lämmitettiin joka kerta erikseen. Työt tehtiin oltiin terveinä tai ei.

Elsalla oli suhde saman kylän mieheen, joka eli asumuserossa vaimostaan ja äitini syntyi sen seurauksena syksyllä 1949. Vaikka muut lapset olivat jo isoja, täytyi olla rankkaa vastata yksin 43-vuotiaana koko perheestä. Tarina nimittäin kertoo, että Elsa ei huolinut miestä elämäänsä ja miehen vaimo palasi takaisin kotiinsa kuultuaan suhteesta.

Sain viettää kaikki lapsuus- ja monet nuoruuskesänikin tuossa  äitini kotitalossa Toppilassa.  Se on värittänyt monella tavoin persoonaani: koen olevani hybridi, osa sielustani on lujaa Kainuun korpimetsien ja vaarojen luona, osa kaipaa aina  kaupungin karuun kylkeen.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä lähemmäksi tulee sukuni tarina. Kun katson Elsaa, monenlaiset tunteet kulkevat lävitseni. Elsa oli oman aikansa yksinhuoltaja, maailmassa, joka oli hyvin erilainen. Ajassa. jossa rakennettiin perusta kaikelle tälle, josta saamme nyt nauttia. Elsa kuoli itsenäisyyspäivänä 1970, olin silloin vuoden vanha. Onneksi sain tavata hänet kerran. Vaikka en tapahtumasta mitään muista, sillä on minulle suuri merkitys. Tänään, itsenäisyyspäivänä koen vahvaa kiitollisuutta, ja niin minä tunnen aivan kaikkina muinakin päivinä, aina ajatellessani häntä ja aikalaisiaan.

Kuinka arvotamme saamaamme apua?

Elämä on muutosta. Jokainen hetki meissä tapahtuu asioita monella tasolla: mielessämme, kehossamme, tunteissamme ja ajatuksissamme. Lisäksi tulee kaikki se, joka tapahtuu meille elämän kautta: muiden ihmisten ja tapahtumien välityksellä. Osan kanssa pärjäämme hyvin, mutta mitä isompien asioiden kanssa kampailemme, sitä varmemmin kaipaamme peilaajaa: kanssakulkijaa, joka auttaa suhteuttamaan, ottamaan etäisyyttä, välillä läheisyyttäkin ja joskus vain olemaan paikalla, jakamaan hetken, joka on liian raskas yksin kantaa.

Näitä ihmisiä on monenlaisia ammattikunnissa: terapeutteina, pappeina, valmentajina, mentoreina, lääkäreinä ja sielunhoitajina. Itse uskon erityisen paljon vertaistukeen, nimitänkin itseäni vertaistukiuskovaiseksi. Ajattelen, ettei mistään asiasta elämässä voi oikeasti tietää, ennen kuin se tapahtuu itselle, voimme kuitenkin eläytyä ja osoittaa empatiaa. Meillä on aina välillä mahdollisuus  valmistautua tuleviin asioihin, mutta vasta niiden konkretisoituessa tiedämme kuinka ne meissä resonoivat ja muuttavat mielemme järjestystä ja millaisia liikahduksia ne meidän kehossamme luovat.

Minulla on kokemusta kaikista edellä mainituista auttamisenmuodoista omassa elämässäni. Olen onnellinen, että olen osannut hakea apua sitä tarvitessani. Minulla on myös ystävinä ihmisiä, jotka toimivat kaikilla näillä aloilla. Olen huomannut, että avun saaminen usein lähettää ihmisen polulle, joka vie auttajaksi. Näin minullekin kävi.Vertaisryhmien vetäjästä kasvoin eroasiantuntijaksi ja parisuhdeneuvojaksi. Näillä näkymin seuraava etappini on valmistua seksuaaliterapeutiksi. Saan elää vahvaa kutsumusta todeksi.

Viime aikoina on paljon puhuttu siitä, että mielenterveyden alalla on liikaa tarjolla uskomushoitoista  puoskarointia. Olen samaa mieltä siitä, että on tärkeää valvoa alaa, Valviralla on paikkansa ja moni järjestö seuraa tarkasti oman toimialansa tekijöitä. Valitettavasti kaikki ammattilaisetkaan eivät kuitenkaan ole tutkinnosta huolimatta sopivia tekemäänsä työhön. Tästä ei toki seuraa se, että kuka tahansa pystyisi vaativaan hoito- ja terapiatehtävään. Niin se ei vain toimi. Toivoisin kuitenkin enemmän dialogia eri näkökulmien edustajien välille, ilman vihaa ja tuomitsemista. Uskon, että avoimuudella ja jakamisella pääsemme paljon parempiin tuloksiin, kuin tölvimällä.Työskennellessäni vuosien ajan ison kansanterveysjärjestön viestinnässä sain todistaa usein, kuinka kuraa osataan heitellä ihan mallikkaasti molemmilla, niin tiede- kuin "huuhaa"-puolellakin. Se ei edistä mitään hyvää.

Työssäni muutosvalmentajana ja eroasiantuntija perustan työni ja toimintatapani aina tutkittuun tietoon, mutta se ei tarkoita, etten olisi avoin myös asioille joita en osaa selittää, mutta jotka olen elänyt todeksi. Koen  tärkeäksi kertoa asiakkailleni aina erikseen, etteivät palveluni ole terapiaa, vaan valmennusta ja konsultointia. Siksikin, ettei niiden ero ole kaikille asiakkaille selvä. En tarjoa palveluja henkilöille, jotka tarvitsevat sairauteensa hoitoa, vaan ohjaan heidät muualle.

Tiesitkö tämä terapiasta?

Liinan blogi täydentävistä hoidoista.

Ajatuksia matkalta lähemmäksi

Surin Island

Vietin syntymäpäivääni Thaimaan lomalla yhdessä tyttäreni kanssa. Vietin samalla breikkiä myös kirjoittamisesta, koska käsikirjoitukseni toukokuussa ilmestyvään erosta selviytymistä käsittelevään oppaaseeni alkaa olla valmis ja halusin irrottautua aiheesta ennen viimeistelyä.  En myöskään ottanut mukaani yhtään kirjaa. Miksi? Siksi että olen opetellut kuuntelemaan äänikirjoja rakkaan ystäväni kirjakustantaja Anna-Riikka Carlsonin kannustamana. Hän on ehkä suurin kirjojen rakastaja, jonka tunnen ja hän jakaa tätä rakkaudensanomaa jatkuvasti onneksi meille muillekin.

Olin kokeillut äänikirjaa aiemminkin, mutta vasta nyt pääsin ideaan hyvin sisään. Lomallani kuuntelin merenrannoilla ja lentokoneessa Echkart Tollen klassikkoa "Läsnäolon voima", joka sopi hyvin arjen irtioton henkeen. Olen lukenut kirjan paperiversiota aiemminkin muutamia vuosia sitten, mutta kuuntelu toi mukaan nyt jännää lisäarvoa. Tuntui hyvältä antaa lukijan äänen keinutella tarinaa eteenpäin. Tollen klassikko on niin vahva, ettei sitä varmasti voi yhden elämän aikana ammentaa edes loppuun. Jokainen lause ja idea synnyttää lukemattomia uusia ajatuksia. Ennen kaikkea teos antaa hyvää energiaa ja konkreettisia työkaluja mielenrauhan saavuttamiselle. Olennainen läsnäolon löytämisen idea on kirjassa  pitkälti kiteytetty ajatukseen:

"Pyri olemaan menneessä tai tulevassa ajassa vain silloin, kun se on käytännön asioiden kannalta ehdottaman oleellista."

Kirjailija muistuttaa, että suurin osa kärsimyksestä on riippumista jo taakse jäädyissä asioissa, joihin usein liittyy myös menneen tapahtuneen vastustamista tai  kurottelua toiseen suuntaan: kohti ennakoimatonta ja epävarmaa tulevaa. Kuitenkin vain nykyhetki voi antaa meille täyttymyksen. Vain tämä oleva hetki on varmaa. Emme voi muuttaa mennyttä, eikä ole olemassa mitään konkreettista tulevaisuutta, johon astua. Olkaamme siis nyt. Avuksi läsnäolon tavoitteluun voit käyttää keskittymistä sisäiseen kehoosi, omaan ainutlaatuiseen energiakenttääsi. Psyykkisemotionaalinen kehosi väistyy, kun keskityt sisäiseen ajattomaan olotilaasi. Jos kiinnostuit lisää, hanki toki kirja käsiisi.

Reissussa olemalla ei pääse itseään karkuun, mutta välimatka laittaa usein palaset kohdalleen.Viimeinen vuosi on ollut elämässäni hurjaa muutoksen aikaa, ja haasteellisia tilanteita täynnä. Paljon kiitollisuutta synnyttävää hyvää, paljon väistämätöntä kipeää, paljon kasvua ja suostumista. Siksikin matka oli hyvä mahdollisuus pysähtyä ja välillä siinä onnistuinkin. Tämän vuoden tärkein parantunut taitoni on ollut rajojen vahvistaminen suhteessa negatiivisiin ihmisiin. Haasteitakin riittää: Mitä voitan pelkäämällä? Mitä haluan varmistamalla? Miksi on niin vaikeaa vain antautua sille, mitä minulle tapahtuu, hetki hetkeltä?  On juu hieman vaikeaa huomata, että 48-vuotiaana on vielä näin kesken, mutta niin, kuinka tylsää olisikaan olla valmis?

Lisätietoja Echkart Tollen kirjoista >>

Talviajan pehmeys ja turva

Olen syntynyt syksyllä, keskellä pimeyttä, mutta täydenkuun loisteessa marraskuussa vuonna 1969. Ehkä sen tähden minusta tuntuu, että vuosi alkaa syksystä. En pelkää pimeää, en harmautta, sade kutoo samettia sieluni ylle. Lempifantasiani on, kuinka saan maata merenrantahuvilassa syysmyrskyn keskellä rakastajani kainalossa ja kuunnella kuinka tuuli keinuttaa puiden latvoja ja nostattaa meren aaltoja. Mielentilasta riippuen, voin olla ajatuksissani kaukaisen meren rannalla tai oman maan sannalla. Myrskyn pauhu muistuttaa minua siitä, kuinka pieni olen, ja kuinka juuri sen tähden, voin luopua pelosta. Sen tähden, voin antaa tulla mitä tulee. Voin olla, mitä olen. Voin luopua kontrollista ja antautua.

Syksy sulkee vuoden syliinsä ja talvi peittelee luonnon uneen. Värit juhlivat mennyttä kesää, tekevät juhlasaaton kirkkaudelle. Tuulessa tunnen lapsuuteni tuoksun. Näyttää, kuinka aika hiljenisi ja kävisimme tauolle. Kuitenkin, piilossa, metsän peitossa, tapahtuu kummia:  alkuja, elämää, aavistus seuraavasta keväästä. Niin minussakin syntyy pitkän talven aikana vastauksia, haaveista tavoitteita ja voimaa. Olen lukenut joskus, että syntymävuodenaika värittää ihmisen sielunmaisemaa, ehkä se on totta. Ainakin moni läheinen ystäväni on syntynyt syksyllä kuten minäkin.

Tämä syksy on ravistellut minua monin tavoin, olen itkenyt ja nauranut enemmän kuin vuosiin. Olen ollut ahdistunut ja kokenut hurjaa hehkua. Olen joutunut jättämään taakse pitkän elämänvaiheen perheenäitinä, kun lapseni ovat nyt aikuisia. Elämä kysyy  minulta tänään, mitä seuraavaksi Marika? Mihin suuntaan? Ja huomaan, että yhä on niin paljon sanojen takana olevaa, jonka haltuun ottamiseksi tarvitsen aikaa, jonka näkyväksi tekemiseen ystävien tukea. Tarvitsen kirjoja, musiikkia ja luontoa. Luottamusta ja rakkautta. Lähdevettä ja hyvää kahvia, perunoita ja sipulia pannulla. Äitini läsnäoloa. Painavaa peittoa, kuumaa suihkua, yhteenliittymistä ja omaa tilaa. Olen pian 48-vuotias ja aivan alussa.

Eino Leino sen hyvin asetti:

Minun mieleni on niin kummallinen
kuin meri kuutamolla.
En tahtois ma touhuun ihmisten
ja en tahtoisi yksin olla.

Minun mieleni on niin korkea
kuin taivahan tähtivyöhyt,
sen alle mahtuvi maailma
ja yhdessä päivä ja yöhyt.




Talviajan alkamisen päivänä.

Kuva otettu vuonna 2003.

Kiitollisuus ravitsee sydäntä

Läsnäolo on tärkeää, jotta voisi huomata omat tunteensa. Liian tiheä askel, täysi kalenteri tai pakeneminen päihteisiin etäännyttää meidät tunteistamme. Moni kuitenkin myös perustelee täyttä arkeaan juuri kokemusten ja elämysten haalimisella. Myös alkoholia ja huumeita käytetään tavoitteena kokea jotain, joka ei ole tavoitettavissa arjen kainalossa. Mikä estää meitä näkemästä elämän hienot vivahteet ympärillämme?

Hyvä ystäväni sanoi tällä viikolla, ettei hän tarvitse alkoholia tai sirkushuveja nauttiakseen elämästään. Että kaikki on niin hienoa jo itsessään: kulttuuri, ihmissuhteet, ajankohtaisista asioista innostuminen, kuuma teepannu ja runokirja. Onko elämästä hurmaantuminen taitolaji? Ainakin sen minä olen huomannut, ettei se korreloi omaisuuden tai vastoinkäymisten kanssa. Minullakin on vuosien kokemus siitä, miltä tuntui jännittää, kuinka rahat riittäisivät viimeiselle viikolle ennen palkkaa. Ne vuodet ovat muistoissani hienoja, tiukka rahatilanne vain kirkasti kaikkea sitä muuta hyvää, mistä sain nauttia.

Sanotaan, ettei onni asu olosuhteissa. Minun on helppo uskoa se omien kokemusteni ja ympärillä olevien tarinoiden kautta. Suurin yhteinen nimittäjä onnellisten ihmisten keskuudessa on elämänkokemusteni mukaan kiitollisuus. Taito nauttia elämän kauneudesta ja mahdollisuuksista. Tahto ilahduttaa lähimmäisiään ja iloita heidän onnestaan. Rohkeus tarttua tilaisuuksiin.  Kaikilla ei tätä lahjaa ole. Ajattelen kuitenkin, että sen voi oppia jos vain haluaa.

Myös vaikeista asioista ja elämän vastoinkäymisistä voi olla kiitollinen. Usein ne ovat suuria opastajia matkallamme. Se, mikä niiden anti on, näyttäytyy useimmiten kuitenkin vasta ajan päästä ja silloinkin heille, jotka ovat päättäneet luottaa elämään tapahtuneesta huolimatta. Jos olet hylännyt itsesi, kun et saanutkaan sitä mitä elämältä halusit, niin muista ettei suunnanvaihdos ole milloinkaan myöhäistä. Kuten joku viisas joskus sanoi: paras aika istuttaa omenapuu oli kaksikymmentä vuotta sitten, toiseksi paras aika on tänään. Lisäisin vielä, että hedelmiä sinun ei tarvitse kuitenkaan odottaa niin kauaa.

Kun kumppani haluaa vapauden

Mitä tapahtui viidenkympin villitykselle? Muistan kuinka sana huvitti minua lapsena. Aikuisten tarinoiden kautta se avautui tilana, johon henkilö (yleensä mies) joutui vasten tahtoaan, mutta lopulta hurmalle antautuen. Koska lauseiden loput eivät kuuluneet tai avautuneet lapsen maailmalle, jäi siitä päällimmäiseksi ajatukseksi hilpeä hullaannus, sekavuustila, josta onneksi oli mahdollisuus parantua.

Maailma on muuttunut neljässäkymmenessä vuodessa, elämme terveempinä pidempään ja neli-viisikymppisinä tehdään täysiä duunia ja suoritetaan elämää. Vaikka puoliso voi jäädä sivuraiteelle, voi arkeen olla mahdotonta mahduttaa villityksiäkään. Olen pohtinutkin viime aikona, onko viidenkympin villityksestä kehittynyt 2010-luvulla kuudenkympin kukistus, niin moni asiakkaistani havahtuu eläkeiän kynnyksellä siihen, että puoliso ilmoittaa haluavansa vapauden tapailla uusia ihmisiä, jos ei avioliitossa, niin ottamalla avioeron.

Eläkkeelle siirtyminen, lasten kotoa muutto ja mahdollinen yhteiselämä kahden kesken voi avautua pelottavana maisema, sitä ahdistavampana mitä kauemmaksi puolisosta on erkaannuttu.Kun välissä ei ole enää arjen vaatimuksia eikä loputonta tehtävälistaa on toinen äkkiä lähellä. Kiusaus nähdä puoliso silloin esteenä itsenä toteuttamiselle voi olla suuri. Kuitenkin, jos päätös erota perustuu aidan takana häämöttäville vihreämmille maisemille, voi paluu todellisuus olla rankka, kun uudesta kumppanista kuoriutuu ensihehkun jälkeen ihminen, jolla on omat haasteensa. Kumppania voi aina vaihtaa, mutta itsemme kanssa elämme joka hetki.

Tunteet tulevat ja menevät, emmekä voi niihin täysin vaikuttaa. Jokainen on vastuussa kuitenkin omista teoistaan, vaikka usein jälkeenpäin itseään voi ollakin vaikea ymmärtää. Ahdistus parisuhteessa on aina kysymys, joka kaipaa vastausta, silloin arvostavinta olisi ottaa kumppani keskusteluun mukaan, jotta olisi ainakin mahdollisuus pohtia tilannetta yhdessä. Jos eroon kuitenkin päädytään, voit kuitenkin silloin sanoa itsellesi tehneesi parhaasi suhteenne eteen.

Villityksiä, joissa puoliso voi jäädä sivuun elämässä voi tulla vastaan muissakin elämänvaiheissa, eikä niihin aina liity sivusuhteita. Tällaisia tilanteita voivat olla lapsen syntymä, ideologiaan ihastuminen, uusi kaveripiiri tai harrastus. Elämme perheen lisäksi myös omaa elämäämme. Jotta etääntyminen ei johtaisi eroon, on tärkeää pitää kanavat auki puolisoon. Olla tietoinen, mitä sinulle, minulle ja meille kuuluu?

Vain avoimuus voi auttaa meidät toistemme lähelle

Kävin kirjoittamissa avoimuudesta hidasta elämää -blogissa.

"Epäilen hetken, voinko kirjoittaa otsikon noin ehdottomaan muotoon? Tieto nousee kehostani ja tiedän, kyllä voin. Tämä on minulle totta, ja samalla niin vaikeaa. Kuten monille meistä. Elämme kaikki omassa maailmassamme ja vaikka kuinka kurottelemme kohti totuutta, suurin osa keräämästämme tiedosta perustuu tulkintaan.Onneksi tulkinta taas perustuu usein kokemukseen ja tietoon, intuition herkkyyteen."

Lue koko juttu täältä >>

Olen vahvistanut rajojani

Kipu kertoo, mitä meillä on opittavaa. Se kutsuu kasvamaan. Mitä suurempi kipu, sitä suurempi läksy. On tavattoman helppoa antaa neuvoja ja ymmärtää asioita niin kauan kuin ne ovat käsivarren mitan päästä itsestä. Vaan jokainen ihmisten kanssa töitä tekevä tietää, että lähelle on vaikea nähdä. Kompuroin pitkään läheisessä ihmissuhteessa sivuuttaen selvät merkit siitä, etten ole toiselle hänen arvoisensa. Pyrin ymmärtämään käytöksen hänen kauttaan, oikeuttamaan sivuuttamisen ja ilkeydet. Antamaan aikaa ja karaisemaan itseni. Kuinka naurettavaa, voiko tunteitaan huijata. Kirjoitan näitä sanoja kuitenkin lempeästi, kuluneet kuukaudet ovat olleet minulle tärkeä opettaja, kuten tämä ihminenkin. Hän näytti minulle, kuinka tärkeää on olla itselle uskollinen.

Annan itselleni kiitosta että uskalsin kertoa hänelle viimein, että minusta tuntuu pahalta ja annan hänelle kiitosta, että hän rehellisesti kertoi ajatuksistaan ja tunteistaan minua kohtaan. Nyt tiedän, ettei meillä voi olla yhteistä tulevaisuutta ystävinä, koska arvopohjamme ja ihmiskäsityksemme ovat niin erilaiset. Kuinka riemullista onkaan huomata, että voin vapauttaa itseni. Samalla voi sanoa aidosti ja avoimesti, että ihmisen kaunein ominaisuus on minun mielestäni hyväntahtoisuus. Onneksi se yhdistää kaikkia lähellä olevia ihmisiäni.

Suurimman kipuni keskellä itkiessäni, sain parhaimman palautteen pojaltani, Hän kysyi, kuinka ihmeessä minä, joka olen ihmissuhdeammattilainen, voin olla niin sokea siinä, kuinka annan itseäni kohdella? Muodostaessani kömpelöä ja harhailevaa vastausta, hän jatkoi hymyillen ja kertoi, että maailman parhaat jalkapallovalmentajat ovat surkeita pelaamaan futista. En unohda keskusteluamme ikinä.

Rajojen laittamisella tarkoitan tässä tekstissä sitä, ettei päästä toista itsen sisään tekemään vahinkoa. Ihmissuhteissa väistämättä kohtaamme erimielisyyksiä ja tulee riitoja, mutta jos toinen toistuvasti saa sinut tuntemaan olosi surkeaksi alentamalla, mitätöimällä tai puhumalla rumasti, on sinun tarpeen olla itsesi puolella. Kaikista asioista voi puhua rakentavasti ja yhteistä hyvää kehittäen. Aina yhteistä kieltä ei vain löydy, silloin tarvitaan rakkautta itseä kohtaan ja rohkeutta irrottautua suhteesta, joka ei tee enää hyvää. Erityisen vaikeaa se voi olla, jos historiassa on ollut hyviä hetkiä. Menneisyyden varaan ei voi kuitenkaan rakentaa, jos nykyhetki ei tarjoa tarpeeksi luottamusta ja turvaa olla suhteessa oma itsensä. Tämä koskee kaikkia ihmissuhteita. Ole rohkea, ole itsesi puolella ja pääset eteenpäin kyllä.

Elokuisia ajatuksia

Vietin viikonlopun  ihanassa Estholmen saaressa kirjoittamassa ensi vuonna ilmestyviä kirjojani. Luonto, hiljaisuus ja saaren isäntäväki tekivät hyvää levottomalle mielelleni.

Vuosi on tuonut paljon hyvää ja haastavaa. Upeita yllätyksiä ja kasvukipuja. Elämä kutsuu minua nyt itseni äärelle. Kirjoitan yhä akankohtaisista aiheista tänne, mutta syksyn aikana ehkä hieman harvemmin, keskityn nyt luomaan mahdollisimman hyvää tekstiä käsikirjoituksiini. Hidasta elämää -sivustolta löydät jatkossa myös kirjoituksiani. Kiitos sinulle, merkityksen antaja.

Seksuaalisuutemme on osa mielenmaisemaamme

Erosta ei voi puhua puhumatta seksuaalisuudesta ja seksuaalisuudesta keskusteleminen päätyy usein parisuhteen vuorovaikutuksen pohtimiseen yleensä. On aivan mahdollista puhua kaalimadoista ja asennoista, yhdyntäkertojen määrästä ja orgasmien laadusta, mutta puhumme silloin tekniikasta ja suorituksista, joskus myös addiktioista tai ahdistuksen purkamisesta.

Toki seksi voi olla vain leikkiä ja hekumajahtiakin, oman itsensä unohtamisen armollinen tila, jonne arjen raskaus ei yllä, mutta rakkaussuhteessa se on myös mahdollisuus kohdata toinen tavalla, jossa sanojen ulkopuolelle jäävä tunne- ja herkkyystodellisuus tulee ainutlaatuisella tavalla koetuksi, tai sitten ei.

Sanon aina ettei eroihin ole olemassa yhtä syytä. Voimme otsikoida parisuhteen päättymisemme millä sanoin haluamme, mutta usein se kertoo halustamme myös viedä muiden tai oma huomio pois asioista, jotka kyyristelevät julkisyiden takana. Helppoja leimaratkaisuja ovat "Toinen nainen", "Toinen mies", "Uskottomuus,"  tai "Erilaiset odotukset seksiltä". Jos syy eroon todella löytyy seksuaalisten halujen eroavaisuudesta, olisi tärkeää tulla tietoiseksi, mistä erilainen halukkuus tai tarpeet johtuvat? Seksuaalisuuden kautta kun käsittelemme helposti kovin monenlaisia tunteita, myös tunnelukkoja ja sanomatta jääneitä asioita.

Asiakkaani ovat usein eronsa jälkeen oivaltaneet, etteivät he olleetkaan haluttomia, vaan väärässä suhteessa. Myös heitä on, jotka havahtuvat eron jälkeisessä vapaudessaan tunteeseen, ettei nyt saatavilla oleva vapaa seksi olekaan kaikkien seksittömien vuosien jälkeen ensimmäinen asia, jota kohti mieli vetää. Muistan nuoren naisasiakkaani, joka tuli avioliitossaan täysin hylätyksi seksuaalisesti. Mitä enemmän hän yritti miehensä lähelle ja kertoi tarpeistaan, sitä kauemmaksi mies meni syyttäen naista epänormaalista halukkuudesta. Eronjälkeisessä prosessissaan nainen havahtui ajatukseen, ettei ongelma ollut heidän seksuaalisten tarpeidensa erossa vaan sinä, ettei mies ylipäätään halunnut päästää naista lähelleen. Kun sanat puuttuivat, joilla luoda läheisyyttä, oli seksi välinen, jolla yrittää lähelle.

Eilen keskustelin ystäväni kanssa lehtijutusta, jossa perheenäiti oli hylännyt miehensä, koska ei saanut häneltä tarpeeksi seksiä. Nuori rakastaja täytti nyt hänen tarpeensa paremmin ja hän myös
myönsi auliisti elävänsä parasta aikaansa. En ole lukenut artikkelia, mutta monenlaisia tunteita se kaverini referoimana herätti, eniten ehkä ajatuksen siitä, kuinka kostonomaiselta juttu vaikutti. Haluaisitko sinä lukea lehdestä kuinka huono olit aviovuoteessa? Vaan ehkä joillekin ihmisille seksin määrä voi olla arvo sinänsä? Ja heti perään haluan sanoa, että epäilen sitä. Ilmennämme aina tarpeisiin perustuvilla teoillamme tunteitamme, tai jätämme ilmaisematta, joka on myös tahdon ilmaus.

Tutkimuksista tiedetään, että eniten parisuhderiitoja aiheuttavat siivoaminen, lasten kasvattaminen ja seksi. Kaikkien noiden kohdalla puhumme myös tarpeistamme, jotka voivat olla eri tärkeysasteikolla kumppanimme kanssa, Siksi olisikin tärkeää, että niihin liittyvistä asioista puhutaan tunnetilanteen ulkopuolella. Siivoamisesta silloin, kun ei olla väsyneitä ja riitaisia. Lapsista lasten pois ollessa kuulemasta keskustelua. Seksistä silloin kun juupas-eipäs -tilanne ei ole päällä.

Näiden pohdinnasta voi alkaa, yksin tai yhdessä.

Jos saat liian vähän seksiä suhteessasi

Mitä kaipaat, kun haluat seksiä?

Jos saisit niin paljon seksiä kun haluat, paljonko se olisi?

Miltä seksittömyys saa olosi tuntumaan?

Mitä tunteita haluat kumppanillesi välittää seksin kautta?

Jos haluat vähemmän seksiä kuin kumppanisi
Onko tilanne ollut aina tällainen, vai tapahtuiko muutos jossain vaiheessa?
Kuinka paljon seksiä sinulle olisi sopiva määrä?
Onko seksissänne jotain, mihin haluaisit muutoksen?
Mikä olisi sinusta parasta mahdollista seksiä?

Kenelle suosittelisin avioeroa?

Asiakkaani kysyi minulta viimeisellä tapaamisellamme päättäessämme yhteistä matkaamme, mitkä ovat sellaisia asioita, joiden tähden suosittelisin eroa vastaanotolleni tulevalle ihmiselle? Kysymys oli hieno selkeydessään. Se ilahdutti minua, koska tajusin, kuinka kirkas visioni on eroneuvonnan ja hoitotyön näkökulmasta. Asiakkaani siis antoi minulle kysymyksen kautta tietoa itsestäni siitä, kuinka tukevalla maalla tunnen kulkevani eroauttajana.

Vastaus oli siis minulle helppo. Sanoin, että sillä hetkellä kun terapeutti tai valmentaja kuvittelee tietävänsä, mikä on parasta asiakkaalle, nostaa auttaja itsensä jumalan asemaan. Parasta, mitä voimme siis asiakkaallemme antaa, on oikeat, hänelle räätälöidyt kysymykset ja tehtävät, joiden avulla hän voi pohtia parisuhteensa tilaa ja itseään, omaa paikkaansa elämässään. Nimittäin auttaja voi aina toki tietää, kuinka hän suhtautuisi omassa elämässään vastaavaan tilanteeseen, mutta hän ei kuitenkaan ole elämässä asiakkaansa elämää.

On kuitenkin olemassa muutama asia, joiden kohdalla en väisty kysymyksen edessä vastakysymyksen taakse. Näitä tilanteita ovat, kun suhteessa on henkistä tai fyysistä väkivaltaa tai vuorovaikutukseen liittyy jäykkyyttä, joka juontuu persoonallisuudessa oleviin haasteisiin, suoremmin sanottuna, persoonallisuushäiriöihin.  Silloin pyrin antamaan tietoa ja opastusta, tekemään epänormaalin näkyväksi ja kehottamaan hakemaan apua vahvistamalla rajoja (kuinka tunnistaa minun ja sinun tunteet toisistaan), turvallisuutta (pitäisikö hakea lähestymiskieltoa?) ja samalla uskoa tulevaan (pärjäät kyllä, pärjäät paremmin vielä, kun et pelkää). Usein vertaistuki hoitaa parhaiten.

Epänormaalista tulee vahingollisessa suhteessa normaali hyvin pian. Oli kyseessä väkivalta, alkoholi, huumeet, uskottomuus, valehtelu, alistaminen tai joku ei niin selkeä, mutta yhtä vahingollinen asia suhteen kannalta, kuten etääntyminen, tunnekylmyys, puhuttomuus, ilkeily tai hylkääminen. Alkuun asia yleensä kielletään, sitten tilannetta ryhdytään sopeuttamaan vaikuttamalla omaan käytökseen. Lopulta jää jäljelle enää vain (epä)toivo, joka voi olla niin sitkeä, että mikään merkki ei riitä sen näkemiseen, ettei se rakkaus ole, joka täällä asuu. Toisaalta, eivät eroa harkitsevat rakkautta enää välttämättä osaa odottaakaan, vaan keskiössä on usein ahdistus lapsista, taloudesta tai yksinäisyydestä. Eronnut kun menettää helposti paljon muitakin ihmissuhteita kuin puolisonsa.

Kysymyksen minulle antanut asiakkaani oli työskentelymme päättyessä tyytyväinen uuteen elämänmaisemaansa. Rakkaus itseä kohtaan oli löytynyt ja siitä oli tullut näkyvää ja hoitavaa. Rajat olivat vahvistuneet, vastuu itsestä ja toisesta oli selkeytynyt. Ihmiset näkevät itsensä rakastamisen usein hankalasti ymmärrettävänä asiana ja käsitteellistävät sitä liikaa. Ei se ole rakettitiedettä, kyseessä on sen ymmärtäminen, että on itseään lähinnä oleva henkilö ja siksi myös suhde itseen on tärkein hoidettava ihmissuhde. Pidäthän siis sinäkin huolta itsestäsi, kehu, hoivaa ja salli lipsua, helli, anna anteeksi, ole kiltti ja kiitä. Muistathan, itsensä rakastaminen on tärkeää, olet sitten parisuhteessa tai sinkku.

Sinun rakkautesi oli totta

Joku viisas on joskus sanonut, että ihmisen on tärkeämpää osata rakastaa kuin saada rakkautta. Tämän näkökulman voisi helposti haastaa kysymällä, että kuinka sitten rakastaa, jos ei rakkautta ole osakseen saanut, eikä sitä kautta sen olemuksesta oppinut?  Kuitenkin, olen tavannut ihmisiä, joita on rakastettu, mutta joille rakastaminen on vaikeaa ja heitä, joille rakkautta ei juuri suotu, mutta jotka havahtuivat siihen ja päättivät jakaa rakkautta myös muille.

Ajatus itsensä rakastamisen tärkeydestä on aiheuttanut närää monessakin asiantuntijassa, mutta uskon sen johtuvan ennen kaikkea siitä, että ajatus ei aukene kaikille aivan samankaltaisena. Kun puhumme rakkaudesta, puhumme väistämättä aina samalla itsestämme

Ihmiselle on tärkeää puolustaa omaa rakkauselämäntapareviiriään. Teini-iästä saakka parisuhteessa ollut viisikymppinen puhuu mielellään parisuhteen tärkeydestä ja tarkoituksellisuudesta, eikä näe mieltä yksinäisen suden vapaudessa kulkea omia polkujaan samalla kun susi saa puistatuksia ajatuksesta jakaa matkansa ikuisesti uskollisen parinsa kanssa. Romanttisen rakastumisvaiheen ytimessä elävä  ihminen on riippuvainen toisen läsnäolosta. Jollekin parisuhde on ainoa tapa elää, ja jollain minulle arvoituksellisella tavalla tuo kutsumuksellinen olento aina löytää uuden suhteen joka kerta yhtä keveän helposti edellisen päätyttyä. Ehkä me olemme ytimeltämme erilaisia, ehkä tapa pariutua tai olla pariutumatta on todella lajiominaisuus? On ihmisiä, jotka ylivirittyvät niin paljon hormonihuumassa, että rakastumisvaihe ei ole vain ihanuutta vaan stressaava poikkeustila. Eräät pelkäävät niin paljon hylätyksi tulemista, ettei suhde ole sen tähden vaihtoehto itsenäiselle parittomalle elämälle.

Moni asiakkaani pohtii, rakastiko entinen puoliso oikeasti häntä milloinkaan ja mistä sen tietäisi aivan varmasti? Myös Affair-sarjan Helen painii näillä hetkillä Suomessa nähtävissä jaksoissa saman jäytävän ajatuksen kanssa: Oliko Noahin rakkaus totta? Valittiinko minut vääristä syistä? Sarja on vallan mahtava kuvaus vaihtuvista ihmissuhdedynamiikoista. Voisi kysyä valmistuuko yksikään ihmisssuhde milloinkaan?  Koska niin kauan kuin me muutumme, muuttuvat tarinammekin.

Vaan mitkä ovat oikeat syyt rakastaa? Ne, joita sinä asetat rakkaudelle vai ne, jotka kumppanisi asetti? Mistä puhut kun puhut rakkaudesta? Mitä kaipaat, kun kaipaat rakkautta? Ovatko ne samat syyt kuin syyt sitoutua? Tai löytyykö syy eroon näiden tarpeiden muuttumisesta?  Onko rakkaus halua ja himoa vai tahto perustaa yhteinen elämä? Onko yhteinen elämä edes mahdollista? Onko edes mahdollista luvata toiselle loppuelämää? Onko parisuhde päämäärä vai mainio opinto-oikeus omaan itseen?

Eroseminaarissa puhutaan paljon rakkaudesta ja myyttisestä itsensä rakastamisesta. Olen saanut ilon seurata monen henkilön itseensä rakastumista ja kyllä, se on kaunista, koska itseään rakastava ei ole yksin, vaan hän on rakkauden kanssa. Eikä kukaan voi tätä rakkautta häneltä riistää. Ajattelen, että  itsensä rakastaminen on tärkeää siksikin, että itseään rakastamalla oppii paljon siitä mitä rakkaus yleensä itselle merkitsee. Jos siis olet eronnut, voit toki pohtia, oliko puolisosi rakkaus aitoa, mutta se on loppupelissä vain mörkömetsään eksymistä. Juhli mieluummin sillä tiedolla, että sinun rakkautesi oli totta ja sillä on sinulle valtavaa merkitystä. Sinä osasit rakastaa, ja sinä osaat rakastaa.

Etsivät löytävät ja rohkeat rakastavat

Kuva: Ripsu Hongisto-Salmi

Mia Halonen on toimittaja ja rakkausvalmentaja, joka on avoimesti kertonut vuosien varrella, millaista on etsiä rakastavaa parisuhdetta elämäänsä.

Samalla kun Mia on paljastanut meillä omat ajatuksensa, ja tunteensa, hän on antanut peilin lukemattomille ihmisille, jotka painivat samojen kysymysten äärellä: Uskallanko vielä kerran heittäytyä? Voisinko aktiivisesti etsiä rakkautta?

Mia on kerta toisensa jälkeen muistuttanut meistä kaiken rajallisuudesta, rohkeuden tarpeellisuudesta ja siitä, että mennyttä ei takaisin saa, mutta tulevaisuus on aina avoinna oleva mahdollisuus.

Mia tapasi  kanadalaisen Tim Poustien noin vuosi sitten ulkomaisella nettitreffisaitilla. Kiinnostus heräsi nopeasti ja sitä seurasi molemminpuolinen rakkaus. Pari ei arkaillut tulla lähemmäs toisiaan, vaikka välissä oli tuhansia kilometrejä ja arjen esteitä, joihin joku muu olisi väsynyt jo ennen yrittämistä. Ei Mia, eikä Tim. He valitsivat ottaa mahdollisuuden vastaan.

Ajattelen, että rakastuminen on parhaimmillaan vahva kutsumuksen tila. Sielu tunnistaa parinsa tai ainakin mahdollisuuden liittyä toiseen ihmiseen ja elämäntarkoitus tulee näkyväksi kirkkaalla tavalla. Jotta ihminen voisi rakastua, hänen pitää olla alttiina sille, kirjoitti rakkaussosiologi Francesco Alberoni aikoinaan kirjassaan. Ketään ei voi pakottaa rakkaudelle. Rakastumiselle alttiina oleminen on avoinna olemista elämälle ja samalla omalle itselleen. Tärkeä kysymys on: Mitä kaipaan, kun kaipaan rakkautta?

Sain olla vieraana keskiviikkona Mian ja Timin häävastaanotolla Töölön tunnelmallisessa kesäillassa. Tilaisuus oli hyvin kaunis. Ei pönötystä, ei tylsiä puheita. Saimme nauttia kauniista sanoista, läsnäolosta, hymyilevistä ihmisistä, sadepisaroista, auringosta, meren kimmellyksestä, huikeasta ohjelmasta ja ennen kaikkea hääparin onnesta. Juhlan yllätysvieras, upea Marion Rung aloitti ohjelmanumeronsa laulamalla Hyvästi yö. Kyllä siinä tunteet nousivat pintaan.

Mietin, miksi tuo säteilevä, naurua kihertävä Mia on niin ihana? Monesta syystä, mutta varmasti etenkin juuri siksi, että hän ei häpeä mitään. Mia loistaa ja on näkyvä silloinkin, kun useimmat meistä hiipisivät luoliinsa miettimään, mikä meissä on vikana. Mia on antanut meidän seurata mukanaan elämänsä ylä- ja alamäet, se on ollut meille lahja. Eikä hän kompastu koskaan ajatukseen: Mitä jos? Siinäpä meille aremmille haastetta kylliksi elämään. Kiitos.

Mia ei kulkenut kohti rakkautta, vaan hän kulkee rakkaudessa ja kannustaa meitä jokaista tekemään samoin. Meillä kaikilla on vain tämä elämä.

Onnea hääparille vielä kerran, kosketitte sydäntäni.

Lisää häistä voit lukea Mian blogista Eevan sivuilla ja Ripsu Hongisto-Salmen blogista .

Ilkeä ihminen on lopulta oman itsensä uhri

Kirjoitin Hidasta elämää -sivustolle ilkeydestä.

"Jos sinua kohtaan ollaan epäreiluja ja epäempaattisia, muista että ilkeä ihminen on ilkeä myös muille kuin sinulle. Sinusta voi tuntua, että olet poikkeus ja juuri sinä ansaitset hänen halveksuntansa ja vihansa, mutta tosiasia on, että ihminen ilmaisee viesteillään aina enemmän itsestään kuin asiastaan, josta puhuu. Todennäköisesti hänellä on hankalaa omassa elämässään, koska hän näkee ongelmat aina itsensä ulkopuolella. Erittäin todennäköisesti hän on kohdannut ilkeyttä myös itseään kohtaan. Lue koko juttu >>

Seksin kauneus

Salla Nazarenkon Ihana kiihko on mitä parhainta kesälukemistoa. Se viettelee nautinnon äärelle samalla kun haastaa lukijan kohtaamaan omat ennakkoluulonsa ja uskomuksensa seksin suhteen. Kirjassa useat suomalaiset julkisuuden henkilöt jakavat ajatuksiaan seksuaalisuuteen ja nautintoon liittyen. Kysymys on ennen kaikkea kohtaamisen taidoista, itsetuntemuksesta ja vuorovaikutuksen ihmeellisestä maailmasta.

Kehollisuus, tunteet ja nautinto kuuluvat yhteen. Ihminen voi myös kadottaa kosketuksensa aistimaailmaansa. Viime vuosina on tutkimuksissa tullut ilmi, että kiireinen ja datapitoinen elämä vaikuttaa myös fyysiseen nautintoon ja yhdessä jaettujen nautinnollisten hetkien määrään. Meillä on vaara vieraantua toisistamme ja samalla itsestämme, jos emme tietoisesti kiinnitä huomiota kehomme viesteihin ja tarpeisiin. Kirja pyrkii vastaamaan kysymykseen miksi seksi on tärkeää? Siksi sinunkin kannattaa tarttua siihen. Löydät kirjan täältä >>

Eroja haetaan eniten lomien jälkeen

Suomessa jätetään erohakemuksia eniten heti joulun jälkeen tammikuussa sekä heti kesäloman jälkeen elokuussa. Näkökulmia ilmiölle on useita. Yhteinen loma haastaa yhteisen ajan äärelle ja näin arvioimaan samalla suhteen nykytilaa. Mitä saan, mitä pystyn antamaan?  Loma mahdollistaa nykytilanteen tarkasteluun rauhassa ilman arjen paineita.  Tai ehkä aikaa on vain enemmän päätöksen laittamiseksi vireille. Ajatus kypsyy päätökseksi.

Avioeropaperien jättäminen ei kuitenkaan ole vielä päätös erilleen menossa, vaan se mahdollistaa harkinta-ajan alkamisen. Joillekin se kirkastaa konkreettisuudessaan sen, voisiko yhteinen tulevaisuus olla yhä mahdollinen. Tässä kohtaa on vielä mahdollisuus löytää toisen luo,  harkinta-aika auttaa tekemään prosessista dynaamisen.

Muutos alkaa tapahtua siellä, missä tehdään asioita konkreettisesti näkyväksi. Se, että pohdiskelee elämänmuutoksen mahdollisuutta vuodesta toiseen, ei vielä muuta mitään. Parisuhteen jatkoa pohtivat ihmiset ajattelevat helposti, että vain päätös lähteä suhteesta on konkreettinen ele. Hyvä olisi muistaa, että myös jääminen on valinta.

Eroseminaari mahdollistaa oman parisuhteen tilan tarkastelemisen muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Se tarjoaa yhdentoista viikon matkan, joka voi johtaa eropäätökseen tai vahvistuneeseen tahtoon jatkaa yhdessä. Yleensä eroryhmässä on mukana muutama tällainen harkitsija. Jos valinta on jatkaa yhdessä, suosittelen lämpimästi uuden lähdön tueksi ammattiapua. Esimerkiksi strukturoitu Solmuja parisuhteessa -menetelmä tarjoaa oivallisen rakenteen pohtia yhdessä suhteen nykytilaa koulutetun parineuvojan kanssa.

Elämyshakuisen erityisherkän paradoksi

Kirjoitin erityisherkkyydestä eilen Hidasta elämää -sivustolle ja juttu kiinnosti kovin lukijoita. Jäin miettimään, onko herkkyys aiheena alue, joka ei tule nähdyksi tarpeeksi ajassamme vai olisiko niin, etteivät herkät ihmiset koe tulevansa nähdyiksi?

Eritysherkkyys on synnynnäinen hermostollinen ominaisuus, josta on saatu paljon tietoa viime vuosina. Se ei ole siis diagnoosi tai sairaus, vaan piirre, joka tekee henkilön herkemmäksi tunteille, kuin normaalilla systeemillä varusteltu ihminen. Hyvässä ja pahassa.

Herkkä ylivirittyy helposti ja kokee tunteet voimakkaammin kehollisesti kuin ei niin herkkä ihminen, mutta samalla hänellä on kyky myös hurmioitua hyvistä tunteista voimakkaammin. Syvällisen prosessointikyvyn seurauksena erityisherkillä ei yleensä ole tylsää omassa seurassaan, vaan yksinäisyys on heillä lohtu ja turvapaikka.

Osa erityisherkistä ihmisistä kuuluu elämyshakuisiin, joka tarkoittaa sitä, että he nappailevat mielellään uusia kokemuksia ja saavat niistä hyvältä tuntuvia tunnekiksejä. Suuressa määrin se kuitenkin ylivirittää heitä ja saa väsymään. Siksi elämyshakuisen elämysherkän elämä on jatkuvaa tasapainottelua innostumisen ja latautumisen välillä. Välillä he viettävät mieluusti pitkiä aikoja omassa seurassaan tästä samasta syystä. Jos erityisherkkä kaverisi ei siis jaksa lähteä kanssasi ulos, syy ei ole sinussa, hän vain kaipaa iltaa omassa seurassaan tai tarvitsee aikansa latautuakseen.

Herkkyys kiinnostaa, mutta näyttää siltä, että sen ilmaisulle ei ole ollut tarpeeksi tilaa yhteiskunnassamme. Monelle miehelle oman herkkyyden ilmaiseminen voi olla vaikeaa. Erityisherkkyys ei ole vain naisten ominaisuus, tai herkkyys ylipäätänsä. Lisäksi on hyvä muistaa, että herkkyyttä on monenlaista. Erityisherkkyys antaa herkkyydelle yhden näkökulman, joka on  ollut monella ihmisille todella merkittävä.

Oletko sinäkin ehkä erityisherkkä? Voit tehdä englanninkielisen testin täällä >>

Erityisherkkä ihminen, tulkitsetko liikaa? Aina ei kannattaisi.

Kirjoitukseni eristyisherkkyydestä luettavissa Hidasta elämää -sivustolla.

"Tosiasia on, että herkät ihmiset myös vaistoavat hyvin nopeasti, jos heistä ei pidetä tai heitä vieroksutaan. He kuuntelevat tarkasti ja näkevät ihmisten välillä olevia jännitteitä.  He antavat helposti tilaa huomionhakuisille ja poistuvat paikalta, kun tuntevat olonsa epämukavaksi. On sanottu että herkkä ihminen vaistoaa hylätyksi tulemisen uhkan samalla tarkkuudella kuin norsu sateen saapumisen kilometrien päästä." Lue koko juttu täältä >>

Erosta selviää eteenpäin, kun muistaa, ettei surua tarvitse hoitaa, eikä vihaa pelätä

Kirjoitin Hidasta elämää -sivuille erosta eteenpäin pääsyn tärkeimmistä työkaluista, surusta ja vihasta.

"Vaikka suru on raskas tunne, on kulttuurissamme sille kuitenkin enemmän ilmaisutilaa kuin vihalle. Voimme itkeä, puhua surun tunteistamme ja saada tukea läheisiltämme. Vihan kanssa on usein hankalampaa. Yhdistämme vihan väkivaltaan. Harva kiltiksi kasvatettu tyttö tai poika osaa siksi aikuisenakaan ottaa käyttöönsä vihan suomaa myönteistä energiaa. Ei vihan ilmaiseminen tarkoita väkivaltaa, tavaroiden särkemistä tai tuhoamista. Vihan tunteen kanavoiminen uuden elämän käyttövoimaksi voi olla todella upea ja puhdistava kokemus." Lue koko juttu >>

Mikä on elämäsi tarkoitus?

Myös rakkaus voi olla tarkoitus. Kuva: Hangonlehti 21/17

Logoterapian ytimessä on ajatus, että ihminen tarvitsee elämälleen tarkoituksen voidakseen elää onnellista elämää. Tarkoitus vaihtuu elämäntilanteen mukaan. Jokaisella ihmisellä on elämänsä aikana useita tarkoituksia. Tyhjyys ja merkityksettömyyden tunne voivat olla merkkejä siitä, että tarkoitus on hukassa tai vaihtumassa. Ihm
inen kaipaa silloin siis yhteyttä ydinminäänsä, siihen osaan, joka osaa vastata kysymykseen: Mihin tunnen kutsumusta? Mitä elämä kysyy minulta tänään?

Elämäntarkoitus ei ole vain asia, jota kohti edetään, se on tapa, miten eletään. Logoterapia muistuttaa, että onni on aina sivutuote, ei päämäärä ja koska tarkoituksen löytäminen tekee ihmisestä onnellisen, liittyy siihen saumattomasti tapa jolla toimimme eli elämme.

Logoterapian perustaja Viktor Franklin kirjoitti noogeenisestä neuroosista, jonka hän kuvasi tilaksi, joka aiheuttaa henkilölle jonkin henkisen ongelman, moraalisen tai eettisen konfliktin, tarkoituksettomuuden tunteen, elämän tarkoituksen epäilyksen tai häviämisen tai turhautumisen tarkoituksen etsimisessä. Pahimmillaan tämä johtaa oman itsensä hylkäämiseen. Parhaassa tapauksessa tielle kohti uutta tarkoitusta.

Mikä on sinun tarkoituksesi tänään vai onko se hukassa? Voisitko herätellä sitä esiin? Mitä kohti kurkotat ja kaipaat? Sanotaan, että ihmisen tuntee hänen ystävistään. Keiden seurassa vietät eniten aikaasi, mitä se kertoo sinusta? Kaipaisitko uusia maisemia? Mikä saisi sinut innostumaan elämässäsi?

Kun ystävä torjuu sinut

Rakkaussuhteen päättyminen koskee, mutta niin sattuu myös ystävän kääntyminen pois luotasi. Molempien asioiden prosessoinnissa on paljon samoja piirteitä, eikä ihme, koska onhan kyseessä kummassakin tapauksessa hylkääminen. Tiedetään, että hylätyksi tuleminen aktivoi aivoissa samoja alueita kuin kipu. Tarvitsemme läheisyyttä, hätäännymme kun se otetaan meiltä pois. Myös silloin hylkääminen ahdistaa, kun tietää, ettei yhdessä jatkamiselle ole edellytyksiä.

Aina hylkääminen ei ole konkreettista pois lähtemistä. Ihmisen voi torjua monella lailla: mitätöimällä (kommentoimalla väheksyvästi sinulle tapahtuneita hyviä asioita, jota joissain tapauksissa myös kateudeksi kutsutaan), ohittamalla toisen tarpeet toistuvasti, jättämällä vastaamatta viesteihin (on epäkohteliasta ja toisinaan myös passiivisagressiivista jättää vastaamatta mihin tahansa viesteihin) tai liittoutumalla toista vastaan muussa seurassa (usein ihmisten kanssa joista sinä et pidä). Myös tyly käytös ja kommunikoinnin jättäminen minimiin kertoo toisen eristämisestä.

Minulle on käynyt ystävyys- ja sukulaissuhteissa näin muutamia kertoa. Erityisen vahvasti muistan itseni syyllistämisen noissa tilanteissa ja pitkään jatkuneen pettymyksen. Tuntuu pahalta, jos ei saa selitystä sille, että toinen kääntää selkänsä. Nykyään osaan onneksi suhtautua asiaan toisin. Kun huomaan, että ihmissuhteeseeni tulee jotain hämärää väliin, pyrin kysymään varhaisessa vaiheessa toiselta onko kaikki hyvin ja jopa itse pitämään viestintää yllä aktiivisemmin, jos toinen perääntyy. Mutta olen myös päättänyt, etten anna sen jatkua kauaa. Jos toinen on luolassa kommentoimatta tilannetta tai kieltämällä sen, ymmärrän etteivät ydinarvomme ole samat. Miksi tarvitsisin sellaisen ihmisen lähelleni? Enää en halua olla rakkauden kerjäläinen. Eniten se johtuu siitä, että olen oppinut rakastamaan ja arvostamaan itseäni.

On ikävää, jos toinen ei halua seuraani, mutta voin kunnioittaa hänen valintaansa. En halua elämääni ihmisiä, jotka eivät halua olla minun kanssani ja sen oivaltaminen on ollut hyvin vapauttavaa. Samalla olen huomannut, että maailma on täynnä hyvin kiinnostavia  ihmisiä, joiden kanssa vuorovaikutus virtaa. On upeaa huomata, että myös aikuisena voi saada uusia ystäviä. Heidän luokseen kyllä löytää, kun on aloitteellinen ja samalla avoin muiden lähestymiselle.

Jos siis toinen jatkuvasti tuottaa sinulle pahaa mieltä, pohdi, voisitko oman asenteesi kautta vaikuttaa suhteeseenne? Johtuuko tunteesi siitä, että odotatte suhteeltanne eri asioita vai siitä, että toinen kohtelee sinua huonosti? Muista, että sinullakin on oikeus valita, kenen seurassa vietät aikaasi. Tarvitsetko ystävää, joka saa sinut voimaan pahoin?

Kun ystävä hylkää, hänellä on siihen aina syynsä. Sen olen oppinut, että syy on harvoin se ensimmäiseksi  mieleen tuleva. Ihmissuhteet ovat herkkiä, tarvitsemme eri tavoin lähellä olemista ja palautetta. Kaikki eivät kaipaa parasta kaveria tai tiivistä yhteydenpitoa. Aidoille ystävyyssuhteille on kuitenkin ominaista, että ne ovat vastavuoroisia ja läheisiä koska kestävät avoimuutta ja rehellisyyttä. Samoin kuin parisuhteessa, myös ystävyyssuhteessa kunnioitetaan toisen rajoja.

Eroäidin äitienpäivä

Kuva: Joka toinen pari

Minä muistan ensimmäisen äitienpäiväni, ehkä siksi, että siitä on olemassa kuva. Vierelläni on noin kuukauden ikäinen esikoiseni. Hymyilen, on valoisaa, päälläni on iso vaalea paita. Silmäni loistavat, kun katson kameraa, jonka takana on mieheni. Olemme olleet naimisissa vasta yhdeksän kuukautta ja kolme viikkoa.

En muista ensimmäistä äitienpäivääni eronneena. Muistan kuitenkin, että olin muuttanut molempien lasteni kanssa Talista kotiseudulleni Kumpulaan. Oli vuosi 1999. Uuden ajanlaskun aika elämässäni. Vieläkin se nostaa tunteet pintaan, mutta nyt katson muistoa jo niin kaukaa, että nuori Marika on kuin toinen ihminen. Rakas, älyttömän nuori, hieman vieras, mutta samalla niin tuttu. Haluaisin ottaa hänet syliin ja halata, sanoa: kaikki järjestyy kyllä. Kuten on järjestynytkin. Franklin Roosevelt on sanonut, että tulevaisuudessa on se hyvä puoli, että se tulee päivä kerrallaan. Tänään minulla täynnä jo yhdeksäntoista vuotta tuosta hetkestä.

Ensimmäisistä avioliitoista 39% päätyy eroon. Kukaan ei ajattele kuluvansa joukkoon mennessään naimisiin. Eroon päätyy lisäksi vielä suuri määrä avoliittoja, joita ei löydy tilastoista. Ihmissuhteiden pituudesta ei voi koskaan tietää, mutta se on huono syy olla aloittamatta niitä. Tarvitsemme kohtaamista ja läsnäoloa.

Silloinkin kun tärkeä ystävyys tai -rakkaussuhde päättyy, voimme ajatella sillä olleen tärkeä merkitys meille. Mutta tällaisen asenteen löytäminen vaatii ihmiseltä tietoista valintaa tehdä työtä eronsa selvittämiseksi. Käytännössä tunteiden kohtaamista ja tapahtuneesta oppimista. Näitä tarinoita saamme seurata upeassa Mia Halmeen ohjaamassa Joka toinen pari -dokumentissa, joka on yhä nähtävissä Kinopalatsissa ja myös muissa erikoisnäytöksissä. Korjaamolla 4.6. olen myös itse mukana keskustelemassa.

Dokumentissa pääsemme seuraamaan kolmen eroperheen tarinaa eropäätöksestä kohti uutta elämää. Aina ei ole helppoa, mutta aikuiset tekevät parhaansa myös vaikeiden tunteiden keskellä. Henkilöiden kasvumatkaa on mielenkiintoista seurata, ohjaaja pääsee lähelle kuvattaviaan. Elokuva nosti muistot mieleen. Sen aution maan maiseman, joka eteeni levittyi syksyllä 1998. Tunteen, että tulevaisuus oli äkkiä peruutettu. Kipeän kasvumatkan omaa itseeni ja sen hetken, kun ymmärsin tapahtuneen tarkoituksen. Harva merkityksellinen asia elämässä on vain paha tai hyvä. Elämän luonteeseen kuuluu se, että monenlaiset sävyt värittävät hetkiämme. Avioero on yksi tällaisista, se voi tarjota syyn itsensä hylkäämiseen, mutta parhaimmillaan avata aivan uudenlaisen väylän omaa itsetuntemukseen ja uudenlaiseen elämään.

Tänään, äitienpäivänä 2017 istun oranssilla sohvallani ja näen, kuinka ikkunani takana oleva kaunis vanha vaahtera avaa lehtiään uuteen kevääseen. Sillä on takana pitkä talvi, jonka se on käyttänyt lepäämällä. Elämä on syklistä, niin suhteetkin. Jos tänään on sinun elämäsi ensimmäinen äitienpäiväsi eronneena, herättää se varmasti sinussa vahvoja tunteita. Älä pelkää, kaikki kyllä järjestyy. Rakkautta ei voi riistää sinulta, se on läsnä, kunhan vain olet sille auki. Eronsa hyvin käsitellyt aikuinen on erolapsen paras turva. Huolehdithan siis itsestäsi, niin huolehdit samalla lapsestasi. Hyvää äitienpäivää!

Erityisherkyys on haaste ja rikkaus

Vierailin Tukea vanhemmille -sivustolla kirjoittamassa erityisherkkyydestä.

"Erityisherkkyys on ominaisuus. Se ei ole vain mielessä, vaan tuntuu kehossa, tunteissa ja tavassa tulkita maailmaa. Amerikkalaisen psykoterapeutin Elaine N Aronin mukaan erityisherkillä on usein ollut lapsuudesta saakka vahva tunne erilaisuudesta, joka on saanut heidät kokemaan ulkopuolisuutta tai huonommuutta.  Erityisherkät ihmiset ovat tarkkanäköisiä, intuitiivisia, tunnollisia, omaa käyttäytymistään ja sen vaikutusta muihin pohtivia, mutta he saavat helposti liiallisen latauksen hälystä, kiireestä ja muista ihmisistä. Huomioitavaa on, että vaikka erityisherkällä ihmisellä voi olla myös aistiyliherkkyyttä, ei kyse kuitenkaan ole vain siitä. Erityisherkkyys voi ilmetä myös ilman aistiyliherkkyyttä." Koko juttu luettavissa täällä >>


Muista nämä:

Jos olet erityisherkkä vanhempi

• Muista, että sinun tunteesi eivät ole lapsesi tunteita.
• Pidä huolta jaksamisestasi huolehtimalla myös omasta päivärytmistäsi.
• Kunnioita tunnettasi, äläkä puske itseäsi asioihin, jotka eivät vedä puoleensa.
• Iloitse siitä, että sinulla on hieno ominaisuus, anna itsellesi rakkaudellista palautetta.

Jos sinulla on erityisherkkä lapsi (etkä itse kuulu erityisherkkiin)

• Lapsesi näkee ja kokee maailman toisin silmin, arvosta sitä.
• Lapsesi tarvitsee enemmän aikaa asioiden prosessointiin, budjetoi tämä ajankäyttöönne.
• Lapsesi kokee tunteensa voimakkaasti ja kehollisesti, auta lasta sanoittamaan tunteitaan.
• Älä oleta tai tulkitse, vaan kysy ja auta samalla lastasi vahvistumaan itsetuntemuksessaan.

Lue lisää erityisherkkyydestä HSP Suomen erityisherkät ry